Lastensuojelussa olemme usein tekemisissä tilanteissa, joissa pyydämme lapsia ja nuoria kertomaan tunteistaan ja ajatuksistaan. Kertomaan meille työntekijöille salaisuuksia, haaveita, epäonnistumisia, pettymyksiä ja iloja. Mitä sinä ajattelet, missä vaiheessa olisit valmis itse niin tekemään?
Lastensuojelussa odotamme lapsilta ja nuorilta paljon, mutta olemmeko itse valmiita kertomaan asioistamme ennen kuin luottamus toista kohtaan on syntynyt. Itse ajattelen, että luottamuksen syntyminen edellyttää myös vastavuoroisuutta, dialogia. Tie on kaksisuuntainen. Ajattelen, että minulla pitää olla myös annettavaa luottamuksen syntymiselle. Mitä voin ja mihin olen valmis kertoessani itsestäni. Oman pään sisäisen keskustelun paikka…
Luottamus syntyy kohtaamisesta ja kuuntelusta, mutta myös jakamisessa. Rehellisyydessä siitä, miltä minusta työntekijänä tuntuu erilaiset lasten kanssa eteen tulevat asiat. Kuitenkaan rasittamatta heitä omilla murheillamme. Lapsien ja nuorten kanssa jaetut ilon hetket ja onnistumiset, samoin kuin surut ja pettymykset sekä suuttumisetkin molemmin puolin, ovat arkea ja rakentavat luottamusta.
Luottamuksen, vuorovaikutuksen, kohtaamisen kautta tulet hyväksytyksi. Hyväksytyksi tulemisen tarve johtaa myös joskus sen vääränlaiseen tavoitteluun. Hakeutumisena joukkoon, porukkaan, jengiin, samankaltaisesti ajattelevien kanssa. Valitettavasti se joskus johtaa myös väärille teille rikosten tai päihteiden käytön maailmaan. Taustalla voi toki olla myös muita syitä, mutta lastensuojelun ammattilaisena ajattelen, että meidän pitää kyetä näkemään oireen taakse, juurisyyhyn. Mikä on se asia, mitä muuttamalla saadaan suurin vaikutus ja muutos lähtee käyntiin myös muilla elämänalueilla ja muodostaa positiivisen kehän.
Joskus nuorena lastensuojelun sijaishuollon ohjaajana ajattelin, miten voisin jättää omaohjattavaan tunnejäljen, niin että hän valintoja tehdessään muistaisi minut ja ajattelisi, mitähän mieltä minä olen asiasta. Miten minä voisin ansaita paikkani opastajana. Olla tärkeämpi kuin se kaveriporukka, joka mahdollisesti vetää kohti vääriä valintoja. Kuinka oikea ja väärä erottuisivat toisistaan. Kuinka aiheuttaa pisto nuoren sydämessä tai mielessä, kuinka vähän hävettäisi kertoa vääristä ratkaisuista. Samalla tavalla kuin itseä joskus nolotti kertoa omista töllön töistä kotona. Välillä onnistuin jäljen luomisessa ja välillä en, monet nuoret jättivät kyllä minuun tunnejäljen.
Joskus kohtaamiset väsyttävät ja tulee, ei mikään tieteellinen termi, kohtaamisen ylirasitus. Silloin oma aika on parasta, myös sijaishuollossa eläville lapsille.
Kohtaamisen kenttiä on lastensuojelussa monia. Esihenkilöt ja työntekijät. Työryhmien jäsenet. Lapset ja aikuiset. Lapset keskenään. Yhteistyökumppanit. Sen vuoksi vuosi 2023 on Familarissa kohtaamisen teemavuosi. Harjoitellaan ja pidetään yllä kunnioittavaa ja turvallista vuorovaikutusta ja kohtaamista.
Itse yritän kohdata kuuntelemalla enemmän keskustelukumppaniani.
Kirjoittaja:
Marko Nikkanen
Familarin Laatujohtaja