Siirry suoraan sisältöön
Voit olla kaikissa laitoshoidon paikkakyselyihin liittyvissä asioissa yhteydessä Hanna-Riikka Räsäseen p. 040 125 6109 tai suoraan yksiköihimme!

PERHEHOIDON BLOGI: Perhehoitajien kehittäjäryhmät – Viisautta, vertaistukea ja voimaantumista

Familarin perhehoitajista ja työntekijöistä koostuu porukka, jossa on tuhansien vuosien työkokemus ja tämän haluamme jatkossa hyödyntää entistä paremmin.

Huhtikuussa Hyvinkään Villatehtaalla ja Turun Hus Lindmanilla kokoontui ensimmäistä kertaa Familarin perhehoitajien kehittäjäryhmät. Olimme kutsuneet kumpaankin ryhmään paikalle viisi perhehoitajaa Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueilta ja kummassakin ryhmässä vain yksi kutsuttu oli estynyt tulemaan eli kiinnostus asiaa kohtaan oli ihailtavaa! Jatkossa olemme rakentamassa yhdessä kehittämisestä jatkuvaa prosessia, joka jalkautuu pikku hiljaa valtakunnalliseksi toiminnaksi. Jokainen perhehoitajistamme saa vuorollaan mahdollisuuden ryhmään osallistumiseen. Pidämme ryhmäkoot kuitenkin pienehköinä, jotta jokainen osallinen saa tilaa kertoa omista ajatuksistaan. 

Kehittämispäivien alussa juttelimme perhehoitajien odotuksista, toiveista ja tavoitteista päivän suhteen. Perhehoitajat kokivat tärkeäksi ylipäätään sen, että ”saman alan” ihmiset pääsevät kokoontumaan ja verkostoitumaan keskenään. Tärkeänä pidettiin, että ryhmässä pääsee toisaalta oppimaan ja toisaalta jakamaan ja testauttamaan omia ajatuksiaan. Lisäksi perhehoitajat toivat esille, että kun arjessa keskustelut painottuvat pitkälti lapsen asioihin, kehittäjäryhmässä keskusteluissa voi päästä yleisemmissä asioissa syvemmälle. Perhehoitajien odotukset tukivat ajatustamme siitä, miksi yhdessä kehittäminen on tärkeää. Että arjen asiantuntijuus on yhtälailla viisautta kuin tutkimukset ja ammatillinen reflektointi ja että niillä, jotka perhehoitoa tekevät, on valtava määrä tärkeää tietoa jaettavanaan, koskien sekä perhehoitajia että työntekijöitä. Jo pelkästään Familarin perhehoitajista ja työntekijöistä koostuu porukka, jossa on tuhansien vuosien työkokemus ja tämän haluamme jatkossa hyödyntää entistä paremmin.

Kehittämispäivät jatkoivat vuoden teemaa, perhehoitajien hyvinvointi ja jaksaminen. Tarkoituksena oli pohtia mm. sitä, että vaikka perhehoitajien hyvinvointi on Familarin vastuulla perheille annettavan tukityöskentelynja koulutuksen kautta, pienillä pysähtymisillä ja teoilla perheet voivatvaikuttaa siihen myös omassa arjessaan. Vapaamman keskustelun lisäksi aloimme kehittää uutta konkreettista projektia, jolla perhehoitajien ja koko perheen hyvinvointia voitaisiin lisätä. Tästä voimme kertoa myöhemmin lisää, kun ensin saamme kehitettyä ajatusta pidemmälle myös niiden perhehoitajien kanssa, jotka eivät osallistuneet vielä näihin ryhmiin. Kummankaan ryhmän kanssa ei ollut ongelmaa siitä, etteikö keskustelua olisi syntynyt ja tähän artikkeliin sain mahdutettuavain muutaman ryhmässä syntyneen ajatuksen painottuen vertaistukeen ja sosiaalisen kanssakäymisen tärkeyteen. Blogin lukemisen lisäksi kehittämispäivistä kannattaa katsoa perhehoitajien kanssa tehdyt videot, joissa toisessa kerrotaan mikä tukee perhehoitajien hyvinvointia ja jaksamista jatoisessa miksi yhdessä kehittäminen on tärkeää. Videot löytyvät 19.4 ja 25.4 tehdyistä Instagram-päivityksistä.

Pohdimme kehittäjäryhmissä paljon vertaistuen merkitystä. Hiljattain perhehoitajana aloittanut äiti kertoi, että vaikka perheen tilanne on tällä hetkellä hyvä, hän on miettinyt, miten jaksaminen kestää pidemmän päälle, vuosia. Ryhmässä syntyi paljon keskustelua, kun huomasimme, että perheillä oli ollut hyvin samankaltaisia haasteita ja mikä hienointa niistä oli selvitty sekä niitä työstämällä että antamalla asioilla aikaa. Keskustelimme siitä, että jo valmennusvaiheessa on tärkeää, että kokeneet perhehoitajat kertovat hyvien puolien lisäksi rehellisesti myös perhehoidon haastavuudesta, jotta kaikki ei tulisi niin suurena yllätyksenä matkan varrella. Kerroimme perhehoitajille, että Famile-valmennukseen liittyy jatkossa entistä vahvemmin kokemusasiantuntijuuden jakaminen. 

Uuden tai miksei kokeneemmankin perhehoitajan näkökulmasta vertaistuki voi auttaa myös siinä, ettei niin paljoa epäröisi avun pyytämisen suhteen.Vaikka jo perhehoidon valmennuksessa avun pyytämisen tärkeyttä korostetaan, se voi silti tuntua vaikealta, jos pelkää muiden näkevän itsensä epäonnistuneen. Monet perhehoitajat asettavat oman rimansa hyvin korkealle ja jos lapsi ei alakaan, kovasta työstä huolimatta, kehittyä ja kasvaa odotetulla tavalla, itsensä syyttäminen on liiankin helppoa. Kun asiasta keskustelee itsensä, puolisonsa, työntekijöiden ja muiden perhehoitajien kanssa, voikin huomata, että nykyinen tilanne on aivan hyvä ja riittävä. Ettei itseltään ja toisaalta lapselta tarvitsekaan vaatia sen enempää. 

Onkohan olemassa sellaisia perheitä, joissa ei ole koskaan mietitty, että meidän perhe on kyllä ihan hullunkurinen? 🙂 Perhekotina toimiminen antaa varmaan tähänkin kysymykseen vielä oman mausteensa. Perhehoitajat toivat esille hyvin mielenkiintoisen pointin siitä, että ”tavallisten” tuttavaperheiden voi olla vaikea ymmärtää miksi perhekodissa on esimerkiksi niin tiukat rutiinit. Perhehoitajat ovat saaneet kuulla kommentteja hieman siihen suuntaan, että ovatpa he varsinaisia tiukkiksia vanhempina. Yhtälailla tavalliselle perheelle voi olla vaikea selittää kuinka ääripäissä perhekodin jäsenten tunteet voivat mennä. Suurin osa ajasta perhehoitajana toimisessa on mukavaa ja kivaa, mutta vaikeampina aikoina eläminen voi olla aivan äärimmäisen rankkaa. Toinen perhehoitaja ymmärtää todennäköisesti helpommin minkälaista ja miten paljon tukea traumatisoitunut ja / tai muuten erityistarpeinen lapsi vaatii. Yksi perhehoitajista kertoi lasten välisestä vertaistuesta ihanan tarinan. Sijaisperhe oli saanut toisen sijaisperheen kylään ja pienelle pojalle oli kerrottu tapaamisen jälkeen, että hänen uudet kaverinsakin asuvat perhekodissa. Poika oli tähän tuumannut: ”Sitten ne varmaan tietää miltä musta tuntuu”. Vertaistuen ei välttämättä tarvitsekaan olla mitään muuta kuin että toinen ymmärtää. 

Perhehoitajat kertoivat kummassakin ryhmässä siitä, kuinka heidän sosiaalinen elämänsä ja nimenomaan aikuisten kanssa juttelu ja kohtaamisetovat vähentyneet kotiin jäämisen seurauksena. Vaikka verkosto lapsen ympärillä on usein laaja, perhehoitaja voi tuntea olonsa jopa yksinäiseksi. Kun perhehoitajalla olisi päivällä aikaa tavata tuttavia, he ovat töissä ja illat hurahtavat lasten kanssa touhutessa. Tätäkin voisi osaltaan helpottaa perhehoitajien entistä vahvempi verkostoituminen. Hyväksi käytännön ideaksi keksittiin, että voisimme perustaa esimerkiksi alueellisia pikaviestintä-kanavia, joiden kautta perhehoitajat voisivat sopia yhteisistä päiväkahveista tai kävelylenkeistä.

Tästä pääsimme vielä keskusteluun siitä, että perhehoitajat toivoisivat hieman enemmän tapaus- ja lapsikohtaista harkintaa sen suhteen täytyykö perhehoitajan jäädä kokonaan kotiin sijoituksen alussa tai esim. ensimmäisen vuoden jälkeen. Asiassa on suuria alueellisia eroja. Perhehoitajat miettivät,että lupa tehdä osa-aikaisesti töitä sen aikaa kun lapset ovat koulussa, voisi tukea heidän jaksamistaan eikä suinkaan vähentää sitä. Toisia stressaa enemmänse, että he viettävät monta tuntia päivästä yksin kotona miettien miten ajankuluttaisivat kuin että he tekisivät samalla aikaa pienen työkeikan.Työyhteisössä saisi olla muiden aikuisten seurassa ja toteuttaa myös muita ammatillisia taitojaan kuin perhehoitajuutta ja keskustella myös muusta kuin lapsista. Yksi perhehoitajista kertoi, että kun hän on saanut opiskella perhehoitajuuden ohessa ja osallistunut perhehoidon valmennuksiin kokemusasiantuntijana, se on tuonut selvästi uutta iloa perhe-arkeen. Toisaalta vanhempien töissä käyminen saattaisi antaa lapsille tavallisempaa kuvaa perhe-elämästä ja mahdollistaisi sen, että lapset voisivat harjoitella olemista yksinään tai keskenään koulun jälkeen, toki vasta siinä vaiheessa kun se olisi lapsen kehityksen ja voinnin kannalta mahdollista. 

Olemme palanneet työntekijöiden kesken perhehoitajien kehittämispäiviin monta kertaa niiden jälkeen ja puhuneet siitä kuinka päivät olivat käsiteltyjen asioiden osalta antoisat ja päivistä jäi voimaantunut olo. Jos emme ole aivan väärässä, näin oli myös perhehoitajien kohdalla. Perhehoitajat ovat kertoneet palautteena, että päivissä käsiteltiin tärkeitä asioita ja yhdessä kehittämisen myötä vahvistui tunne, että perhehoitajia kunnioitetaan, kuullaan, nähdään ja heidän mielipiteensä otetaan huomioon. Myös se tuntui perhehoitajista mukavalta, kun pääsi välillä käymään jossain ja sai nauttia valmiiksi katetusta ruokapöydästä. Kiitämme perhehoitajia suunnattoman paljon sekä osallistumisesta että näistä ajatuksista, jotka saamme nyt jakaa teille. Seuraavat perhehoitajien kehittämispäivät järjestetään syksyllä, emme malta odottaa! 🙂 

– Sanna Savilahti (kehityspäällikkö, sosiaalityöntekijä YTM)