15.9.2025 Sateelta suojaan – Armollisuus ja pienet teot Sateelta suojaan -kampanja nostaa esille perheeseen sijoitettujen lasten, perhehoitajien ja perhehoidon työntekijöiden kokemuksia tapahtumien ja tarinoiden kautta. Kirjoittanut Familar perhehoito Yleinen Aada koki pelkoa sijoituksen alussa, ettei hän ole riittävän hyvä meille. Hän pelkäsi kiintyä meihin ja samalla, että joutuisi takaisin laitokseen. Aadalla oli vahva epäonnistumisen pelko. Se oli monimutkainen ilmiö, joka vaati meiltä perhehoitajilta ymmärrystä ja tukea. Parhaamme mukaan kuuntelimme, juttelimme ja tuimme, yritimme auttaa Aadaa selviytymään pelosta ja luottamaan tulevaan. Suhde Aadaan oli pelkojen ja vahvojen suojamuurien vuoksi vaikea rakentaa, hyvin erilaista kuin biologisten lasten kanssa. Tietenkin se oli aivan ymmärrettävää. Ehkä me olimme naiiveja, kun ajattelimme, että rakastamalla kaikki rakentuu kuin itsestään, että voimme rakastamalla muuttaa Aadan ehjäksi. Aada oli niin erilainen. Hän ei alkuvaiheessa hyväksynyt lainkaan läheisyyttä. Hän ahdistui kädestä olkapäällä tai yrityksestä halata. Ymmärsin vähitellen, että läheisyyttä pitää annostella Aadan sietokyvyn mukaan. Meidän oli oltava valmiina antamaan kaikkemme lapselle ja tehtävä töitä kiintymyssuhteen syntymiseksi, vaikka kukaan ei voinut taata, että kova työ kannattaa. Mietin usein, muodostuuko suhde lopulta ja alkaako Aada kiintyä meihin. Aadan biologisen äidin oli vaikea hyväksyä meitä Aadan elämään ja hän muistutti usein Aadaa siitä, ettemme me ole Aadan oikea perhe. Se oli hänen tapansa pitää kiinni suhteesta Aadaan. Vaikeuksista huolimatta suhde alkoi kuitenkin muodostumaan vähitellen ja luottamus lisääntyi. Kun tänään mietin tuota aikaa, lähes 20 vuotta taaksepäin, olen ylpeä millainen hieno, elämässä pärjäävä nuori nainen hänestä on kasvanut. Olemme yhteydessä päivittäin. Hän antaa halauksen, kertoo rakastavansa ja on jopa kiitollinen. Jälkeenpäin ymmärrän, että yritin elää oppikirjamaisen suunnitelmani mukaisesti ja unohdin elää ja hengittää hetkessä. Lopulta ymmärsin luopua suorittamisesta, istua alas ja antaa tilanteelle aikaa. Ymmärsin, että perhehoitajuus on pieniä, päivittäisiä tekoja. Se vaatii sitkeyttä ja armollisuutta sekä itseä että lasta kohtaan. Sen jälkeen kaikki alkoi rakentua kuin itsestään. Aadalle tärkeintä oli, että annoin itselleni luvan myös epäonnistua ja sen jälkeen taas korjata ja kasata takaisin. Aada tiesi, että olin tuki ja turva, kallio, johon nojata.