Sateelta suojaan – blogi

Yleinen

Kiristän piikkareitteni nauhat ja heitän verryttelyhousut ja takin pois päältäni. Ilma tuntuu viileältä ihoa vasten ja taivaalta putoilee muutamia sadepisaroita. Seison yleisurheilukentällä 200 metrin lähtöpaikalla ja vilkaisen nopeasti kentän ympärille. Valmentajaa ei näy, ehkä hän on jossain lähempänä maaliviivaa katsomassa suoritustani. 

Kisa lähtee käyntiin ja juoksen niin kovaa kuin 12-vuotiaan jaloillani kykenen. Jalat kyllä kantavat, mutta matka tuntuu pitkältä. Näen sivusilmälläni, että olen aivan kärjen tuntumassa. Havaitsen kentän laidalla tutun hahmon ja kuulen kannustavan äänen vihreän sateenvarjon alta: ”hienosti sujuu, anna jalkojen rullata vaan”. Nuo sanat tuovat vielä vähän lisää voimia. Ylitän maaliviivan ensimmäisenä. Valmentaja juoksee paikalle ja hymyilee lämpimästi. Hän kehuu juoksuani ja kehottaa laittamaan heti lämmintä ja kuivaa vaatetta ylle. Lyömme vielä ylävitoset ja sen jälkeen lähden kohti pukuhuonetta.

Perheiden, sukulaisten, ystävien ja ammattilaisten lisäksi lasten ja nuorten elämässä voivat myös muut aikuiset olla merkittävässä roolissa edustamassa turvallisia ihmissuhteita ja kasvattajia. Esimerkiksi harrastustoiminnan tai muun vapaaehtoistyön parissa toimii lukematon määriä aikuisia, jotka tuovat lapsille ja nuorille tukea ja turvaa. Nämä turvalliset suhteet voivat olla todella merkityksellisiä, jopa ratkaisevan tärkeitä lapsen elämässä. Myös tukiperheet toimivat tärkeässä roolissa tarjoamalla lapselle yhden viikonlopun kuukaudessa mukavaa tekemistä, jakamatonta huomiota ja aikuisen turvallista tukea. Näistä tukisuhteista voi muodostua kokemuksia ja muistoja, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen. Haluaisitko sinä olla tarjoamassa lapselle elämän vaikeuksien yli kantavia kokemuksia?

Haluatko kuulla lisää tuki- ja sijaisperhetoiminnasta?

Toivotamme sinut tervetulleeksi keskustelemaan tuki- tai sijaisperheenä toimimisesta alueellisiin tapahtumiin! 
Seuraa Familarin Facebook ja Instragram -sivuja ja löydä oman alueesi tapahtuma tai ole suoraan yhteydessä alueesi työntekijöihin. Kaikki yhteystiedot löytyvät osoitteesta familar.fi/perhehoitopalvelut.