Siirry suoraan sisältöön
Voit olla kaikissa laitoshoidon paikkakyselyihin liittyvissä asioissa yhteydessä Hanna-Riikka Räsäseen p. 040 125 6109 tai suoraan yksiköihimme!

ARTIKKELI: Kuinka vanhemmat voivat tukea nuoren kuntoutusta?

”Haastatteluista päällimmäisinä asioina nousi nuoren oman tilan tarve sekä vanhempien tiedottaminen nuoren asioihin liittyen.” 

Ville Hämäläinen valmistui sosionomiksi syksyllä 2018, ja on opintojensa ohella tehnyt pitkään keikkaa ja sijaisuuksia Kuntoutuskoti Oivaan. Villen syventävään harjoitteluun kuului kehittämistehtävä, jonka aihetta pohdittiin yhdessä yksikön johtajan kanssa, yksikön tarpeet huomioiden.

Idea syntyi lopulta helposti, kun pohdittiin vanhempien roolia ja osuutta nuorensa kuntoutumisprosessissa. Ville haastatteli tehtävässään kuntoutujanuorten vanhempia sekä yhteisössä olevia nuoria. Haastattelukysymykset olivat kaikille samat: 1. Kuinka vanhemmat voivat tukea nuoren kuntoutusta ja itsenäistymistä? 2. Kuinka vanhempia voidaan tukea kuntoutuksen aikana? ja 3. Yhteydenpito nuoren vanhempien ja Oivan välillä? Haastattelut vanhemmille tapahtuivat puhelimitse, mutta nuoret Ville haastatteli yksikössä. Haastattelun tulokset kertoivat seuraavaa.

1. Kuinka vanhemmat voivat tukea nuoren kuntoutusta ja itsenäistymistä

– Nuoret toivovat vanhemmiltaan kärsivällisyyttä sairauteen ja kuntoutukseen liittyvissä asioissa sekä nuoren tilanteen ymmärtämistä. Nuoret myös toivoivat, etteivät vanhemmat ”hössöttäisi”, eivätkä vatvoisi liikaa asioita, kun se ei edesauta tilannetta. Nuoret toivovat myös saada tehdä itse päätöksiä ja omaa rauhaa sekä nuoret toivoivat vanhemmiltaan oman roolin ymmärtämistä tuen antajana kuntoutuksen aikana eikä parantajana.

– Vanhemmat puolestaan toivoivat saavansa riittävästi tietoa nuorensa tilanteesta. Näin he arvelivat osaavansa tukea nuortaan paremmin. Vanhemmat toivoivat enemmän tietoa nuoren sairaudesta, jotta ymmärtäisivät nuortensa tilanteita sekä ajatuksia. Vanhemmat kokivat tärkeänä saada tietoa erilaisista vanhemmille suunnatuista ryhmistä ja palavereihin osallistumista. Osa vanhemmista haluaisi kuntoutusprosessiin konkreettista avaamista, minkälaisia vaiheita kuntoutus tulee sisältämään.  Kuntoutuksen yllätyksellisyys oli myös vanhempien mielessä esimerkiksi nuoren tilanteen vaihtelut ja uudet asiat, jotka tulevat kuntoutuksen aikana.

2. Kuinka vanhempia voidaan tukea kuntoutuksen aikana

– Nuoret arvelivat tiedonvälityksellä olevan suuri merkitys vanhempien jaksamisen kannalta. Ennen kaikkea rehellisyys nuoren, vanhempien ja kuntoutuskodin ohjaajien välillä on nuorilla merkittävässä roolissa. Nuoret toivoivat avointa ja rehellistä suhdetta molempiin suuntiin. Näin tieto vaihtuu kaikkien osapuolten välillä niin, että kaikki ovat tietoisia nuoren asioista. Nuoret arvelivat vanhempiensa tarvitsevan vertaistukiryhmiä avukseen, nuoret näkivät, että vanhempia auttaisi tieto nuoren sairaudesta.

– Vanhemmat toivat esille tiedonvälityksen olevan tärkein asia kuntoutusprosessissa. Vanhemmat toivoivat että kuntoutusta avataan vanhemmille ja varmistetaan heidän ymmärtävän sen. Vanhemmat kokivat hyvänä sen, että ohjaajat soittavat ennen nuoren menoa kotiviikonlopulle ja samoin soittavat vielä viikonlopun kuulumiset.

3. Yhteydenpito

– Nuoret kertoivat, että kuntoutusjakson alussa yhteys vanhempiin oli tiiviimpää, mutta kuntoutuksen loppuvaiheessa vähäisempää. Nuoret pitivät tärkeänä yhteydenpitoa vanhempiinsa, mutta toivoivat vanhempien olevan taustalla. Nuoret myös ajattelivat, että vanhemmille voisi rehellisesti sanoa, milloin ei kiinnosta tai jaksa keskustella. Yhteydenpidon kuntoutuskodin ja vanhempien välillä nuoret pitivät hyvänä asiana.

– Vanhemmat toivat esille saman huomion, että olivat yhteyksissä nuoriinsa jakson alussa tiiviimmin kuin kuntoutusjakson lopulla. Vanhemmat pitivät tärkeänä noin parin viikon välistä yhteydenpitoa Kuntoutuskodin ohjaajien ja vanhempien välillä. Vanhemmat kokivat tärkeänä, että vanhempia kuultiin ja vaihdettiin kuulumisia aina ohjaajien toimistossa vanhempien käydessä Kuntoutuskodissa.

Ville kokoaa työnsä keskeiset tulokset seuraavasti: ”Haastatteluista päällimmäisinä asioina nousi nuoren oman tilan tarve sekä vanhempien tiedottaminen nuoren asioihin liittyen.” 

Kehittämishankeen tuotoksena syntyi opas nuorten vanhemmille. Oppaan tarkoituksena on auttaa vanhempia hahmottamaan nuoren kehityksellisiä sekä kuntoutuksen tukemiseen liittyviä asioita. Nuoren sairastumisen johdosta kehitykselliset asiat usein pysähtyvät ja nuoren elämäntilanne muuttuu.

Oppaassa on myös ohjeita vanhemmille heidän omaan jaksamiseensa. Kuntoutuskoti OIVAssa onkin alkamassa vanhempien oma vertaistukiryhmätoiminta. Toiminta on alkuun ohjaajavetoista, mutta jatkossa on tarkoitus kokeilla, ottavatko vanhemmat itse vastuuta ryhmän koolle kutsumisesta ja tapaamisten sisällöstä. Toivottavasti joku aktiivinen vanhempi löytyy vastuuhenkilöksi. Vanhemmat tarvitsevat vertaisiaan, ihmisiä, joille voi kertoa tuntemuksia ja kokemuksia siitä, kun oma lapsi sairastuu psyykkisesti.