30.10.2025 Keravan Palmukodissa näkyy rakkauden kädenjälki Keravan Palmukodin pitkä historia on täynnä elämää kaikenlaisine tunteineen. Pitkäaikaisimman ohjaajan Tuijan kädenjälki on muovannut paikasta ainutlaatuisen. Nyt samaa sydämen työtä tekee myös hänen tyttärensä Elli, jolle Palmukoti on ollut rakas paikka lapsuudesta saakka. Yleinen Talo on vanha, suuri ja sokkeloinen, pihaa koristavat vahvat ja jykevät vaahterat ja tammet. Syksyllä nurmikko peittyy värikkäisiin lehtiin, kesällä saadaan nauttia lintujen moniäänisestä kuorosta niin päivällä kuin aamuyölläkin. Keravan Palmukodin pitkä historia on täynnä muistoja leikeistä, naurusta, iltapaloista ja saunailloista. Talo kätkee sisälleen myös riipivää tuskaa ja ahdistuksen huutoja, mutta pihan jykevät puut ja sydämellään työtä tekevät ohjaajat kestävät senkin. Kaikkialla Keravan Palmukodissa näkyy pitkäaikaisimman ohjaajan Tuijan kädenjälki, se on tehnyt yksiköstä aivan omanlaisensa, niin arvokkaan, että sitä on vaikea sanoin kuvata. Tuo kädenjälki on empatian, kohtaamisen ja rakkauden jälki, siihen tiivistyy lopulta kaikkein olennaisin tästä työstä ja Keravan Palmukodin toimintafilosofiasta. Lapset ja nuoret eivät tarvitse pelastamista, he tarvitsevat arvostusta, aikaa ja nähdyksi tulemista. Menneinä vuosina aikojen ollessa erilaiset, Tuijalla oli toisinaan töissä mukana myös oma tytär, jolle karttui Keravan Palmukodista lämpimiä muistoja ja ehkä samalla hippunen käsitystä laadukkaasta sijaishuollosta. Nykyään Keravan Palmukodissa työskentelee nimittäin Tuija Kupilan lisäksi Elli Kupila. Molemmille Kupiloille Keravan Palmukoti on tuttu ja rakas paikka lähes 20 vuoden takaa ja samaan työhön päätyminen tuntuu luonnolliselta, melkein tarkoitetulta. Kummallekin työssä tärkeää ja erityistä on aito välittäminen ja yhteys asiakkaisiin; hassuttelu arkiaskareiden lomassa, valmiiksi tehty toiveaamupala, keskustelut joissa kuunnellaan ja annetaan tilaa kaikille tunteille ja kokemuksille. Se, että pääsee seuraamaan jonkun elämää ja kehitystä näin läheltä, vaikka vain hetken aikaa, on suuri etuoikeus ja jotain, mistä oppii aikuisenakin aina lisää. Lapset ja nuoret eivät tarvitse pelastamista, he tarvitsevat arvostusta, aikaa ja nähdyksi tulemista.