Tekijät tutuksi: Varatie Vihti

Varatie Vihdin ohjaajat on koulutettu neuropsykiatriseen lähestymistapaan sekä lapsen haastavan käytöksen ennaltaehkäisyyn ja hallintaan. Heillä on tietoa ja ymmärrystä myös trauman vaikutuksista ja erilaisista psyykkisistä häiriöistä.

Esittelemme tässä artikkelissa osan Varatie Vihdin tiimistä.

Tea

Tea Korkeamäki työskentelee lastensuojeluyksikkö Varatie Vihdin asuinyksikkö Vellamossa vastaavana ohjaajana.

Vellamo on 5-paikkainen, viihtyisä asuinyksikkö, jossa lapsen on turvallista harjoitella arjen taitoja yhdessä muiden kanssa. Tea on koulutukseltaan psykiatrinen sairaanhoitaja (YAMK), sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja ja neuropsykiatrinen valmentaja.

Vapaa-aikaani kuuluu hevoset, ratsastus, laskettelu ja luonnossa liikkuminen. Tärkeitä arvoja itselleni ovat perhe, terveys, toisten kunnioittaminen ja toivo.

Jessica

Varatie Vihdissä työskentelevä Jessica valmistui keväällä 2025 neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Koulutus piti sisällään paljon uutta, mutta myös jo opittua tietoa. Jessica kertookin olevansa innoissaan mahdollisuudesta päästä työskentelemään uuden tiedon kanssa ja sen kautta tukemaan lapsia vielä paremmin heidän haasteissaan.

Työssäni parasta on onnistumiset ja ilon hetket. Huumori on itsellä vahvasti arjessa läsnä ja se auttaa myös läpi haastavien tilanteiden. Vahvuuksia työskentelyssäni lasten kanssa on arjen selkiyttäminen suunnitelmallisuuden ja järjestelmällisyyden kautta. Antoisimmat keskustelut lasten kanssa saa aikaan yhteisen tekemisen kautta.

Silja

Silja on asuinyksikkö Vellamon uusimpia ohjaajia.

Hän on koulutukseltaan lähihoitaja ja tehnyt pitkän uran vanhusten parissa ennen kuin siirtyi joulukuussa 2024 lastensuojelun puolelle. Siljan mukaan tämä on ollut yksi hänen elämänsä parhaimmista päätöksistä.

Silja on musikaalinen, soittaa pianoa ja laulaa. Hän kokee, että musiikin avulla on helppo ilmaista itseään ja sanoittaa tunteitaan. Se onkin yksi Siljan suurimmista vahvuuksistani. Hän on avoin, empaattinen ja helposti lähestyttävä. Huumorintaju kuuluu myös Siljan vahvuuksiin, ja hän uskoo, että näistä vahvuuksista voi olla paljonkin hyötyä tätä tärkeää työtä tehdessä.

Kaikki on minulle vielä uutta, ja odotan innolla mitä oppeja ja oivalluksia tämä työ minulle matkanvarrella tuokaan. On mahtavaa olla osa Varatie Vihdin porukkaa!

Sanna Hirvelä

Sanna Hirvelä toimii Varatie Vihdin yksikönjohtajana. Sannan mukaan aiempi työkokemus sytykoordinaattorin tehtävässä on muovannut hänen ajatteluaan – ja systeeminen työote on yhä kaiken ytimessä.

Sanna uskoo vahvasti siihen, että suhteet kannattelevat. Ammattilaiset kulkevat lasten ja perheiden rinnalla usein vain hetken, mutta läheiset ja perheenjäsenet koko elämän, ja siksi suhteiden tarkastelu ja niiden merkitykseen panostaminen on tärkeää. Sanna uskoo, että juuri näiden suhteiden vahvistamisessa piilee todellinen muutosvoima.

Ammennan voimavaroja luonnosta ja uteliaasta asenteesta elämänilmiöitä kohtaan. Pidän itseäni myös ikuisena oppijana.

💚 Johtajuutta läsnäololla

💚 Yhteistyötä perheiden kanssa

💚 Systeeminen lastensuojelu

Lue myös maaliskuussa 2025 julkaistu Varatie Vihdin perheterapeutti Susanna Backlund-Engesin esittely: https://familar.fi/tekijat-tutuksi/tekijat-tutuksi-perheterapeutti-susanna-backlund-enges

Lue lisää Varatie Vihdin toiminnasta: https://familar.fi/toimipaikat/varatie-vihti

Tekijät tutuksi: Perheterapeutti Susanna Backlund-Enges

Minulla on vahva usko perheen ja verkoston voimaan. Me ammattihenkilöt olemme lapsen elämässä tietyn ajan, mutta perheenjäsenet ja muut tärkeät ihmiset pysyvät lapsen elämässä. Olen huomannut myös, että suhteiden uudelleen rakentaminen on mahdollista, vaikka se ensin näyttäisi olevan mahdotonta. Tiedän ja olen nähnyt, että suhteita voi vahvistaa ja korjata. Olen myös nähnyt, miten suuri merkitys suhteiden vahvistamisella on lapselle ja perheelle. Toivon, että lapsi saa kokea olevansa perheen ja läheisten kannattelemana ja rakastettuna. Me ammattilaiset voimme toimia siltana ja kutsua sekä houkuttaa ja motivoida perheenjäseniä kiintymään uudestaan.

Yhdessä olemme vahvoja, yhdessä toisten ihmisten kanssa muutamme käytöstämme, asenteitamme, arvoja sekä tulevaisuuttamme.

Minulle on tärkeää, että lapsen vanhemmat ovat osallisena lapsen elämässä silloinkin, kun lapsi on sijoitettu. Vuoropuhelu vanhempien, Varatien ja sosiaalityöntekijän kanssa on erittäin tärkeää. Avoimuudella ja kunnioituksella luomme yhteisen ymmärryksen. Kun vanhempi huomaa olevansa tärkeä ja arvostettu, vanhemman tunne siirtyy lapselle. Yhdessä vanhempien ja ammattilaisten kanssa rakennamme lasta vahvaksi.

Olen integratiivinen perhe- ja paripsykoterapeutti. Ratkaisukeskeinen lähestymistapa on minulle läheinen. Kokeilemalla eri menetelmiä ja tapoja huomaamme, mikä toimii ja mikä ei. Vahvistamme sitä mikä toimii. Olen utelias, haluan ymmärtää miten tapahtumat liittyvät toisiinsa. Tutkin perheen menneisyyttä, jotta nykytilanne avautuisi. Muutokset eivät tapahdu hetkessä ja pysyviä muutoksia rakennetaan hitaasti.

Haluan mahdollistaa vanhempien ja lasten välillä tarinoiden kertomisen. Yhdessä tutkimme, mitkä asiat ovat vaikuttaneet lapsen ja perheen tilanteeseen ja mitä on opittu matkan varrella. Pienikin muutos yhdessä perheenjäsenessä voi vaikuttaa paljon. Varatie Vihdin arjen käytännöissä näkyy vanhempien arvostaminen ja vanhempien osallistuminen. Tämä vaatii tahtoa ja sitkeyttä niin meiltä kuin myös vanhemmiltakin.

Tekijät tutuksi: palvelupäällikkö Ninja Savolainen

Mitä teet työksesi?

Toimin palvelupäällikkönä Uudenmaan avo- ja asumispalveluissa. Työnkuvani on hyvin laaja. Vastaan toiminnan pyörittämisestä ja toimin esihenkilönä tiimien vastaaville ohjaajille. Teen myös paljon yhteistyötä Hyvinvointialueiden kanssa. Olen työskennellyt Avopalvelujen palvelupäällikkönä vuodesta 2017 alkaen.

Mikä olet koulutukseltasi ja miten päädyit alalle?

Olen lähihoitaja, sosionomi YAMK sekä ammatillinen opettaja. Minulla on myös lastentarhanopettajan pätevyys. Minulle oli pienestä pitäen selvää, että haluan työskennellä lasten ja nuorten parissa. Olin pitkään töissä päiväkodissa, mutta sosionomiopiskelujeni myötä päädyin lastensuojeluun harjoitteluun. Sieltä löysinkin oman paikkani, hyvin yllättäen, sillä minun fokukseni oli aina ollut varhaiskasvatuksen parissa. Lastensuojelutyötä onkin nyt takana jo viitisentoista vuotta.

Mikä on työssäsi parasta?

Työni on monipuolista ja olen saanut myös kehittää avopalvelujen toimintaa, mikä on ollut minulle mieleistä. Avo- ja asumispalvelutiimeissä työskentelee huikeita alan ammattilaisia ja parhaita hetkiä on saada hyvää palautetta työntekijöiden tekemästä työstä lasten, nuorten ja perheiden eteen. Laadukas työ onkin työmme lähtökohta.

Ja kyllä parasta on myös mahtavat työkaverit. Haluankin lähettää terveiset avo- ja asumispalvelujen vastaaville ohjaajille Aisulle ja Alelle, joiden kanssa on ilo tehdä työtä! Lisäksi esihenkilöni Janin tuki on ollut korvaamatonta.

Mitä arvostat eniten työyhteisössäsi?

Avo- ja asumispalvelujen työilmapiiri on kannustava. Tärkeää on yhdessä tekemisen tunne, vaikka työtä tehdäänkin paljon yksin. Uusien asioiden äärellä molempien tiimien osalta huokuu innostus kehittää yhdessä uutta. Minulle onkin tärkeää ottaa tiimit mukaan kehittämistyöhön, sillä yhdessä tekemällä saamme enemmän aikaan!

Mitä toivot työelämässä vielä saavuttavasi?

Juuri nyt on hyvä olla tässä! Olen aina avoinna myös uusille haasteille, joita sainkin jo tänä syksynä, kun työni laajeni myös asumispalvelujen puolelle. Haluan kehittää itsenäni jatkuvasti. Olen ikuinen opiskelija, ja viimeksi opiskelin Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon.

Mistä ammatista haaveilit lapsena?

Jo hyvin pienenä tiesin, että haluan hoitaa lapsia. Lisäksi halusin olla laulaja. Molemmat haaveet toteutuivat, sillä työskentelin pitkään päiväkodissa ja laulukeikkoja teen edelleen oman työni ohella.

Miten rentoudut vapaa-aikana?

Rentoudun liikkumalla, mm. tanssien ja maastopyöräillen. Lisäksi teen käsitöitä ja musisoin. Parasta on neuloa ja katsoa samalla vaikka Mestarien Liigaa koko perheen kesken. Tykkään käydä keikoilla ja suosikkiartistini Iltan keikalla olen käynyt moneen kertaan!

Mistä haaveilet?

Tämänhetkinen haaveeni on päästä katsomaan perheeni kanssa LaLiga-peliä Espanjaan. Vielä jos pelissä kohtaisivat Fc Barcelona ja Real Madrid, olisi se unelmieni täyttymys! Toisena haaveena on päästä Disneylandiin. Onneksi nämä haaveet on tehty toteutettavaksi!

Tekijät tutuksi: asiakassuhdepäällikkö Hanna-Riikka Räsänen

Mitä teet työksesi?

Toimin Familarin asiakassuhdepäällikkönä. Työtehtäväni liittyvät yhteistyöhön ja kehittämiseen hyvinvointialueiden asiakasohjauksesta vastaavien henkilöiden kanssa sekä tietenkin meidän Familarin yksiköiden esihenkilöiden kanssa. Lyhyesti ja ytimekkäästi vastaan siis Familarin asiakasohjauksesta.

Mikä olet koulutukseltasi ja miten päädyit alalle?

Olen koulutukseltani Sosionomi AMK ja opiskeluaikoina olin valtavan kiinnostunut päihde- ja mielenterveystyöstä, erityisesti aikuisten kanssa työskentelemisestä. Tein opiskeluaikoina keikkaa päihdepalveluissa, kunnes tuli viimeisen vapaasti valittavan harjoittelun aika. En kuitenkaan silloin ajatellut tekeväni työkseni muuta kuin aikuispuolen työtä ja ajattelin vain kurkkaavani mitä lastensuojelussa touhutaan. Niin siinä kuitenkin kävi, että harjoittelun aikana jo tykästyinkin sijaishuollon arkeen ja sillä matkalla olen edelleen.

Mikä on työssäsi parasta?

Tämä työ vaatii todella paljon sosiaalisia taitoja, mutta myös sitä, että on hereillä siitä, mitä esimerkiksi hyvinvointialueilla tapahtuu. Pitää olla hyvällä tavalla utelias ja myös rohkea. Pitkä ura lastensuojelussa on opettanut minulle monia hyviä vahvuuksia, joita pääsen nyt monipuolisesti käyttämään. Päiväni ovat todella vaihtelevia.

Mitä arvostat eniten työyhteisössäsi?

Työskentelen paljon itsekseni omassa työpisteessäni. Siksi on todella tärkeää kokea yhteenkuuluvuutta muihin, vaikkei aina olisikaan läsnä. Oma tiimini työskentelee Turussa, joten porilaisena on hyvä muistuttaa heitä olemassaolostani esimerkiksi porilaisella huumorintajullani. Toistaiseksi se on vielä purrut hyvin 😀

Olen myös kokenut olevani aina tervetullut käydessäni meidän yksiköissämme. Koen tärkeäksi sen, että vaikka emme työskentelisi samassa toimipisteessä, olemme silti yksi yhteinen Familar.

Mitä terveisiä lähettäisit sellaiselle, joka harkitsee Familaria työpaikkana?

Olen tullut yrityskauppojen myötä taloon vuonna 2016, ollessani yksikönjohtajana pienessä perusyksikössä. Muutaman vuoden kuluttua siirryin johtamaan isompaa erityisyksikköä, ja nyt olen tässä roolissa. Koen olevani äärettömän onnekas siitä, että työni on pysynyt koko ajan mielekkäänä ja olen saanut mahdollisuuden edetä urallani. Isolla työnantajalla on isommat mahdollisuudet toteuttaa työhaaveitaan, ja olen elävä esimerkki siitä. Tämän 8-vuoden aikana olen kerännyt salkkuuni valtavasti työkaluja toteuttaa työtäni, ja siitä olen äärettömän kiitollinen työnantajalleni.

Mitä toivot työelämässä vielä saavuttavasi?

Vaikka kolkuttelen jo keski-ikää, koen silti olevani vasta tämän työurani alussa. Ensimmäiset 10-vuotta meni opetellessa työelämäntaitoja, toiset 10-vuotta olen pyrkinyt kehittämään ja jakamaan oppejani. Mielenkiinnolla odotan mitä seuraavat 10-vuotta tuo tullessaan. Työssämme ei pidä koskaan tuntea olevansa valmis. Se ei olisi oikein näitä lapsia ja perheitä kohtaan, joita autamme päivittäin. Se ei ole myöskään oikein sinua itseäsi kohtaan.

Mitkä ovat tulevaisuuden tavoitteesi tai unelmasi työelämässä?

Olen hieman huono unelmoimaan työhöni liittyviä asioita. Olen vain super kiitollinen, että olen päässyt jo tähän asti. Uskon, että asiat tapahtuvat aina syystä. Olen hyvin kehittäjäluonteinen ja koen olevani parhaimmillani luodessani jotakin uutta. Välttämättä en kuitenkaan ole se innovatiivisin, joka keksii niitä ideoita, mutta ideoiden toteuttajana koen olevani parhaimmillani. Olen aivan varma, että minunlaiselleni tyypille on käyttöä myös tulevaisuudessa. Ehkäpä yli palvelulinjojen.

Mistä ammatista haaveilit lapsena?

Hieman tällaisena impulsiivisena taivaanrannan maalarina olen ehtinyt lapsena haaveilemaan monestakin ammatista. Jonkin verran vakavissani kuitenkin haaveilin poliisin ammatista. Valitettavasti (ja onneksi) silloin pituuteni ei riittänyt. Kävin myös pääsykokeissa asti ajatuksena valmistua joskus Fysioterapeutiksi. Onneksi elämä tapahtui, ja tässä olen reilu 20-vuotta myöhemmin.

Miten rentoudut vapaa-aikana?

Olen vihdoin aikuistunut ja huomaan kaipaavani rauhallisempia rentoutuksen keinoja kuin nuorempana. Nykyisin nollaan arkeani puuhailemalla pihatöissä, sisustelemalla kotiani, kävelemällä metsässä ja uimalla avannossa. Saunan ja avannon yhdistelmä on maailman parasta terapiaa.

Mistä haaveilet?

Mökistä järven rannalla. Ja koska olen kova haaveilemaan, haaveilen myös matkasta Norjan Lofooteille, lapsenlapsista, omasta sisustuskaupasta ja lottovoitosta.

Tekijät tutuksi: Laatujohtaja Marko Nikkanen

Mitä teet työksesi?

Toimin Familarissa laatujohtajan tehtävässä. Tehtävänimike tietysti jo kertoo, mistä päivät rakentuu: koulutan henkilöstöämme, huolehdin omavalvonnasta ja sen toteutumisesta, autan vaativissa asiakastilanteissa, seuraan toimintamme poikkeamia, jotta voimme oppia niistä. Lisäksi seuraan yleistä keskustelua lastensuojelussa ja yritän pysyä mukana lastensuojelun maailmanmenossa.

Mikä olet koulutukseltasi ja miten päädyit alalle?

Olen peruskoulutukseltani sosiaalikasvattaja, ja onhan tässä reilun kolmenkymmenen vuoden aikana jo muitakin koulutuksia mukaan tarttunut, kuten lastensuojelun kehittämistä, työnohjausta, esihenkilötyötä jne.

Alunperin minusta piti tulla varhaiskasvatuksen työntekijä, mutta opiskeluaikainen työharjoittelu vei mennessään lastensuojelun tehtäviin.

Mikä on työssäsi parasta?

Yksikkövierailut ylivoimaisesti. Etenkin kun pääsee jututtamaan lapsia ja nuoria yksiköissämme. Myös työryhmiemme kanssa tehtävä työ on huippua, ehkä en kuitenkaan ole ihan se paperinpyörittäjä, vaikka tehtävääni paljon sitäkin liittyy.

Mitä arvostat eniten työyhteisössäsi?

Pidän Familarissa suurena arvona sitä, että haluamme tehdä oikein sekä suhteessa lapsiin että työntekijöihimme. Totuuden nimissä, joskus tulee virhearviointeja ja kaikki ei mene suunnitellusti, mutta niistä otetaan opiksi ja korjataan parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä tietysti vaatii avoimuutta tekemisessä, ja se onkin yksi arvo, jota itse työssäni vaalin.

Mitä terveisiä lähettäisit sellaiselle, joka harkitsee Familaria työpaikkana?

Tervetuloa! Vaikka työntekemiseen tietysti liittyy erilaisia reunaehtoja, ajattelen, että saat tehdä itsesi näköistä työtä omalla persoonallasi ja osaamisellasi.

Mitä toivot työelämässä vielä saavuttavasi?

Työelämässä…hmm… Toivon, että voin vielä vaikuttaa yleiseen lastensuojelun kehittämiseen enemmän kuin tällä hetkellä pystyn. Tavoitteet liittyvät sisältöön, ei uraan. Kokonaisuudessa lasten ja nuorten hyvinvointi on parantunut, mutta haluaisin huolehtia edellytyksistä vieläkin paremmin, jotta kaikilla olisi mahdollisuus samaan.

Mistä ammatista haaveilit lapsena?

Pienenä poikana minusta piti tulla intiaani tai balettitanssija. No, ei tullut – ei edes elämäntapaintiaania.

Miten rentoudut vapaa-aikana?

Teen mielelläni käsillä: pieniä remonttihommia rintamamiestalossa ja mökillä. Uusimpana sain kesällä kiinni uudestaan kalastamisen mukavuudesta; viimeksi lapsena ja teininä vietin enemmän aikaa veneessä. Ehkä filosofiani siinä voisi olla monelle tuttu: ”Jos ihminen nukkuu, sille ei tapahdu mitään. Mutta jos se on hereillä, se voi saada vaikka kalan.” Toki pidän myös nukkumisesta.

Käyn myös paljon kuuntelemassa live-musiikkia, poppia ja rokkia klubeilla ja festareilla.

Mistä haaveilet?

Vielä joskus olisi kiva omistaa iso Amerikan rauta. Ja jos ei itsellä sellaista olisi, voisin kovin mielelläni, vaikka vuokratulla sellaisella, ajella Ameriikan mantereen halki Madventures-hengessä.

Tekijät tutuksi: sijaisperhekoordinaattori Titta Pohjantähti

Mitä teet työksesi?

Työskentelen perhehoidon tiimissä sijaisperhekoordinaattorina. Lisäksi kuulun perhehoidon kehitystiimiin, jonka tehtävänä on edistää perhehoidon palveluiden laatua. Työhöni kuuluu myös perheiden sekä perhehoidon työntekijöiden kouluttaminen ja konsultointi. Vaikeissa kriisitilanteissa tarjoan apua perheillemme ja työntekijöillemme.

Mikä olet koulutukseltasi ja miten päädyit alalle?

Tunsin jo nuorena kutsumuksen sosiaalialalle, jonka äärellä olenkin viettänyt melkein 20 vuotta. Olen koulutukseltani sosionomi, pariterapeutti sekä perhepsykoterapeutti. Ensimmäiset vuodet työskentelin lastensuojelulaitoksessa, tämän jälkeen olin töissä avopalveluissa. Seuraavaksi tutustuin perhekuntoutukseen ja perheterapiaan ja lopulta päädyin perhehoidon tiimiin. Olen ollut mukana luomassa perhehoidon konseptia alusta lähtien ja nyt koen olevani kotona.

Mikä on työssäsi parasta?

Työssäni parasta ovat kohtaamiset. Tunnen olevani etuoikeutetussa asemassa saadessani työskennellä lasten ja perheiden parissa ja kohdatessani erilaisia ihmisiä. Koen merkitykselliseksi, että saan tehdä töitä innostavassa ja ammattitaitoisessa porukassa. Työ vaatii erityisasiantuntijuutta, joka kasvaa ajan kanssa yhdessä oppien. Minulle tärkeää on, että työssä voi olla oma itsensä, tunnustaa keskeneräisyytensä ja että on lupa puhua avoimesti. Mahdollisuus rakentaa työpäivät oman näköisiksi auttaa jaksamaan silloinkin, kun tehtävää on paljon. Saan virtaa nopeasti muuttuvista tilanteista, joita perhehoidossa riittää.

Mitä arvostat eniten työyhteisössäsi?

Olemme työyhteisön kanssa määrittäneet arkea ohjaavat hyveet, joita ovat muun muassa hyväntahtoisuus, luottamus ja tasa-arvoisuus. Jokainen tässä tiimissä tukee ja kannustaa toinen toistaan. Olen myös onnekas, että saan nauraa töissä ja että kepeys on säilynyt, vaikka ollaankin usein hankalien asioiden äärellä.

Mitä terveisiä lähettäisit sellaiselle, joka harkitsee Familaria työpaikkana?

Suosittelen lastensuojelutyötä kaltaisilleni uuden oppimisesta ja haasteista nauttiville ihmisille. Tässä työssä yhdistyvät käytäntö ja teoria, eikä alalla tule koskaan valmiiksi. Työ on erittäin monimuotoista, palvelut muuttuvat ja tavat tehdä työtä vaihtelevat toimipisteiden sekä hyvinvointialueiden välillä. Tule mukaan Familarin porukkaan, jos haluat tehdä merkityksellistä työtä. Teemme kaikkemme, että viihdyt.

Mitä toivot työelämässä vielä saavuttavasi?

Toivon, että pystyn säilyttämään toivon ja ilon kohdatessani ihmisiä jatkossakin.

Mitkä ovat tulevaisuuden tavoitteesi tai unelmasi työelämässä?

Teen töitä unelmien työpaikassa ja juuri oikeassa positiossa. Olen kuitenkin ikuinen oppija ja opiskelija, joten janoan lisää ymmärrystä alan ilmiöistä.

Mistä ammatista haaveilit lapsena?

Lapsuuden unelma-ammattejani olivat ratsastuksenopettaja, delfiininkouluttaja ja taiteilija. Minusta ei toistaiseksi ole tullut mitään näistä, mutta tulevaisuudestahan ei koskaan tiedä. Uskon, ettei ikinä ole liian myöhäistä lähteä uusille urille ja kokeilla jotain uutta. Pienenä haaveilin kuulemma myös kierremakaronin urasta. Toisinaan se tie olisi saattanut olla helpompi.

Miten rentoudut vapaa-aikana?

Parhaiten rentoudun perheeni ja ystävieni seurassa. Lisäksi pelaan jalkapalloa, käyn salilla ja lenkkeilen metsässä. Rakastan hyvää ruokaa ja teatteria.

Mistä haaveilet?

Pienistä arkisista asioista.