3.9.2024 Osallistava kirjaaminen avopalveluissa Osallistavan kirjaamisen kautta saamme asiakkaat osaksi kirjaamisen prosessia. Osallistava kirjaaminen vahvistaa asiakkaan osallisuutta ja tunnetta siitä, että hän on aktiivinen ja tärkeä toimija omassa palveluprosessissaan. Osallisuus nähdään myös laadun parantamisen välineenä. Työntekijät, jotka käyttävät osallistavaa kirjaamista, ovat usein sitoutuneita asiakkaan osallisuuden edistämiseen. Yleinen Työntekijä tarvitsee osallistavan kirjaamisen tueksi hyvät työvälineet, sekä perehdytyksen osallistavaan kirjaamiseen. Työntekijän vastuulla on ottaa osallistava kirjaaminen omaksi työtavakseen ja huolehtia siitä, että jokaisen tapaamisen loppuun varataan aikaa kirjaamiselle. Osallistava kirjaaminen vaatii työntekijältä monia taitoja, kuten kykyä kuunnella aktiivisesti, kunnioittaa asiakkaan näkökulmaa ja tarjota tukea kirjaamisprosessissa. On tärkeää antaa asiakkaalle riittävästi tietoa ja ohjausta, jotta hän ymmärtää kirjaamisen merkityksen ja tavoitteet. Kun asiakkaan näkemykset on yhdessä selkeästi kirjattu, palvelua voidaan suunnitella ja toteuttaa yksilöllisemmin ja tarkoituksenmukaisemmin. Osallistava kirjaaminen vaatii sekä työntekijältä että asiakkaalta tietyn tahtotilan ja ympäristön onnistuakseen. Kirjaamiseen tulee varata tarpeeksi aikaa, jotta siinä säilyy aito vuorovaikutus. Kiireisissä työympäristöissä, joissa resurssit ovat rajalliset, vaaditaan erityistä herkkyyttä kuulla ja sanoittaa asiakkaan kokemukset. Avopalvelujen liikkuva toimintaympäristö aiheuttaa osallistavalle kirjaamiselle omat haasteensa. Lisäksi on huomioitava asiakkaat, jotka eivät ole halukkaita osallistumaan kirjaamiseen. Näissä tilanteissa työntekijöillä on hyvä kokemus siitä, että he kirjaavat tapaamisen, ja seuraavalla tapaamisella pyytävät asiakasta kommentoimaan kirjausta ja mahdollisesti korjaamaan tai lisäämään jotakin sieltä puuttuvaa. Näin asiakkaan osallisuus säilyy olosuhteista huolimatta. Parhaimmillaan työntekijät näkevät osallistavan kirjaamisen loistavana työvälineenä. Sen kautta voidaan pohtia yhdessä asiakkaan kokonaistilannetta ja tavoitteita, sekä käydä keskustelua siitä, onko jotain muutettavaa ja onko suunta oikea. Osallistava kirjaaminen parantaa yhteistyötä, tukee asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja lisää ymmärrystä syventäen luottamussuhdetta asiakkaan ja työntekijän välillä. Kirjoittajat:Ninja Savolainen, palvelupäällikköAisu Kaila, vastaava ohjaajaAvopalvelut Uusimaa -tiimi