Minulla on nyt oma huone. Se on pieni, mutta minulle juuri sopivan kokoinen. Huoneeni ikkunasta näkyy iso puu. Siinä on kolo keskimmäisen oksan kohdalla. Näin, kuinka orava meni siitä sisälle, sillä oli iso käpy suussaan. Sain siitä ajatuksen piirtää oravan, jolla on käpy suussa. Me laitoimme piirustuksen seinälle Jennin kanssa. Jenni ehdotti, että piirtäisin myös muita kuvia. Nyt huoneessani on jo paljon kuvia täyttämässä valkoisia seiniä.

Huoneessani on pieni sänky, jossa on turvalaita. Sitten en putoa yöllä sängystä. Ja kaksi pientä tyynyä, toinen minulle ja toinen Nellalle. Nella on unipupu, jonka otin mukaan, kun kotoa piti lähteä nopeasti vieraaseen taloon. Toinen unikaverini Pikku-Karhu meni hukkaan. Ehkä se putosi, kun meillä oli kiire lähteä. Se itkettää minua vieläkin, että piti lähteä. Ja että Pikku-Karhu katosi.

Vaikka minulla on nyt oma sänky, en nuku siinä, ainakaan yöllä. Minua pelottaa, sillä Inka on sanonut, että sängyn alla asuu Mökö-mörkö, jolla on valtavan pitkä häntä. Se voisi napata minut. Siksi menen aina iltaisin Jennin ja Mikon viereen nukkumaan. Heidän isossa sängyssään minulla on turvallinen olo. Jenni sanoi, että saan aina tulla viereen, kun siltä tuntuu. Myös Nella mahtuu sinne, niin Jenni on minulle luvannut.

Minun huoneessani on myös ovi ja ovessa kyltti: Iinan oma huone! Eikä minun huoneeseeni saa tulla, jos ei kysy lupaa. Ainoastaan Jenni saa tulla, sillä hän tietää, jos minulla on surullinen olo. Silloin me istumme yhdessä pienen huoneeni ison keltaisen lattiatyynyn päällä ja Jenni lukee minulle lempikirjaani ”Pikku Nallen salaisuus”. Sitten Jenni halaa minua ja kysyy, haluanko syödä iltapalaksi maailman parasta mansikkasoppaa.

Aaron seisoi Kaisan, sijaisäitinsä kanssa kesämarkkinoiden toripöydän ääressä. Toripöydällä oli kasapäin tavaraa. T-paitoja, shortseja, laukkuja, kukkaroita ja sateenvarjoja. Aaron oli tuskin koskaan nähnyt noin paljon erilaisia T-paitoja. Kaikki markkinatorilla oli hänelle vähän uutta ja ihmeellistä. Kaisa kysyi ostetaanko valkoinen vai musta sateenvarjo. Aaron ei osannut päättää, kysymys oli vähän turhan iso pienelle 5-vuotiaalle pojalle. Kaisa ymmärsi sen nopeasti ja totesi, että valkoinen sateenvarjo on parempi. Kaisa maksoi sateenvarjon, laittoi sen laukkuunsa ja tarttui Aaronia kädestä lempeästi ja hymyillen.

Aaron oli mietteliäs ja kysyi lopulta Kaisalta: ”Miksi sinä ostit, Kaisa, sateenvarjon? Täällähän paistaa aurinko.”

Kaisa hymyili mielessään, mutta hän suhtautui Aaronin tärkeään kysymykseen vakavuudella. ”Olet oikeassa, Aaron, juuri nyt aurinko paistaa ja siitä on tärkeää osata nauttia. Mikään ei tee meitä onnellisemmaksi kuin se, että osaamme nauttia hetkestä.”

Aaron ymmärsi heti, mitä Kaisa tarkoitti: ”Niin, vähän niin kuin pappa, kun se istuu saunan lauteilla ja huokailee, miten ihanaa elämä on, kun ihminen saa saunoa ja juoda pullon vissyä.”

”No juuri se, Aaron. Mutta tärkeää on myös osata ennakoida ja suunnitella, katsoa tulevaan ja varautua sateeseen. Kun ostamme sateenvarjon nyt, kun aurinko paistaa, meidän ei tarvitse huolehtia kastumisesta. Näin elämässäkin, pienellä suunnittelulla olemme jo askeleen edellä ja vastoinkäymiset eivät meitä pysäytä. Niin kuin vaikka se sade. Se voi tuntua tosi turvalliselta, kun on sateenvarjo mukana ja voi kävellä sateessa kastumatta.”

”Niin, joo… Kun sitä sadetta ei nyt näe ja silti se voi tulla joskus tosi nopeasti. Vähän kuin silloin, kun oltiin uimassa ja alkoi ukkostaa ja salamoida. Piti tulla nopeasti pois vedestä!”

”Ymmärsit pointin täydellisesti, Aaron. Olet kyllä niin fiksu kaveri!”

”Olenko? Kiva”, Aaron totesi ja näytti tyytyväiseltä. Juuri tässä hetkessä taivaalla ei näkynyt pilven pilveä.

Odotin koko kesän lomareissua Ouluun. Matkalla äiti kertoi, että menemme seuraavana päivänä asuntomessuille. Minua hieman epäilytti, asuntomessut kuulosti tylsältä. Äiti kertoi, että lasten lauantaina asuntomessuilla saattaisi olla kivaa tekemistä lapsille.

Matkustimme asuntomessuille Potna-Pekka nimisen junan kyydissä. Potna-Pekka on oikein söpö pieni juna. Junassa oli paljon muitakin lapsia ja meitä kaikkia taisi hieman jännittää.

Pian Potna-Pekka pääsikin asuntomessuportille. Huomasin jo junasta ison pehmoisen siilin, jota halusin päästä katsomaan nopeasti. Portilla minua jännitti ensin, mutta siilin tullessa lähemmäksi sain halata sitä ja jännitykseni katosi. Se oli Familarin maskottisiili Symppis. Hali oli lämmin ja pehmoinen. Saimme vielä mukaan karkkia ja ilmapallot. Asuntomessut oli sittenkin ihan mukava juttu!