Mikä ihmeen Art -ryhmä?
Karhunpesässä Askolassa käynnisteltiin viimevuoden lopulla uutta ART (Aggression Replacement Training)-ryhmää. ART on sosiaalisen kyvykkyyden harjoitusmenetelmä, jonka vetämisestä vastaava ohjaaja on käynyt Suomen ART ry:n hyväksymän ohjaajakoulutuksen. Tapaamisilla käsitellään strukturoidun menetelmän keinoin sosiaalisia taitoja, vihanhallintaa, sekä harjoitetaan moraalista päättelyä. Karhunpesässä ryhmä kokoontui säännöllisesti puolen vuoden ajan kerran viikossa, aina maanantaisin.
Aloimme koota ryhmää viimevuoden lopussa. Valitsimme nuorista mukaan sellaisia henkilöitä, joiden koimme hyötyvän ryhmästä, mutta joilla oli myös motivaatiota sitoutua ryhmän tapaamisiin säännöllisesti. Sopivaksi ryhmän kooksi katsoimme neljä nuorta ja ryhmää oli vetämässä aina kaksi aikuista. Muutaman ensimmäisen kuukauden aikana ryhmän kokoonpano eli hieman, mutta lopulta löytyi juuri sopiva porukka, joka jatkoi hienosti läpi kevään ryhmässä käyntiä.
Mikä tämän retken tarkoitus oli?
ART-ryhmässä nuoret keräävät osallistumisellaan ja aktiivisuudellaan pisteitä, ja aina kun sovittu pistepotti oli saavutettu, tätä juhlistettiin yhdessä mukavan aktiviteetin kera. Ensimmäinen pisteillä ansaittu ”pieni” palkinto oli ulkona yhdessä syöminen, toinen hieman suurempi ”keskikokoinen” palkinto oli yhteinen reissu pakohuoneeseen. Viimeinen ja ryhmän päättävä ”suuri” palkinto, oli ryhmän yhteinen päätösreissu Särkänniemeen. Nuoret saivat itse ideoida mieluisia vaihtoehtoja palkintokertoihin.
Miten retki sujui?
Koko ART-ryhmä oli onnistunut kokonaisuus, joka huipentui mukavaan yhdessä tekemiseen. Puolen vuoden aikana ryhmästä oli hioutunut oma porukka, jolla alkoi olla myös omia tapoja ja juttuja. Automatkalla lauloimme yhdessä kappaletta, josta oli kevään aikana tullut ryhmämme yhteinen ”kuorolaulubiisi”. Muutenkin yhteiset automatkat olivat reissun yksi kohokohdista, joissa yhteishenki tiivistyi käsinkosketeltavaksi. Kävimme matkalla ruokailemassa, sekä Särkänniemessä oli tietenkin syötävä asiaankuuluvat herkut, hattarat ja pehmikset. Nuoret kiertelivät toinen toistaan hurjempia laitteita, meidän ohjaajien kauhistellessa ja vilkutellessa heille turvallisesti maan kamaralta. Kesymmät laitteet valloitimme kaikki yhdessä.
Kun illalla palasimme kaikki väsyneinä, mutta silminnähden tyytyväisinä kurkut kipeinä laitteissa huutamisesta sekä automatkalla laulamisesta (minulla ainakin), yksikköön, kiitin koko porukkaa yhteisestä puolen vuoden mittaisesta Art-matkastamme ja sanoin, että koen suurta haikeutta kun tämä nyt päättyy. Silloin yksi nuorista tokaisi ”Mutta tarvitseeko tämän päättyä?”. Se jos mikä sai minut uskomaan, että olimme tämän yhteisen matkan aikana saavuttaneet paljon ja että kokemani yhteenkuuluvuuden tunne ei ole ollut vain oma kokemukseni.
Mitä tästä opimme?
Opin tästä, että Art-ryhmä voi olla parhaimmillaan toimintaa, joka antaa alkuperäisen tarkoituksensa lisäksi nuorille mahdollisuuden kuulua johonkin ryhmään ja kokea tätä kautta merkityksellisyyden tunteita. Emme ryhmää alussa muodostaessa, uskaltaneet edes kuvitella, kuinka upeasti nuoret tähän lopulta heittäytyivät.
Ryhmän reippaat vetäjät: Katri Kärki sekä Eevi Uusimäki