Kriisit ovat osa meidän kaikkien elämää. Kukaan ei välty kriiseiltä elämänsä aikana. Kriisi hyvin monesti psykologisoidaan meidän yhteiskunnassamme ja terveydenhuollossa. Kriiseihin tarjotaan helposti sairauslomaa, sekä ahdistuslääkkeitä. Lääkkeillä jätetään itse kriisistä johtuvat tärkeät tunteet kehoon ja mieleen jumiin ja ne odottavat aikaansa päästä ulos. Ihmismieli on rakentunut meillä kaikilla hyvin samalla tavalla ja suuri osa kriisin oirekuvasta ovatkin hypotalamuksen ja amygdalan fysiologista reagointia.
Päihteillä oireilevat nuoret ja heidän läheisensä ovat lähes aina kriisissä laitoshoidon sijoitusta aloitettaessa. Perheen dynamiikka, yksilöt perheessä, kommunikaatio ja nuoren päihteiden käytön seurauksena tapahtuneet asiat ovat olleet kuormittavia pitkäkestoisesti, tai ylittäneet kriisikynnyksen yllätyksenä. Jo itsessään laitokseen saapuminen uusien ihmisten pariin nostaa lähes kaikilla kriisin pintaan.
Luottamus, rakenteet ja psykologinen turvallisuus ovat ainoat asiat, jotka tuovat turvaa ihmiselle, joka elää kriisin keskellä. Heidän kohtaamisensa on tarvekeskeistä kohtaamista heidän näkökulmastaan ja heidän tunteillaan. Tämän ymmärtävä ja ihmisenä itsensä tunteva lastensuojelun ammattilainen antaa kasvot luottamukselle ja uskolle tähän hetkeen ja uskaltaa pysähtyä ihmisen äärelle ilman ennakkoluuloja ja psykologisoimista. Hän kantaa vastuun tunnekopista omalla aikuisuuden räpylällään, eikä annan tunteiden kimpoilla ihmisestä toiseen päämäärättömästi. Tällöin vahvatkin tunteet pääsevät esille rakentavasti, tai niiden suuntaa pystytään luotsaamaan rakentavampaan suuntaan arjessa.
Kun nuori uskaltaa tuntea ja näyttää tunteitaan, hänet liian usein luokitellaan hankalaksi nuoreksi, jolla on haasteita auktoriteetteja kohtaan. Olemme kuitenkin huomanneet, että monesti psykologinen turvallisuus ja luottamus tuo uskalluksen tunteiden näyttämiseen, jolloin nuori alkaa vähitellen eheytymään kriisistään ja traumatisoituminen voidaan saada paremmin hallintaan.
Sokki vaiheen jälkeen alamme yhdessä nuoren kanssa vahvistamaan nuoren voimavaroja ja opetelemme löytämään vahvuudet, joiden kautta nuori toteuttaa itseään ja vahvistaa identiteettiään. Katseemme alkaa siirtymään vähitellen kohti horisonttia ja toimintaa, jolla tänään ja huomenna alamme hallitsemaan elämäämme. Tämä ei ole mahdollista, jos nuoren ja läheisten kriisin äärelle ei oikeasti pysähdytä, eikä tunteita saada näkyviin. Vasta kun kriisi on tunnetasolla käsitelty, voimme liukua turvallisesti kohti uutta yritystä, uutta huomista, uutta rakkautta. Tämän voimme tehdä yhdessä turvallisesti, ilman uudelleen traumatisoitumisen riskiä.
Kirjoittaja:
Ville-Perttu Kohonen, yksikönjohtaja
Saviston yksikkö
