Voimailua ja välittämistä Palmukoti Kannelmäessä

Palmukoti Kannelmäessä on toteutettu työyhteisön voimin projekti, jossa lastensuojeluyksikön tiloihin rakennettiin kuntosali. Projektin vetäjinä ovat toimineet ohjaajat Jaakko Aho ja Visa Ripatti.

Yleinen

Projekti lähti pienestä, mutta vei mukanaan ja kasvoi lopulta suureksi. Lopputuloksesta voi olla enemmän kuin tyytyväinen ja uusi sali onkin ollut kovalla käytöllä. Kuntosalilaitteita saatiin lahjoituksena, ja osa laitteista ostettiin käytettynä.

Idea kuntosalista syntyi noin vuosi sitten, kun Jaakko ja Visa halusivat kehittää lastensuojeluyksikön toimintaa ja tuoda omaa osaamistaan osaksi työtä. Muu työryhmä on tukenut projektin toteutumista muun muassa onnistuneella työnjaolla sekä maalaustalkoilla. Kuntosali rakennettiin pääosin käytetyistä ja lahjoitetuista laitteista, ja se on suunniteltu aktiivisten harjoittelijoiden tarpeisiin.

– Jaakko ja Visa ovat tehneet todella hienoa työtä salin suhteen ja nuorisoa on saatu osallistettua niin rakentamisprojektiin kuin treeneihinkin. Halu tehdä työstä ja työpaikasta viihtyisä on ajanut projektia upeasti eteenpäin ja voi kyllä ylpeydellä sanoa, että työhyvinvointi on sekä itsensä toteuttamisen että treenimahdollisuuden myötä todella hyvällä tasolla näiden miesten ansiosta, kehuu Palmukoti Kannelmäen yksikönjohtaja Laura Kosonen.

Jaakko Aho: Yhteiset harrastukset vahvistavat luottamusta

Jaakko Aho toimii ohjaajana Palmukoti Kannelmäessä, jossa hänen työtehtäviinsä kuuluvat erilaiset arjen kasvatus- ja ohjaustehtävät. Jaakko aloitti uransa lastensuojelun parissa opiskeluaikanaan Familarin yksikössä Kauhavalla, ja löysi pääkaupunkiseudulle muuton myötä uuden paikan Palmukoti Kannelmäestä. – Olen nyt toiminut ohjaajan työssä samaisessa yksikössä neljän vuoden ajan, Jaakko kertoo.

Jaakko on koulutukseltaan sosionomi, ja suoritti opinnot Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Sosiaali- ja terveysala valikoitui mieluisimmaksi vaihtoehdoksi, ja lastensuojelualalle hän päätyi luokkakaverinsa suosituksesta. – Aiempaa kokemusta lastensuojelusta ei ollut, joten täysin nollasta lähdin kokemusta kerryttämään, Jaakko muistelee.

Työssään Jaakko arvostaa erityisesti yhteisiä hetkiä nuorten kanssa, kuten kalastusta, musisointia ja kuntosalitreenaamista. – Olen huomannut yhteisten mielenkiinnonkohteiden parissa ajan viettämisen parantavan yhteistyötä ja tehostavan luottamussuhteen rakentumista, hän kertoo. Työyhteisössä vallitsee arvostus ja luottamus, ja uusia ideoita otetaan vastaan avoimin mielin. – Olemme pyrkineet kehittämään paikkaamme nuorten ja työntekijöiden toiveiden mukaan, Jaakko lisää.

Palmukoti Kannelmäessä on Jaakon mukaan panostettu työhyvinvointiin muun muassa kuntosaliprojektin myötä. – Kuntosali-idea alkoi rakentumaan pienistä palasista, ja pienestä jumppatilasta alkoikin kasvaa ihan aktiivisenkin harjoittelijan tarpeet kattava kuntosali, Jaakko kertoo. Kuntosali on ollut kovassa käytössä ja tullut osaksi arkea, lisäten psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia.

Jaakko kannustaa rohkeasti kokeilemaan lastensuojelun työkenttää. – Nuorten auttaminen on ensisijaisen tärkeää ja tuo merkityksellisyyttä myös omaan elämään. Nuoren kehitystä on hienoa seurata ja omalla panoksellaan on mahdollista luoda kauaskantoisiakin myönteisiä vaikutuksia, hän toteaa.

Olen huomannut yhteisten mielenkiinnonkohteiden parissa ajan viettämisen parantavan yhteistyötä ja tehostavan luottamussuhteen rakentumista.

Visa Ripatti: Nuorten onnistumiset palkitsevat

Visa Ripatti toimii ohjaajana Palmukoti Kannelmäessä, jossa hänen työtehtäviinsä kuuluu lasten ja nuorten kanssa arjessa oleminen, auttaminen ja tukeminen. – Arki Palmukodissa on hyvin kodinomaista, Visa kertoo.

Visa on alkujaan koulutukseltaan talonrakentaja, mutta aloitti lähihoitajaopinnot rakennustöiden loputtua kotikaupungissaan. Valmistuttuaan Visa siirtyi lastensuojelutyön pariin, ja aloitti työt ryhmäkodissa vuonna 2012. Muutettuaan pääkaupunkiseudulle vuonna 2018, hän löysi uuden työpaikan Palmukoti Kannelmäestä, jossa on työskennellyt siitä asti.

Työssään Visa arvostaa erityisesti aikaa, jonka hän viettää lasten ja nuorten kanssa yhteisen tekemisen kautta. – On hienoa nähdä nuorten onnistuvan elämässään eteenpäin kohti itsenäistä elämää, hän kertoo. Palmukoti Kannelmäessä on Visan mukaan aina ollut huiput työkaverit, joiden kanssa on mahtavaa työskennellä. – Työporukasta on muotoutunut osaava ja kannustava työympäristö, Visa toteaa.

Kuntosaliprojekti toteutettiin pitkän ajan kuluessa, ja se vaati paljon suunnittelua ja vaivannäköä. Idea lähti vapaana olevan tilan muuttamisesta hyötykäyttöön, joka hyödyttäisi niin asiakkaita kuin myös työntekijöitä. – On ollut hienoa nähdä, kuinka kuntosali alkoi hahmottua pikkuhiljaa pala palalta, Visa kertoo.

On hienoa nähdä nuorten onnistuvan elämässään eteenpäin kohti itsenäistä elämää.

Työhyvinvoinnilla keskeinen vaikutus työssä jaksamiseen

Visa Ripatti ja Jaakko Aho korostavat molemmat, että työhyvinvointi ja työssä jaksaminen edellyttävät työntekijältä omaa panostusta. Työhyvinvoinnin merkitys on nykypäivänä yhä suuremmassa roolissa, sillä työn aiheuttama stressi ja kuormitus ovat vahvasti läsnä. Liikunnalla tiedetään olevan valtavat vaikutukset mielen ja kehon hyvinvointiin. Hyvällä työhyvinvoinnilla voidaan vaikuttaa työssä jaksamiseen ja parantaa työn laatua. Hyvä työhyvinvointi vähentää myös merkittävästi työntekijöiden sairaspoissaoloja, joten on erityisen tärkeää pitää huolta omasta jaksamisesta.

– Tätä salia ei olisi ilman halua tehdä, tuoda omaa osaamista osaksi työtä ja valmiutta ideoida boksin ulkopuolelta, summaa yksikönjohtaja Kosonen.