17.3.2026 Hyväksyttävä aggressio Kirjoittanut Milla Höykinpuro - Sijaisperhekoordinaattori, YTM sosiaalipsykologi, Sosiaalityöntekijä, Traumapsykoterapeutti - Familar Perhehoitopalvelut PerhehoitoYleinen Pienen ihmisen ensimmäiset tunteet ovat autenttisia, todellisia ja näkyvissä. Kukaan ei ole opettanut, että tunteita pitää piilotella, salata tai tukahduttaa. Tunnehäpeä opitaan vasta elämän myötä, vastavuoroisessa suhteessa aikuiseen. Kun en tule kohdatuksi, kuulluksi ja nähdyksi tarpeineni, tunteeni alkavat muodostaa hierarkian, jossa toiset tunteet ovat sallitumpia kuin toiset. Iloisena ja tyytyväisenä tulen hyväksytyksi, kiukkuisena ja vaativana aikuisen peilistä heijastuu turhautumista. Opimme hyvin pienenä, kuinka aikuista tulee miellyttää, että saisimme maksimaalisen määrän turvaa, huolenpitoa ja rakkautta osaksemme. Lohdullinen totuus kuitenkin on, että ihmisyyteen kuuluvat kaikenlaiset tunteet. Häpeäkehityksen yksi keskeinen tehtävä on oppia kohtaamaan oma häpeäni aikuisen hyväksyvän katseen kautta. Näin kehittyy normaali syyllisyyden tunne, joka ohjaa meitä moraalisesti ja eettisesti oikeaan suuntaan. Mikäli aikuinen toistuvasti vahvistaa lapsen häpeän tunnetta omalla paheksuvalla, mitätöivällä tai vihaisella toiminnallaan, häpeäkehitys häiriintyy ja lapsi on matkalla kohti kroonista häpeää, vahvaa ja vakavaa huonommuuden tunnetta, joka valtaa mielen ja kehon. Häpeävän minän suojaksi on luotava suojakuori, joka peittää haavoittuvan minuuden. Seurauksena voi olla vuorovaikutusstrategioita, jotka seuraavat meitä läpi elämän. Näitä strategioita ovat esimerkiksi miellyttäminen, vetäytyminen tai aggressio. Kaikki nämä strategiat ovat erinomaisen tärkeitä suojautumismekanismeja, joiden kautta kykenemme toimimaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Parhaimmillaan kykenemme käyttämään näitä mekanismeja joustavasti tilanteen mukaan pysyäksemme yhteydessä muihin ihmisiin. Mutta mikäli nämä mekanismit toimivat tiedostamattomasti, jäykästi ja vahingoittavasti meitä itseämme tai toisia kohtaan, kyse on pysyvästä vuorovaikutusstrategiasta, jonka purkamiseksi tarvitsemme toisen ihmisen myötätuntoista tukea. Suojautumismekanismit tulevat esille erityisesti haastavissa vuorovaikutustilanteissa. Tällöin piilossa olevat kiintymyssuhteemme aktivoituvat ja esille tulevat erilaiset toimintatavat, joiden kautta olemme elämämme aikana oppineet selviämään. Keskeistä on tunnistaa omia suojautumismekanismejaan, tulla niistä tietoisiksi. Tällöin ne eivät pääse hallitsemattomasti vaikuttamaan ihmissuhteisiimme tuhoavalla tavalla. Lasten ja nuorten elämässä näkyvä aggressio on keino tulla näkyväksi omien tarpeiden kanssa. Pieni lapsi tarvitsee mahdollisuuden harjoitella aggression ilmaisemista ilman, että häntä rangaistaan tunteestaan. Kun pieni lapsi lyö, häntä ohjataan lempeästi, mutta vahvasti, ettei lyöminen ole sallittua. Pienen hetken lapsi viipyy häpeässään, mutta aikuisen lempeän katseen alla, häpeä haihtuu nopeasti ja vaihtuu hyväksynnäksi ja huolenpidoksi. Mikäli lapsena emme ole saaneet ilmaista normaaleja, kehitykseen kuuluvia aggression tunteitamme, tulemme nolatuksi, torjutuksi ja hylätyksi ja jäämme häpeän tunteemme kanssa yksin. Aikuinen ei ole kestänyt minua kaikkine puolineni vaan osa minusta on torjuttu vääränlaisena. Aggression torjuminen tuottaa vaikeuksia ihmissuhteisiin. Erilaisten tiedostamattomien strategioiden kautta ihmisellä on mahdollisuus tulla edes jollakin tapaa näkyväksi, mutta nuo strategiat peittävät alleen häpeävän minän eli sen puolen itsessämme, joka ei minussa ole tullut lapsena hyväksytyksi. Näin voi syntyä erilaisia minän puolia, jotka aktivoituvat ihmissuhteissa hylkäämisen pelon seurauksena. Traumoja kokeneen lapsen on vaikeaa tunnistaa omia jäykkiä ja vahvoja suojautumismekanismejaan. Lapsi tarvitsee tuekseen aikuista, joka tunnistaa, sanoittaa ja säätelee ensin omia tunteitaan ja mallin kautta opettaa lapselle tärkeää mentalisoivaa tunnesäätelyn mallia. Tällöin myös aikuisen on oltava sinut omien, vaikeidenkin tunteidensa kanssa ja kyettävä reflektoimaan niitä ääneen perheessä. Mutta samalla aikuinen tunnistaa, sanoittaa ja kanssasäätelee lapsen tunteita ja vuorovaikutusstrategioita. Näin lapsella on mahdollisuus vähitellen luopua jäykistä itsesuojelun malleistaan ja oppia joustavaa vuorovaikutuksen säätelyä.