17.3.2026 Luvatta poistuminen lastensuojelussa: ilmiö, joka vaatii kuulemista, ei syyllistämistä Lastensuojelulaitoksista ja sijaisperheistä poistuu luvatta tai jättää palaamatta sovittuna aikana vuosittain satoja nuoria. Tämä on monitahoinen ja herkkä tilanne, joka vaatii kaikilta osapuolilta ymmärrystä ja välittämistä. Kirjoittanut Titta Pohjantähti - Sijaisperhekoordinaattori, Perhepsykoterapeutti - Familar Perhehoitopalvelut LaitoshoitoPerhehoito Monesti omavaltainen poistuminen ei ole halua aiheuttaa vahinkoa, vaan hätähuuto tai yritys hallita vaikeita tunteita. Nuori saattaa kokea koti-ikävää, ulkopuolisuutta tai painetta näyttää jotain kavereilleen. Kun turvattomuuden tunne kasvaa liian suureksi, nuori saattaa nähdä poistumisen ainoana keinona säädellä pahaa oloaan, vaikka se altistaisi hänet vaaroille. Työntekijälle tai perhehoitajalle jokainen tilanne, jossa nuori on kadonnut, on raskas. Aikuinen kantaa huolta nuoren fyysisestä turvallisuudesta ja riskeistä joutua rikoksen uhriksi. Tärkeintä olisi rakentaa luottamus niin, että nuori uskaltaisi puhua vaikeista asioista ennen kuin tilanne kärjistyy luvatta lähtemiseen. Kun nuori palaa, tärkeintä on kohdata hänet syyllistämättä ja palauttaa turvallisuuden tunne. Tässä kaksi näkökulmaa luvatta poistumiseen. Ensimmäisenä on jo täysi-ikäistyneen nuoren ajatuksia ja jälkimmäinen on erityisyksikössä työskentelevän työntekijän ajatuksia. Nuoren tarina: ”Olin ollut sijoitettuna lastensuojelulaitokseen jo monen vuoden ajan. Kaikkihan sieltä toisinaan hatkasi; toiset muutamiksi tunneiksi ja toiset viikkokausiksi. Mun vanhemmat ei koskaan ollut asettanut mulle mitään rajoja niin ehkä toi oli jotain rajojen hakemista. Kaikki oli niin ristiriitaista, kun kaksi eri maailmaa olisi kohdannut enkä oikein kuulunut kumpaankaan. Kaipasin mutta myös ahdistuin rajoista, joita mulle vihdoin yritettiin asettaa. Tuntui jännittävältä mutta myös pelottavalta lähteä. Jälkeenpäin ajateltuna pelkäsin myös sitä kiinnostiko ketään, että olin poissa. Että mitä ne sanoo, kun mä tuun tai laittaako kukaan mulle viestiä. No laittoihan ne ja paljon. Se tuntui hyvältä ja samaan aikaan myös vähän hävetti. Oli vaikea uskoa, että ne oikeasti välitti. Mulle tärkeää hatkan aikana oli se, että kuulin tulevat seuraamukset ja että mua oikeasti odotettiin sinne. Muistan aina mun omaohjaajan ilmeen kun mä palasin. Se oli oikeasti ollut musta huolissaan. Olinkohan sittenkin jonkun arvoinen, muistan miettineeni”. Lastensuojelulaitoksen ohjaajan ajatuksia: ”Huoli on valtava, kun nuori on poissa. Tärkeänä asiana näen, että nuoren ja minun välillä on luottamusta. Varsinkin näissä haastavissa tilanteissa tarvitaan aitoa myötätuntoista kiinnostusta nuorta kohtaan sekä nuoren kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi tulemista. Tarvitaan inhimillisyyttä!”