Omavalvonnan seurantahavainnot ja kehittämistoimenpiteet Q1/2025

Tiedotamme ulkoisesti neljä kertaa vuodessa omavalvonnan seurantahavainnoista ja toimenpiteistä.

Yleinen

VASTUULLISUUS LASTENSUOJELUPALVELUISSA

Mehiläisen sosiaalipalveluiden vastuullisuuden painopistealueet, joihin vuonna 2025 kiinnitetään erityistä huomiota ovat ympäristö, tietoturva ja tietosuoja sekä ihmisoikeudet.


TOTEUTUNEET KEHITTÄMISTOIMET

Ympäristö

Ympäristösuunnitelmien sisältöä uudistettiin paremmin lastensuojelupalveluihin sopivaksi ja ne siirrettiin käsiteltäviksi ja tallennettaviksi Pelsu-ohjelmaan. Samalla laadittiin ohje ja vinkkejä yksiköille ympäristökasvatuksen toteuttamiseksi yksiköissä.

Yksiköissä käynnistettiin myös ruokahävikin seurannan ensimmäinen kierros. Toinen kierros toteutetaan syyskuussa 2025, jolloin saamme tuloksia yksiköiden toimenpiteiden vaikutuksista hävikin pienentämiseksi.

Yksiköiden lämmitystavoissa on tehty lämmitystapamuutoksia ja autokantaa on uudistettu ja uudistetaan sähköautoiksi

Tietosuoja ja tietoturva

Tietosuoja ja tietoturvan auditointi yksiköissä totutettiin syksyllä 2024. Sen perusteella todettiin niiden olevan lastensuojelupalveluissa hyvällä tasolla. Kysely uusitaan syksyllä 2025. Yksiköiden arjessa kehittämistoimia on tehty esimerkiksi kiinnittämällä huomiota salassapitoon, äänieristykseen, asiakirjojen säilytykseen ja viestintään.

Ihmisoikeudet

Toteutimme sosiaalipalveluissa vuonna 2024 Mehiläisen ensimmäisen ihmisoikeusvaikutusten arvioinnin. Lastensuojelussa olemme jatkaneet osallisuuden vahvistamista kiinnittämällä huomiota hyvää kohtelua koskeviin suunnitelmiin, rajoituspäätösten ennaltaehkäisyyn ja lapsen äänen kuulumiseen.


OHJAUS- JA VALVONTAKÄYNNIT

Uudistimme hyvinvointialueilta ja aluehallintovirastoilta saamamme palautteen perusteella ohjaus- ja valvontakäyntien huomioiden tiedottamista. Yksiköillä on käytettävissään jatkossa käyntien perusteella tehtävät huomiot oman toiminnan parantamiseksi.

SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN PALAUTEKYSELY

Uudistimme asiakkaiden vastuusosiaalityöntekijöille tehtävän palautekyselyn. Siirryimme aikaisemmasta vuosittaisesta palautekyselystä jatkuvaan kyselyyn, ja saimme vastausten määrän jo ensimmäisen kvartaalin aikana viisinkertaistumaan verrattuna aikaisempaan koko vuoden palautemäärään.

Ensimmäisen kvartaalin tuloksena sosiaalityöntekijät antoivat palveluidemme kokonaisarvosanaksi 9+. Vastauksia oli 86.


KUUKAUSITTAISET OMAVALVONTAKYSELYT

Lastensuojeluyksiköiden laatua seurataan myös kuukausittaisilla omavalvontakyselyillä yksiköille. Kyselyssä on yhdeksän seurattavaa osa-aluetta: hoito ja kasvatus, asiakkaiden tilanne, lastensuojelulain mukaiset rajoitustoimenpiteet, turvallisuus, ravinto ja siisteys, kiinteistö, lääkehoito, poikkeamien käsittely sekä  vuosikellon mukaiset tehtävät.

Omavalvontaindeksi vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä oli 91,4 (Q4/2024 91,6).

Poikkeamat Q1/2025

Havaittujen puutteiden ja epäkohtien tunnistamiseksi ja korjaamiseksi seuraamme yksiköiden poikkeamaraportointia. Yksiköt raportoivat poikkeamista intranettiin, jonka jälkeen ne käsitellään yksikkö- ja palvelulinjakohtaisesti.

Q1/2025 poikkeamia kirjattiin yhteensä 896 kappaletta (Q4/2024 870). Suoraan asiakkaiden hoitotyöhön liittyviä vakavia (luokka 4-5) poikkeamia oli 0,64 kappaletta tuhatta hoitovuorokautta kohden (Q4/2024 0,60).

Lääkehoidon vakavia poikkeamia kirjattiin Q1/2025 5 kappaletta eli 0,09 kappaletta tuhatta hoitovuorokautta kohden (Q4/2025 0,04). Näiden poikkeamien osalta jatkettiin lääkkeiden dosettijakoon ja dosettien säilytykseen liittyvien toimenpiteiden selkiyttämistä.


Q2/2025

Tulossa olevia toimenpiteitä:

  • Vuosittainen työn vaarojen arviointi
  • Kirjaamisen omavalvontakäynnit
  • Valmistautuminen Sosiaalihuollon Kannan käyttöönottoon