Hanna-Riikka Räsänen on työskennellyt yli 15 vuotta eri tehtävissä lastensuojelun kentällä. Familarilla Räsänen on toiminut yksikönjohtajana 7 vuoden ajan, ennen asiakas- ja palveluohjauksen koordinaattoriksi siirtymistään.
”Itselle lastensuojelun kentällä työskentely on iso osa omaa identiteettiäni. Koen työmme äärettömän tärkeäksi ja siksi itselle tärkeitä arvoja on laadukas työskentely ja välittäminen siitä, mitä ja miten työmme teemme. Lapselle ja hänen perheelleen tulee pystyä tarjoamaan paras mahdollinen tuki ja hoiva. Yhtä tärkeänä koen työntekijän näkökulmasta sen, että jokaisella on oikeanlaiset välineet ja taito tukea sekä auttaa lasta. Oikeanlaisella ja laadukkaalla asiakas- ja palveluohjauksella on iso merkitys lapsen kannalta ja on tärkeää pystyä auttamaan ja ohjaamaan asiakkaat oikeanlaisten palveluiden pariin ja silloin laadukas asiakasohjaus nousee isoon asemaan. On siis hienoa päästä kehittämään Familarin asiakas- ja palveluohjausta,” kertoo Hanna-Riikka.
