17.10.2024 Tekijät tutuksi: Laatujohtaja Marko Nikkanen Tekijät tutuksi -osiossamme esittelemme huipputekijöitämme eri puolilta Familaria. Jokaisessa artikkelissa pääset sukeltamaan syvemmälle yhden työntekijämme arkeen, urapolkuun ja unelmiin. Tässä artikkelissa tutustutaan Familarin laatujohtaja Marko Nikkaseen Tekijät tutuksi Mitä teet työksesi? Toimin Familarissa laatujohtajan tehtävässä. Tehtävänimike tietysti jo kertoo, mistä päivät rakentuu: koulutan henkilöstöämme, huolehdin omavalvonnasta ja sen toteutumisesta, autan vaativissa asiakastilanteissa, seuraan toimintamme poikkeamia, jotta voimme oppia niistä. Lisäksi seuraan yleistä keskustelua lastensuojelussa ja yritän pysyä mukana lastensuojelun maailmanmenossa. Mikä olet koulutukseltasi ja miten päädyit alalle? Olen peruskoulutukseltani sosiaalikasvattaja, ja onhan tässä reilun kolmenkymmenen vuoden aikana jo muitakin koulutuksia mukaan tarttunut, kuten lastensuojelun kehittämistä, työnohjausta, esihenkilötyötä jne. Alunperin minusta piti tulla varhaiskasvatuksen työntekijä, mutta opiskeluaikainen työharjoittelu vei mennessään lastensuojelun tehtäviin. Mikä on työssäsi parasta? Yksikkövierailut ylivoimaisesti. Etenkin kun pääsee jututtamaan lapsia ja nuoria yksiköissämme. Myös työryhmiemme kanssa tehtävä työ on huippua, ehkä en kuitenkaan ole ihan se paperinpyörittäjä, vaikka tehtävääni paljon sitäkin liittyy. Mitä arvostat eniten työyhteisössäsi? Pidän Familarissa suurena arvona sitä, että haluamme tehdä oikein sekä suhteessa lapsiin että työntekijöihimme. Totuuden nimissä, joskus tulee virhearviointeja ja kaikki ei mene suunnitellusti, mutta niistä otetaan opiksi ja korjataan parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä tietysti vaatii avoimuutta tekemisessä, ja se onkin yksi arvo, jota itse työssäni vaalin. Mitä terveisiä lähettäisit sellaiselle, joka harkitsee Familaria työpaikkana? Tervetuloa! Vaikka työntekemiseen tietysti liittyy erilaisia reunaehtoja, ajattelen, että saat tehdä itsesi näköistä työtä omalla persoonallasi ja osaamisellasi. Mitä toivot työelämässä vielä saavuttavasi? Työelämässä…hmm… Toivon, että voin vielä vaikuttaa yleiseen lastensuojelun kehittämiseen enemmän kuin tällä hetkellä pystyn. Tavoitteet liittyvät sisältöön, ei uraan. Kokonaisuudessa lasten ja nuorten hyvinvointi on parantunut, mutta haluaisin huolehtia edellytyksistä vieläkin paremmin, jotta kaikilla olisi mahdollisuus samaan. Mistä ammatista haaveilit lapsena? Pienenä poikana minusta piti tulla intiaani tai balettitanssija. No, ei tullut – ei edes elämäntapaintiaania. Miten rentoudut vapaa-aikana? Teen mielelläni käsillä: pieniä remonttihommia rintamamiestalossa ja mökillä. Uusimpana sain kesällä kiinni uudestaan kalastamisen mukavuudesta; viimeksi lapsena ja teininä vietin enemmän aikaa veneessä. Ehkä filosofiani siinä voisi olla monelle tuttu: ”Jos ihminen nukkuu, sille ei tapahdu mitään. Mutta jos se on hereillä, se voi saada vaikka kalan.” Toki pidän myös nukkumisesta. Käyn myös paljon kuuntelemassa live-musiikkia, poppia ja rokkia klubeilla ja festareilla. Mistä haaveilet? Vielä joskus olisi kiva omistaa iso Amerikan rauta. Ja jos ei itsellä sellaista olisi, voisin kovin mielelläni, vaikka vuokratulla sellaisella, ajella Ameriikan mantereen halki Madventures-hengessä.