Siirry suoraan sisältöön
Voit olla kaikissa laitoshoidon paikkakyselyihin liittyvissä asioissa yhteydessä Hanna-Riikka Räsäseen p. 040 125 6109 tai suoraan yksiköihimme!

Onko päihdetyö kirosana lastensuojelussa?

Usein ajatellaan, että lapsen sijoitus on pahasta ja kamalaa. Onko näin?

Lastensuojelu on kokenut inflaatiota jo vuosien ajan. Syitä tähän on monia. Yksi syy ikävä kyllä on media, joka nostaa asiat esiin negaatioiden kautta. Kun asiat saavat negatiivisen kuvan, ne jäävät elämään ja niistä muodostuu mörköjä Muumilaaksoon.

On hyvä, että epäkohtiin puututaan ja niitä tuodaan esille, mutta kuten psykologian suuntauskin valtaosin, on nykyään ajautunut tarkastelemaan enemmän ihmisen pahoinvointia ja parantamaan sairauksia, kuin keskittynyt ihmisen hyvinvointia tukeviin elementteihin.

Meidän pitäisi pyrkiä kirkastamaan lastensuojelun isoa kuvaa, sen hyötyjä ja vaikuttavuutta. Kentällä on lukuisia ammattilaisia, jotka tekevät työtä lasten eteen sydän verellä, ja onnistumisia on paljon enemmän, kuin julkisuudessa näkyy ja kuuluu.

Päihdetyötä ja lastensuojelun sijaishuoltoa on pidetty mahdottomana yhtälönä. Sitä se ei kuitenkaan ole. Kentältä on käytännön kokemuksia oikea aikaisten interventioiden vaikuttavuudesta erityisesti päihdetyön kohdalla.

Kun päihteiden käyttö nähdään oireena ja jonkin seurauksena, eikä vain pahana asiana, päästään toipumiskeskeisen työskentelyn äärelle ja ottamaan koko perhe mukaan riittävän ajoissa, niin ettei tilanne ehdi eskaloitua siihen pisteen, ettei keinoja enää meinaa löytyä keneltäkään.

Mikäli päihdetyötä tarkastellaan, ja myös tehdään positiivisen psykologian elementein, päästään ohjaamaan nuoria ja perheitä niiden asioiden ja kokemusten äärelle, jotka tuottavat heille hyvinvointia. Sitä kautta voimme edistää nuorten ja perheiden toipumista aivan eri lailla voimavarakeskeisesti vahvuuksien sekä onnistumisten kautta, kuin etsimällä vikoja tai syyllisiä.

Vastoinkäymiset ovat väistämättömiä kaikkien elämässä, eikä kukaan pääse niitä pakoon. Positiivisen psykologian ytimessä onkin ajatus, että me kaikki voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten pääsemme takaisin jaloillemme ja vaikeuksien kautta voittoon.

Päihdetyön näkökulmasta kiireellinen sijoitus tai huostaanotto ei ole aina lainkaan pahasta, vaan se voi tuottaa vaikuttavuutta yhteiskuntaan pitkäaikaisesti, kun on toimittu ja puututtu oikeaan aikaan ajoissa. Päihdetyön näkökulmasta voimme tehdä kaikesta huolimatta myös ehkäisevää päihdetyötä sijaishuollossa sellaisissa laitoksissa, joissa on erityisosaamista lisätä nuoren ja perheen ymmärrystä päihteiden käytöstä sekä niihin liittyvistä ilmiöistä.

Riippuvuudet ovat salakalavia ja kehittyvät pikkuhiljaa. Yhdenkään alaikäisen lapsen päihdekokeilua tai päihteiden käyttöä ei tulisi normalisoida tai painaa villasella.

Puuttumista on tehtävä rohkeasti ja jopa reaktiivisesti joskus. Haitallisen riippuvuuskäyttäytymisen katkaiseminen ajoissa kantaa hedelmää pitkälle tulevaisuuteen, vaikka juuri siinä hetkessä ei ihmeitä tapahtuisikaan. Juurisyy liittyy usein emotionaaliseen vajeeseen, jonka korjaavia kokemuksia turvalliset aikuiset voivat antaa jopa paljon parjatuissa laitoksissa.

Rakennetaan yhdessä elämää!

Nina Eronen, yksikönjohtaja Raussila
Positiivisen psykologian ja -pedagogiikan sekä elämäntaitojen ohjaamisen puolesta puhuja