Ammatilliseksi tukiperheeksi

Yleinen

Keski-Suomessa toimii Familarin ammatillinen tukiperhe. He ovat toimineet tukiperheenä
useammalle lapselle muutaman vuoden ajan ja nyt viimeisen vuoden aikana he ovat toimineet
ammatillisena tukiperheenä kahdelle sisarukselle.

Perhe pohti tukiperheeksi ryhtymistä jo vuosia sitten, mutta aikanaan omien lasten ollessa vielä
pieniä, ajankohta ei ollut sopiva. Nyt koti on tyhjentynyt omien lasten aikuistuttua ja perhe kokee,
että tämän myötä tilaa ja aikaa on myös tukiperhetoiminnalle. Heidän kotinsa täyttyy noin kerran
kuukaudessa yhden viikonlopun ajaksi tukiperheessä vierailevista lapsista.

Familar valmentaa kaikki tuki-, ammatilliset tuki- ja sijaisperheet Famile-valmennuksella.
Toiminnasta maksetaan perheille palkkio ja kulukorvaus. – Tukiperhevalmennus oli oikeasti hyvä
juttu. Valmennus antoi valmiudet toimintaan ja myös käsityksen siitä, mihin omat rahkeemme
riittävät. Valmennus oli myös matka itseemme,
kuvailee perheen vanhemmat.

Valmennuksen jälkeen perhe odotteli jonkun aikaa, että heille löytyisi sopivat lapset.
Tukiperhetoiminnan kannalta olennaista on, että tukiperhettä etsivälle lapselle löytyisi
mahdollisimman sopiva tukiperhe. Tästä syystä tukiperhetoiminnan käynnistyminen voi toisinaan
viedä aikaa. Perheen vanhemmat kokivat, että Familarin työntekijöiden tuki oli tärkeää erityisesti
siinä vaiheessa, kun tukiperhetoiminta oli alkamassa. Familarin työntekijöiden kanssa oli
mahdollista yhdessä pohtia sekä käytännön asioita, että tilanteen herättämiä tunteita.

Tukiperheviikonloput kulkevat pitkälti lasten ehdoilla. Perhe kuuntelee lasten toiveita ja huomioivat
erityisesti lapsille tärkeät rutiinit ja aikataulut. Heidän mukaansa tärkeää on myös kuulostella lasten
kuulumisia ja mielialoja. – Perjantaina lasten tullessa usein esimerkiksi kouluviikko saattaa näkyä
väsymyksenä ja silloin otammekin usein rennosti. Lauantaina sitten touhuillaan enemmän,
kertoo
perheen isä. Tukiperheviikonloppuina mieluisia puuhia ovat muun muassa ulkoilut, pihaleikit,
kalassa ja pilkillä käyminen sekä leikkipuistovierailut. Lauantaina lapset osaavat myös odottaa
perinteeksi muodostunutta lauantai-illan saunaa sekä elokuvahetkeä herkkuineen.

Ammatillisessa tukiperhetoiminnassa toimivilla toisella vanhemmalla on sosiaali- terveys- tai
kasvatusalan tutkinto ja kokemusta erityislapsen kanssa toimimisesta. Hyvä pohja lähteä
ammatilliseksi tukiperheeksi on aiempi kokemus perustason tukiperheenä toimimisesta.
Tukiperheenä toimiminen sopii kaikille, joilla on halua ja mahdollisuuksia siihen lähteä. – Ihan
tavallinen perhe-elämä ja tavalliset asiat riittävät ja kukin tukiperhe muodostaa omanlaisensa arjen
tukilasten kanssa,
perheen äiti pohtii. He korostavat, että tukea on aina myös saatavilla Familarin
työntekijöiltä, jos jotakin erityistä ilmenee.

Tukiperheenä ja ammatillisena tukiperheenä toimiminen on tuonut keskisuomalaisen perheen
elämään paljon hyviä asioita. – On arvokasta saada seurata ja olla mukana tukemassa lasten
kasvua.
Heistä on myös mahtavaa huomata se, kuinka lapset viihtyvät ja tulevat tukiperheeseen
mielellään.