Famile-
valmennusmalli

Famile ammattilaisille

Famile on perhehoidon valmennusmalli, joka perustuu pitkään käytännön kokemukseen sekä viimeisimpään tutkittuun tietoon. Famile-valmennusta on kehitetty yhteistyössä psykoterapeuttien, sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien kanssa jo kymmenen vuoden ajan. Kehitystyö tulee jatkumaan tulevaisuudessakin, jotta pystymme tarjoamaan perhehoitajille parhaan mahdollisen tuen heidän tärkeään työhönsä.

Jokainen Familarin tuki- ja sijaisperhe on käynyt Famile-valmennuksen. Myös aikaisemmin muun perhehoidon ennakkovalmennuksen käyneet perheet osallistuvat räätälöidysti Famile-ennakkovalmennukseen. Näin varmistamme, että tunnemme riittävällä tavalla jokaisen Familarin perhehoitajan, myös henkilökohtaisella tasolla.

Famile-valmennusmalli

Mitä Famile-valmennus sisältää?

Mitä Famile-valmennus sisältää?

Famile-valmennus koostuu laadukkaasta ja strukturoidusta ennakkovalmennusta sekä jokaiselle perhehoitajalle yksilöllisesti räätälöitävästä ja joustavasta jatkovalmennuksesta.
Näin se muodostaa vahvan pohjan sijoituksen aikaiselle perhekohtaiselle tuelle. Juuri tämä jatkumo tekee valmennuksesta erityisen.

Famile vastaa nykyhetken haasteisiin tarjoamalla tutkittua tietoa mm. lasten vakavasta traumatisoitumisesta, autisminkirjon moninaisista haasteista ja mentalisoivasta
yhteistyöstä lähiverkoston kanssa. Famile-valmennuksen sisältöjä ja teemoja päivitetään jatkuvasti vastaamaan lasten, perheiden ja yhteiskunnan ajankohtaisiin haasteisiin.

Suhdekeskeinen ja suunnitelmallinen lähestymistapa

Suhdekeskeinen ja suunnitelmallinen lähestymistapa

Suhdekeskeisyys on Famile-valmennuksen kantava teema. Valmennuksen terapeuttinen lähestymistapa lisää perhehoitajien ymmärrystä oman elämänhistoriansa merkityksestä lapsen kohtaamisessa, tukee perhehoitajien ja syntymävanhempien välistä yhteistyötä, vahvistaa perhehoitajien ammatillista osaamista ja tukee jaksamista sijoituksen aikana. Samalla valmennuksen suhdekeskeinen lähestymistapa mahdollistaa juuri oikean perheen löytämisen haavoittuvassa asemassa olevalle lapselle.

Famile-valmennusmalli rakentuu perhehoidon työntekijöiden yhteistyössä kehittämälle perhehoidon filosofialle, jossa ongelmien ja kärsimyksen korostamisen sijaan keskitymme aktiivisesti toivon luomiseen. Valmentajat kannustavat ja ohjaavat perheitä ymmärtämiseen ja lempeään uteliaisuuteen lasta ja perhehoidon ilmiöitä kohtaan. Tukityöskentely perheiden kanssa ei ole sattumanvaraista vaan ammatillista ja suunnitelmallista perhehoidon valmentamista. Nostamme tunteet keskiöön, autamme perhehoitajia mallintamaan tunteita, niiden ilmaisemista ja säätelemistä sijoitetuille lapsille. Tartumme tunteisiin viesteinä, jotka kertovat omaa tarinaansa paitsi perhehoitajasta itsestään, sijoitetusta lapsesta että heidän välillään tapahtuvasta. Tätä kautta pääsemme tekemään suunnitelmallista työtä lapsen kuntoutumisen eteen.

Lisätietoja Famile-valmennuksesta:

Lisätietoja Famile-valmennuksesta:

Lisätietoja Famile-valmennuksesta:

Milla Höykinpuro
sosiaalityöntekijä YTM, traumapsykoterapeutti
sijaisperhekoordinaattori

040 656 9598

milla.hoykinpuro@familar.fi

Famile perheille

Famile-valmennus on moderni perhehoidon valmennusmalli, joka vastaa juuri tämän hetken ajankohtaisiin haasteisiin lasten ja perheiden elämässä. Valmennusta on kehitetty yhteistyössä psykoterapeuttien, sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien kanssa jo kymmenen vuoden ajan. Kehitystyö tulee jatkumaan tulevaisuudessakin, jotta pystymme tarjoamaan perhehoitajille parhaan mahdollisen tuen ja valmiudet heidän tärkeään työhönsä.

Kuka voi ryhtyä perhehoitajaksi?

Kuka voi ryhtyä perhehoitajaksi?

Etsimme tuki- ja sijaisperheiksi aivan tavallisia perheitä. Tärkeintä on, että teillä on kykyä ja tahtoa sitoutua pitkäaikaisesti paitsi lapseen myös yhteistyöhön Familarin perhehoidon työntekijöiden kanssa. Tukenanne toimivat osaavat, kokeneet ja myötätuntoiset perhehoidon ammattilaiset, jotka mahdollistavat, että te saatte keskittyä oleelliseen, eli lapsen hoivaan ja huolenpitoon.

Mitä Famile-valmennus pitää sisällään?

Mitä Famile-valmennus pitää sisällään?

Ennen tuki- tai sijaisperheeksi ryhtymistä on tärkeää saada riittävät ennakkotiedot siitä, mitä tuki- tai sijaisperheenä toimiminen tarkoittaa ja edellyttää. Tämän vuoksi olemme kehittäneet laadukkaan ja selkeän Famile-ennakkovalmennuksen.

Tuki- ja sijaisperheenä toimimisen aikana valmennus jatkuu jokaisen perheen tarpeisiin mukautuvasta jatkovalmennuksesta. Näin Famile-valmennus muodostaa vahvan pohjan sijoituksen aikaiselle perhekohtaiselle tuelle. Juuri tämä jatkumo tekee Famile- valmennuksesta erityisen.

Famile-valmennus koostuu kolmesta moduulista, joista tukiperheet osallistuvat kahteen ensimmäiseen ja sijaisperheet kaikkiin kolmeen moduuliin. Ensimmäinen moduuli on perhekohtainen ja keskittyy perheenne erityiseen historiaan, valmiuksiin ja osaamiseen. Tämän jälkeen valmennus jatkuu perinteisemmin ryhmämuotoisena. Valmennus tarjoaa ajankohtaista ja tutkittua tietoa ymmärrettävässä ja selkeässä muodossa. Opitte keskeisiä asioita mm. lasten vakavasta traumatisoitumisesta, autisminkirjon moninaisista haasteista ja yhteistyön tekemisestä lähiverkoston kanssa.

Jokainen Familarin tuki- ja sijaisperhe käy Famile-valmennuksen. Mikäli olette käyneet aikaisemmin toisen perhehoidon ennakkovalmennuksen, voitte osallistua räätälöidysti Famile-ennakkovalmennukseen. Näin varmistamme, että tunnemme riittävällä tavalla perheenne ja luomme vahvan pohjan yhteistyölle.

Suhdekeskeinen ja yksilön huomioiva valmennus

Suhdekeskeinen ja yksilön huomioiva valmennus

Famile-valmennus rakentuu suhdekeskeisyyden teeman ympärille. Valmennuksen terapeuttinen lähestymistapa lisää ymmärrystänne oman elämänhistorianne merkityksestä lapsen kohtaamisessa, tukee yhteistyötä syntymävanhempien kanssa, luo vahvan pohjan ammatilliselle osaamiselle ja tukee jaksamistanne sijoituksen aikana. Samalla Famile-valmennuksen suhdekeskeinen lähestymistapa mahdollistaa juuri oikean tuki- tai sijaisperheen löytämisen haavoittuvassa asemassa olevalle lapselle.

Famile-valmennusmalli rakentuu perhehoidon työntekijöiden yhteistyössä kehittämälle perhehoidon filosofialle, jossa ongelmien ja kärsimyksen korostamisen sijaan keskitymme aktiivisesti toivon luomiseen. Keskitymme tukityössä lempeän uteliaasti lapsen käytöksen ymmärtämiseen. Tukityöskentely perheenne kanssa ei tule olemaan sattumanvaraista kuulumisten kyselyä vaan ammatillista ja suunnitelmallista perhehoidon valmentamista.

Lapsen tunteiden lisäksi nostamme myös perhehoitajien tunteet keskiöön, kannustamme tunteiden ilmaisemiseen ja tunteiden mallintamiseen lapselle. Näin lapsi oppii hyvin keskeisen taidon elämässä, tunteiden säätelemisen. Tartumme tunteisiin viesteinä, jotka kertovat omaa tarinaansa paitsi juuri sinusta perhehoitajana, myös sijoitetusta lapsesta sekä teidän välillänne tapahtuvasta. Tätä kautta pääsemme tekemään suunnitelmallista työtä lapsen kuntoutumisen eteen.

Otathan yhteyttä, niin kerromme lisää!

Oman alueesi yhteystiedot löydät täältä