Siirry suoraan sisältöön
Voit olla kaikissa laitoshoidon paikkakyselyihin liittyvissä asioissa yhteydessä Hanna-Riikka Räsäseen p. 040 125 6109 tai suoraan yksiköihimme!

Kuperkeikka avaa ovensa Laitilassa

Vaikka lastensuojelussa ollaan vakavien asioiden äärellä, on myös ilolle ja hauskuudelle tilaa

Osoitteeseen kirjoitetaan ”Perhekuntoutus Kuperkeikka”. Myyjä katsoo kysyvästi ja toistaa ”Kuperkeikka”  ja hymyilee samalla. Niin juuri, Kuperkeikan kuuluukin nostaa hymyn huulille. Vaikka lastensuojelussa ollaan vakavien asioiden äärellä, on myös ilolle ja hauskuudelle tilaa.

Laitilassa syyskuun alussa avattavassa Perhekuntoutus Kuperkeikassa lapset saavat kuulua ja näkyä. Lasten leikkipaikkana yksikössä toimii kuperkeikkahuone, jossa on lupa peuhata lattialla olevilla pehmusteilla tai leikkiä, mitä milloinkin mieleen juolahtaa ja heittää vaikkapa kuperkeikkaa! Yksikössä on myös muita lapsille järjestettyjä tiloja erilaisia toimintoja varten. Yksikön portaikossa kiipeilee hassut apinat. Apinat voivat päästä myös mukaan vaikkapa lasten tunnetaitoryhmiin. Yksikön pihalla on aidattu leikkipaikka lapsille.

Leikkisyys saa näkyä myös aikuisten kohtaamisessa. Vahvuuksien ja positiivisten asioiden etsiminen yhdessä perheen kanssa ei kuitenkaan sulje pois sitä, että vaikeat asiat sanotaan ääneen. Lapsen turvallisuus on perheohjaajan tärkein tehtävä. Parhaimmillaan kuntoutusjakson jälkeen voidaan todeta, että tietyt asiat elämässä saavat heittää kuperkeikkaa hyvien muutosten myötä.

Perhekuntoutus Kuperkeikan nyt avattavassa asuinyksikössä on viisi perhepaikkaa. Jokaisella perheellä on oma kalustettu asunto omalla sisäänkäynnillä. Osassa asunnoista on ovi myös yksikön yhteiseen oleskelutilaan. Nämä asunnot mahdollistavat vahvemman tuen tarjoamisen perheelle tarvittaessa ympäri vuorokauden. Lähitulevaisuudessa Kuperkeikkaan avataan myös toinen osasto, joka pitää niin ikään sisällään viisi perhepaikkaa.  Perhekuntoutuksen sisustuksessa on huomioitu myös perheiden mahdolliset lemmikit. Karvakorvat ovat tervetulleita osaan asunnoista.

Kuperkeikan ylpeys on terapiahuone, jossa ammattitaitoiset ohjaajamme voivat antaa esimerkiksi Neurosonic-hoitoja. Neurosonic-tuolia käytetään esimerkiksi stressin lievittämiseen, levottoman lapsen rauhoittamiseen tai unettomuuden hoitoon. Terapeuttisia työmenetelmiämme on myös kuvataidetyöskentely. Perhekuntoutus Kuperkeikassa on tilaa luovuudella ja yksikössämme on myös vaihtuva taidenäyttely. Yksi huone on varattu perheiden tekemälle taide- ja askartelutöille, joita asiakkaamme ja vieraamme voivat ihastella. Toiminnallisissa työskentelyissämme hyödynnämme myös luontoa ja eläimiä. Eläinavusteinen valmennus ja terapia voidaan liittää osaksi asiakkaan kuntoutusta. Yksikön perheohjaajilta löytyy neuropsykiatrista osaamista ja kokemusta esimerkiksi erityislapsen- tai aikuisen kanssa toimimisesta. Videoavusteinen työskentely on myös tärkeä osa kuntouttavaa työtä. Perhearviointi sisältää arviointimenetelmän lisäksi runsaasti perheen havainnointia.

Kuperkeikka on vahvasti yhteisöllinen yksikkö. Pääsy yhteisiin tiloihin on rakennettu helpoksi. Yhteiset tilat toimivat tarvittaessa oman olohuoneen “jatkeena”. Ohjaaja on aina saatavilla, kun perhe tarvitsee tukea. Yleisiin tiloihin on lupa tulla juttelemaan, juomaan kahvit, leikkimään tai vaikkapa vaan viettämään aikaa.

Kuperkeikassa haluamme asiakkaan tuntevan, että ammatillisen työn rinnalla kulkee aito välittäminen jokaisesta asiakkaasta.

Haemme edelleen joukkoomme sosionomeja ja sairaanhoitajia, joilla on halu tehdä työtä perheiden parissa. Tarjoamme mahtavan työyhteisön ja mahdollisuuden osallistua uuden työn kehittämiseen. Jos kiinnostuit, yhteystietomme löytyvät seuraavasta linkistä:
https://www.familar.fi/fi/perhekuntoutus-kuperkeikka#henkilokunta