Kuntoutuskoti OIVA yhteiskuntavastuullisena toimijana

OIVA Riihi Oy:n Kuntoutuskoti OIVA on toiminut Kuopiossa jo vuodesta 2001 lähtien tarjoten nuorisopsykiatrista kuntoutusta vaikeasti psyykkisistä oireista kärsiville nuorille.

Yleinen

Kuntoutusjaksot kestävät keskimäärin 1,5 vuotta, nuoren yksilöllisen tarpeen ajan. Masentuneet, ahdistuneet ja itsetuhoiset nuoret, syömishäiriöstä, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja pakko-oireista kärsivät nuoret ovat Kuntoutuskodin ensisijaisia asiakkaita.

Kuntoutuskodissa on kaksi seitsenpaikkaista yhteisöä Pirtti ja Kaari. Henkilökunta koostuu kaikkiaan seitsemästätoista sosiaali- ja terveysalan ammattilaisesta, lähihoitajista, sairaanhoitajista ja sosionomeista. Henkilökunnalla on monipuolista erityisosaamista ja koulutusta mm. traumaosaamiseen ja syömishäiriöihin. Kuntoutuskodista verkostoidutaan nuoren hoitavan tahon kanssa, lähialueen oppilaitosten ja työpajojen kanssa sekä muiden nuoria tukevien toimijoiden kanssa. Kuntoutuskodin piha-alueella on kolmen yksiön rivitalo Pirtinpiha, jonne osa nuorista siirtyy vuokrasuhteisesti harjoittelemaan yksinasumista.

Kuntoutusjakson ja itsenäistymisvaiheen tavoitteina ovat nuoren psyykkisen voinnin tasaantuminen ja sen ylläpitäminen sekä nuoren oman toimijuuden vahvistuminen.

Sosiaalinen yhteiskuntavastuu

Kuntoutuskoti OIVAn sosiaalinen yhteiskuntavastuu näkyy mm. siinä, että kuntoutusjaksolle tulevat nuoret saadaan pois syrjäytymisen vaarasta. Monet nuoret sairastuttuaan etääntyvät ystävistään ja ikätasoisesta seurasta. Sairaus tuottaa pelkoa ja häpeää ja nuoret turvautuvat ensisijaisesti kotioloihinsa ja sulkeutuvat omiin huoneisiinsa. Kuntoutusjaksolle tullessa nuori saa oman huoneen turvakseen, mutta yhteisön arki täyttyy monista yhteisöllisistä tekemisistä ja tapahtumista. Yhteisöissä nuoret harjoittelevat toistensa huomioimista ja erilaisuuden ja tasa-arvon kunnioittamista sekä palavereissa ääneen puhumista ja mielipiteidensä sanomista.

Yhteisöissä nuoret harjoittelevat toistensa huomioimista

Vastuu ympäristöstä

Ympäristöllinen yhteiskuntavastuu näkyy kuntoutuskodin arjessa mm. seuraavissa asioissa. Kuntoutuskodissa tarjottava ruoka valmistetaan itse. Nuorilla on viikoittain yksi ruoanvalmistusvuoro ja ohjaaja toimii aina nuorelle tukena. Nuorta ohjeistetaan arvioimaan valmistettavan ruoan määrää, jotta hävikkiruokaa ei synny. Nuoret ovat olleet myös innokkaita lähialueen siistijöitä. Yksikköön on hankittu roskien keräämiseen tarkoitettuja roskapihtejä ja nuoret ovat usein siistineet lähialueen katuja ja metsiä. Ympäristövastuuta on myös ohjata nuoria käyttämään julkisia kulkuneuvoja.

Taloudellinen vastuu

Taloudellinen yhteiskuntavastuu toteutuu nuorten terveyden näkökulmasta mm. niin, että nuoret osallistuvat yhteisön liikunnallisiin hetkiin. Peruskunnon ylläpitäminen tukee mielenterveyttä ja ehkäisee monia somaattisia sairauksia.

Kuntoutuskodissa tarjoamme nuorille ympärivuorokautisen turvan ja tuen. Kuntoutusjakso on yhteiskunnallisesti edullisempaa kuin sairaalajakso. Nuori saa meillä keskusteluapua, keinoja olonsa kanssa pärjäämiseen, valvottua lääkehoitoa sekä tukea opiskeluun ja itsenäistymisen taitojen harjoittelemiseen.

Menneen talven aikana yksikössämme on kehitetty itsenäistymisvaiheen palvelua niin, että nuorilla on kuntoutusjaksonsa jälkeen mahdollista siirtyä asumaan uuteen Kotokujan soluasumiseen. Nuori saa siellä ohjaajan tukea päivittäin. Kotokujalla vertaistuki on merkittävässä asemassa. Tutut, entiset yhteisön nuoret tukevat itsenäistymisvaiheessa toisiaan.

TEKSTI: Maria Puolakka, yksikönjohtaja Kuntoutuskoti OIVA

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Familar Uutiset lehdessä 2024