Seuraava kirje on kirjoitettu yhdessä perhehoitajan kanssa hänen puolisolleen

”Yritän avata sydämeni sinulle mieheni tässä ja nyt. Yritän kertoa mitä tunnen ja miten riittämättömäksi välistä voin itseni tuntea. Tämä on teksti ilosta, rakkaudesta ja siitä hirvittävästä ristiriitaisuudesta mitä vanhemmuus ja parisuhde toisinaan on.

Ulkokuori ei välttämättä kerro kaikkea siitä väsymyksestä ja tiedostamattomasta stressistä mitä koen. Haluan korostaa, että tämä on haastava ja raskas työ. Kuinka monet yöt ollenkaan valvonut ja miettinyt tulevaa. Kuinka niissä hetkissä kaipaankaan sinua vierelleni. Joskus rankan päivän päätteeksi tekisi mieli vain itkeä ja luovuttaa. Sillon sinun kainalosi on parasta terapiaa minulle. Vaikeista tilanteista huolimatta en vaihtaisi päivääkään ja tämä on minulle juuri nyt tärkeintä elämässä.

Toivoisin, että joku muistuttaisi minua siitä, ettei minun tarvitse olla valmis sijaisperheen äiti. Vaan kaikki tämä on minulle uuden opettelua. Opettelua olemaan joku mitä en ole koskaan aiemmin ollut. Olen yhtäkkiä maailman vastuullisimmassa tehtävässä; hoitamassa jotain toisen omaa ja haurasta. Altistamassa itseni myös mahdollisesti surulle ja menetyksille.

Olen pahoillani miten saatan unohtaa kertoa miten paljon sinua arvostan ja rakastan. Miten saatan unohtaa kiittää sinua päivän päätteeksi. Olen pahoillani myös siitä, että spontaanius elämästämme on tauolla ja noudattelemme tarkoin sovittuja arjen struktuureja. Enkä oikein ole ylpeä siitä miten puran väsyneenä ja pelokkaana asiat sinuun, mutta toivoisin sinun ottavan sen ylpeydellä vastaan – luotan sinuun. Todelliset ja syvimmät tunteeni näkevät vain ne kehen luotan.

Olen pahoillani, että liian usein määrittelen sinut isän rooliin enkä puolison roolin niin kun minun pitäisi. Tiedän tämän kiireen olevan vain hetkellistä ja ajan kuluvan nopeammin kun haluammekaan. Koska samaan aikaan molemmat meistä on onnellisempia kuin koskaan. Uskoisin silti, että meillä on ikävä toisiamme. Sinuna ja minuna. Ei äitinä eikä isänä. Toivon sinun muistavan aina, että olen meistä todella ylpeä.

Meidän kahden elämän päätehtävä juuri nyt on olla parhaat vanhemmat näille lapsille. Me joudumme hieman venymään. Niin vanhempina kuin puolisoina.

Sinähän tiedät ja minä tiedän, me rakastamme toisiamme.”

– Perhehoitajamme sekä Titta Pohjantähti (perhe- ja pariterapeutti)

Kaikilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta hoitaa omia lapsiaan, vaikka haluaisi. Onneksi on heitä, jotka tällöin haluavat vilpittömästi ja täysin sydämin auttaa toista perhettä. Perhehoitajana vanhemmuus onkin usein pitkään harkittu, toivottu ja odotettu elämänmuutos. Parisuhteen tilanne on ennen isoa päätöstä arvioitu yhdessä toimivaksi ja turvalliseksi. Familarissa me olemme etsineet tähän tehtävään parhaat mahdolliset parisuhteet näyttämään sijoitetuille lapsille mallia onnistuneista liitoista.

Perhehoitajana et laita pelkästään itseäsi peliin vaan laitat koko elämäsi: myös oman perheesi ja parisuhteesi. Koko perhesysteemiä ravistellaan oikein kunnolla sijoituksen eri vaiheissa. Muutoksia ja haasteita tuo uudet roolitukset sekä uudet yhteiset pelisäännöt. Suurimmat haasteet liittyvät varmasti jaksamiseen ja jakamiseen. Mikä on riittävästi? Mitä minä saan toivoa ja haluta? Uskallanko rajata? Uskallanko altistaa sydämeni? Koko perhe saa tietenkin vastalahjaksi paljon upeita kokemuksia ja unohtumattomia elämyksiä!

Lapset imevät peilisoluillaan kaiken mahdollisen mallin vanhempien rakkaudesta. He saavat elinikäisen mallin niin parisuhteesta, toisen huomioonottamisesta kuin myös parisuhteen haasteista. On hyvin merkityksellistä, kuinka perhehoitajat puhuvat toisilleen, katsovat ja koskettavat toisiaan. Hellät sanat, ymmärtäväinen hymy ja myötäeläminen tuovat lapsille tunteen siitä, että toiseen ihmiseen voi ja kannattaa luottaa sekä turvata.

Traumaattisia tilanteita kokeneet lapset ovat varmasti jääneet paitsi hyvistä rakkauden malleista. Lapsilla saattaa olla jo monia huonoja kokemuksia rakkaudesta ja luottamuksesta. Väkivaltaiset suhteet ovat voineet rikkoa lapsen turvallisuudentunteen. Tämän vuoksi he tarvitsevat ymmärtäväisiä, lempeitä ja rakastavia vanhempia elämäänsä.

Haluan haastaa kaikki perhehoitajat pysähtymään oman parisuhteen äärelle. Kysy mitä kuuluu parisuhteellesi? Kuinka te voitte? Kuinka lähellä toisianne olette? Muista kiittää siitä mitä yhdessä olette uskaltaneet tehdä. Yhdessä te annatte lapselle mahdollisuuden onnistua tulevissa ihmissuhteissa.

– Titta Pohjantähti (perhe- ja pariterapeutti)

Perhehoitajien kehittäjäryhmä kokoontui viime syksynä Majatalo Onnelassa Tuusulassa. Ryhmään osallistui tällä kertaa neljä perhehoitajaa muutaman ollessa estynyt sekä neljä työntekijää. Mukana oli sekä lyhyemmän aikaa perhehoitajana toimineita että hyvinkin pitkään toiminnassa mukana olleita. Esittelykierroksen jälkeen juttelimme yleisiä kuulumisia ja toiveita, jonka jälkeen kävimme varsinaisen työskentelyn kimppuun.

Teemanamme oli Familarin arvot, jotka on päätetty ottaa mukaan myös Famile-valmennukseen. Arvoja hyödyntämällä jäsentyy osaltaan se mihin perhehoitaja mukaamme lähtiessään sitoutuu ja miten toisaalta me olemme tukemassa perhehoitajaa. Familarin arvoparit ovat: Tieto ja taito, Välittäminen ja vastuunotto, Kumppanuus ja yrittäjyys sekä Kasvu ja kehitys. Keskustelu kyseisistä arvoista on mielenkiintoista, koska ne voidaan avata monelta eri näkökannalta. Esim. yhteiskunnan, palveluntuottajan tai perhehoidossa tehtävän substanssityön näkökannalta kyseiset käsitteet voivat saada aivan erilaisia määrityksiä.

Tähän saakka olimme ehtineet avata ja pohtia arvoja työntekijöiden kesken, mutta halusimme, että perhehoitajat tuovat Famileen oman näkemyksensä siitä toimivatko arvoparit perhehoidossa ja mitä ne voisivat perhekodin arjessa tarkoittaa. Samalla näemme, että aihe liittyy vuoden teemaan perhehoitajan hyvinvointi, koska ihmisen hyvinvointi lisääntyy hänen voidessaan toimia omien arvojen mukaisesti. Arvojen pohtiminen ei varmasti monellakaan ole ihan joka päiväistä toimintaa, mutta välillä asian äärelle on hyvä pysähtyä. Kun arvot otetaan puheeksi ja / tai niitä kirjaa ylös, voi arjessakin alkaa toimia entistä vahvemmin omia arvoja toteuttaakseen.

Työskentelyn aluksi perhehoitajat miettivät pareittain, miten eri arvoparit voisivat näyttäytyä perhehoitopalvelujen, perhehoitajan ja perhekodin arjessa. Tämän jälkeen arvot asetettiin lattialle hämähäkin seittiin ja perhehoitajat saivat pohtia omassa rauhassa, miten lähellä he itse ovat tällä hetkellä kyseisten arvojen toteutumista arjessa, mikä on tällä hetkellä mahdollista. Tämän jälkeen kävimme keskustelua arvoista ja purimme työparityöskentelyä, jossa nousi esille seuraavanlaisia huomioita. Niitä lukiessa kannattaa käydä läpi blogin valokuvista löytyvät perhehoitajien koostamat arvotaulut, jotka avaavat aihetta lisää.

TIETO JA TAITO

– Kyseiset arvot on helppo liittää perhehoitajuuteen.

– Perhehoitajilla on sekä opittuja että intuitiivisia taitoja lapsesta huolehtimiseen. Perheen kanssa työskentelyssä on tärkeää, että perhehoitajaa tuetaan löytämään omat vahvuudet tehtävässä toimimiseen.

– Omien tietojen päivittäminen, sekä Familarin kautta että itsenäisesti on tullut tarpeeseen sijoitettujen lasten muutettua perheeseen. Samat kasvatusmenetelmät, joita perhehoitaja on käyttänyt biologisten lasten kanssa, eivät välttämättä toimi, kun lapsi muuttaa perheeseen oman, erilaisen elämäntarinansa ja omassa perheessä oppimiensa toimintamallien kanssa.

– Perhehoitajat kokevat, että odotukset perhehoitajia kohtaan ovat kasvaneet ja kasvavat koko ajan. Myös tämän vuoksi jatkuva kouluttautuminen on tärkeää.

– Perhehoitajien koulutus- ja ammattitaustat ovat kovin erilaiset, jolloin lasten hoidon ja kasvatuksen kannalta on tärkeää, että Familarin työntekijä tuo oman ammattitaitonsa avuksi arkeen. Toisaalta vastavuoroisuus, puolin ja toisin oppiminen ja yhteistyön tuloksena syntynyt tieto on tärkeää. Ei vain se, että työntekijä tulee ja kertoo miten toimia. Välillä pienistä asioista voi syntyä suuria oivalluksia. Työntekijät oppivat perheiltä paljon ja voivat jakaa toisen perheen tekemiä oivalluksia samanlaisissa tilanteissa olevien perheiden kanssa.

– Kuukausiraportin laatiminen osallistavasti pistää miettimään ja huomaamaan lapsen kehityksessä tapahtuneita asioita, joiden äärelle ei välttämättä arjen pyörityksessä pysähtyisi.

VÄLITTÄMINEN JA VASTUUNOTTO

– Tämä arvopari on ehkä kaikkein helpoin liittää perhehoitoon, koska välittämistä ja vastuunottoa perhehoitajana toimiminen ensisijaisesti on. Arvoparin pohdinta herättikin varsinaista keskustelua kaikista vähiten, koska se tuntui niin luontevalta ja selvältä jo itsessään.

– Kaikki perhehoitajat toivat esille sitä, miten he ovat tehneet aivan oikean valinnan alkaessaan sijaisperheeksi. Yksi perhehoitajista kertoi, että kun hän nyt miettii perhehoitajuutta edeltänyttä palkkatyötä, olisi tämä ratkaisu pitänyt tehdä jo aiemmin. Toinen kertoi ajatelleensa jo pitkään haluavansa auttaa toisia ja mahdollisuus siihen perhehoitajuuden kautta löytyi onnekkaan sattuman kautta.

– Keskusteluissa nousi esille lapsen osallistamisen tärkeys häntä ja hänen perhettään koskevissa asioissa.

KUMPPANUUS JA YRITTÄJYYS

– Pohdinnoissa nousi esiin kasvatuskumppanuus, jota lapsen asioissa toteuttavat kaikki hänen lähipiirissään olevat aikuiset, kuten vanhemmat, perhehoitajat sekä eri organisaatioiden työntekijät. Perhehoitajan kannalta on tärkeää, että myös hänellä on oma vastuutyöntekijä, ei ainoastaan lapsella. Perhehoitajille on tärkeää, että heillä on joku jonka kanssa viedä asioita eteenpäin lapsen edun mukaisesti. Perhehoitajat kertoivat, että vastuutyöntekijän käynti on suorastaan kuukauden kohokohtia, jota odotetaan joka kerta.

– Yrittäjyyden ajatuksesta ja käsitteistöstä keskustelussa nousi esille arjen suunnitelmallisuus, kaikkien perheiden arkeen kuuluva talouden ja asioiden hoito sekä sisukkuus ja sinnikkyys.

– Lisäksi yksi perhehoitajista nosti esille ajatuksen tunnepohjaisesta budjetoinnista, jolla hän tarkoitti että esim. seuraavan kouluvuoden osalta usein mietitään mitkä ovat lapsen elämässä tärkeitä asioita ja mitkä tulee nostaa etusijalle, esim. koulu, puheterapia, toimintaterapia, iltapäiväkerho, perheen kanssa vietetty aika. Familarin työntekijän kanssa laadittu perhehoidon tuen suunnitelma osaltaan helpottaa tällaisen budjetoinnin laatimista.

– Kaikki perhehoitajat toivat esille, että raha ei ollut lähtökohta perhekodiksi alkamiselle. Kaikissa vaikeimmissa paikoissa, kun on jo käynyt mielessä, että tekisi mieli luovuttaa, on kuitenkin osaltaan auttanut se, että on miettinyt perhehoitajuutta myös työnä, josta saa palkkiota. Rahasta puhuminen on usein vaikeimpia asioita perhehoitajuudesta. Perhehoitajat ovat kokeneet esim. lapsen läheisten osalta syyllistämistä siitä, että perhekodiksi olisi alettu vain rahan takia ja että sijoitetuilla lapsilla tehdään bisnestä. Mietimme, että toisaalta perhehoitajan tuntipalkka jäisi melkoisen matalaksi, kun otetaan huomioon, että työtä tehdään 24/7.

KASVU JA KEHITYS

– Ryhmässä mietittiin, että nämä arvot voivat tarkoittaa hyvinkin erilaisia asioita esim. yhteiskunnan, yrityksen ja perhehoitajan arjessa, mutta toisaalta arvot on helppo kääntää perheen arkeen.

– Mietittiin sitä, että lapsen asioista keskusteltaessa nousee helposti esille ne asiat, joita pitäisi vielä kehittää ja lapsesta kirjoitetut asiakirjat ovat usein melko negatiivisia. Lapsella jo olevista taidoista ja voimavaroista voisi jutella ja kirjata vieläkin enemmän. Tällöin aikuisten näkemys lapsesta pysyisi tasapainossa ja toisaalta kun lapsi saattaa isompana käydä läpi omat asiakirjansa, ne eivät olisi niin tylyä tekstiä. Totesimme myös, että perhehoitajien on helppo löytää lapsista positiivista, kaunista sanottavaa.

– Juteltiin siitä, miten välillä pieniäkin ne asiat voivat olla, joilla voi helpottaa lapsen oloa vaikeissa tilanteissa tai hankalien tunteiden vallassa.

– Toisilla perheillä sijoitusten alut olivat olleet vaikeita n. 3-4 kuukaudenkin ajan. Toki ylä- ja alamäet kuuluvat perhekodin arkeen tästäkin eteenpäin, kuten kaikilla perheillä. Tästä huolimatta perhehoitajat kertoivat kuinka he näkevät, etteivät voisi arvokkaampaa työtä tehdä. Ihanan konkreettinen esimerkki siitä kun asiat ovat alkaneet asettua ja arki rauhoittua oli se, kun yksi perhehoitajista oli ehtinyt pitkästä aikaa lakata kyntensä. Näinkin pieni asia voi toisinaan olla arjen luksusta 🙂 

– Perhehoitajat miettivät, että haastavimmissa elämäntilanteissa helpottaa myös se, kun miettii tulevaisuutta eteenpäin ja sitä mitkä asiat ovat esimerkiksi puolen vuoden päästä todennäköisesti selvinneet ja miten tämä on helpottanut perheen elämää.

– Esille nousi myös se, miten paljon lapsen ilo ja parempi vointi sekä onnistumiset antavat perhehoitajalle.

Kuten huomaatte, päivä oli antoisa ja tunnit kuluivat nopeasti tärkeiden aiheiden äärellä. Kiitämme lämpimästi kaikkia osallistuneita! Päivän keskusteluissa nousi esille se mikä kuvaa perhehoitajana toimimisen mielekkyyttä, työ on toisaalta hyvin haastavaa, toisaalta äärimmäisen palkitsevaa. Perhehoitajuus on työnä tai elämäntehtävänä sellaista, että sitä lähtevät tekemään ihmiset, jotka jo lähtökohtaisesti jakavat samankaltaisia arvoja vähintään välittämisestä sekä lapsen kasvun ja kehityksen tukemisesta.

Pyysimme jälleen perhehoitajilta sekä ruusuja että risuja päivästä, tällä kertaa saimme vain ensimmäisiä 🙂

– Kivaa yhdessä työskentelyä

– Hyvä ilmapiiri

– Nähtävissä halu kehittää toimintaa myös perhehoitajan näkökulmasta

– Sopiva kokonaisuus, ei väsyttänyt

– Kaunis ympäristö

– Mukava yhdessä olo, vertaisuus

– Sanna Savilahti (kehityspäällikkö, sosiaalityöntekijä)

Moni tälläkin hetkellä miettii tukiperhetoimintaa tai siihen ryhtymistä. Tämän tiedostaen tarjouduin kirjoittamaan vieraskynänä Familarille omia kokemuksia tukiperheeksi ryhtymisestä ja sen mukana tuomista tuntemuksista. Uskon että omat tukiperhekokemukset helpottavat myös muita asian kanssa pähkäileviä tekemään päätöksen tukiperhetoimintaan ryhtymisessä.

Keskustelimme tukiperheeksi ryhtymisestä puolisoni kanssa ensimmäisen kerran vuonna 2015. Tuolloin ajatuksena oli, että perhelukumme ei enää kahdesta lapsesta kasvaisi, mutta aikaa, läheisyyttä ja huomiota vielä riittäisi jaettavaksi. Muutaman kerran vuodessa asia nousi aina keskusteluntasolla esille mutta koskaan emme saaneet vietyä puheita konkretiaan, johtuen osittain myös kolmannen lapsen ilmoitettua itsestään. Keväällä 2018 saimme kuitenkin yhteydenoton Familarista ja päätimme osallistua kevään koulutukseen.

Ensimmäiset positiiviset kokemukset syntyivät jo koulutuksen aikana. Uutta informaatiota tuli paljon ja heti tuli kokemus siitä, että emme ole yksin. Sosiaalityöntekijät ovatkin olleet jatkuvasti tukena ja heidän puoleensa on ollut helppo kääntyä aina, jos jokin asia on jäänyt mietityttämään.

Tukilapsen saimme vain reilu kuukausi koulutuksen jälkeen. Ensimmäinen päivä meni pienessä jännityksessä toisiimme tutustuessa. Vierestä oli erityisen mielenkiintoista seurata omien lasten sekä tukilapsen välisen dynamiikan muodostumista. Ensimmäinen viikonloppu menikin loistavasti, jonka jälkeen oli vielä hienoa keskustella perheen kesken huomioista mitä olimme itsestämme ja toisistamme viikonlopun aikana oppineet.

Tukilapsi on nyt käynyt meillä kerran kuukaudessa. Viikonloppuina keskitymme tekemään juuri niitä ihan tavallisia asioita, joita tekisimme perheenä muutenkin. Luonnollisesti asiaan kuuluvia tunteita kuten ikävää, harmitusta ja suuttumusta tulee aika ajoin, mutta niiden vastapainona on myös aina iloa, naurua ja uuden oppimista. Viikonloput ovat toki aikuisena normaalia raskaampia mutta niiden myötä saatu oppi itsestä ja omasta vanhemmuudesta on kaiken sen arvoista.

Näiden tukiperhekokemusten myötä kannustakin kaikkia asiaa harkitsevia hyppäämään rohkeasti mukaan auttamaan näitä lapsia ja heidän vanhempiaan. Kannattaa muistaa, että vaikka toimintaan pitää asennoitua tosissaan, koska tahansa on mahdollista lopettaa jos tuntuu, että toiminta kuluttaa enemmän kuin antaa. Lisäporkkanana perheenä teimme päätöksen, että viikonlopuista saatu parin sadan euron korvaus pistetään sivuun ja käytetään kesällä oman perheen kesken yhteiseen lomareissuun.

– Teemu Silvennoinen (Tamperelainen viisihenkisen perheen isä ja tuore Familarin tukiperheläinen)

Ennen kahdeksaa avaan lastenhuoneen oven. Sängyistä löytyy hymyilevät ja uniset lapset. Saan heti hyvän huomenen toivotukset kera aamuhalausten. ”Luulin jo ettei koskaan tulisi aamu” sanoo yksi lapsista. Taitaa päivän leikit jo poltella. Lasten katsoessa lastenohjelmia valmistuu aamupala. Pöydän kattauksen hoitavat lapset, jonka jälkeen syödään yhdessä. Aamupalan jälkeen saa valita leikin. Autoleikit ja työkaluleikit ovat tänään kaikkein halutuimmat. Sitä ennen tietenkin hetki flossausta. 

Seuraavaksi lähdemme koko porukka ulos retkelle. Puistossa leikitään palomiehiä, otetaan kovat vauhdit keinussa ja leikitään autoilla hiekkalaatikolla. Riitaa meinaa tulla keinuvuoroista, mutta tilanne menee nopeasti ohi.

Sitten on vuorossa lounas ja tänään on tarjolla keittoa. ”Tää on mun lempiruokaa” sanoo yksi lapsista. Hymyilen, koska olen toki selvittänyt asian etukäteen perhehoitajilta. 

Ennen päiväunia luetaan vielä satu. Tänään luetaan Ville Vilkastus -tunnesatua. Sadussa on pieniä tarinoita Ville-apinasta ja lopuksi mietitään yhdessä mikä tunne tarinassa oli. Pettymyksen tunne oli tällä kertaa lasten mielestä surun tunne. Mietitään milloin on tuntenut pettymystä ja milloin surua. Ilon tunteen kirjan tarinasta lapset tunnistivat hyvin. Sadun jälkeen lähdetään päiväunille.

Päiväunien jälkeen on välipalan aika. Jos unet ovat sujuneet hyvin niin lapset saavat lukea välipalapöydässä Aku Ankkaa. Tälläkin kertaa unet sujuivat hyvin. Välipalan jälkeen on aika soittaa puhelu perhehoitajille. Voi kuinka onnellisia lapset ovat kuullessaan perhehoitajien äänet. ”Pian nähdään. Me rakastetaan teitä.” Sanovat niin lapset kuin aikuisetkin toisillensa. Eräs perhehoitajan lomittaja hieman herkistyy puhelua kuunnellessa!

Seuraavaksi vietetään hetki sisällä värityskirjoja värittäen ja sitten lähdetään ulos pelaamaan sählyä. Matkalla takaisin kotiin kerrataan yhdessä liikennesääntöjä.

Ennen päivällistä tehdään kakku. Tänään on herkkupäivä, joten pidämme juhlat. Lapset tekevät upean ja herkullisen kakun, jota sitten ruuan jälkeen yhdessä syödään.

Vielä päivän viimeinen ulkoilu. Kuravaatteiden ansiosta voi vähän hyppiä vesilätäköissä ja leikkiä vähän myös Spidermania.

Herkkupäivän kunniaksi syödään pikkuisen vielä karkkia ja kuivattuja hedelmiä sekä katsotaan koko porukka elokuva. Autot-elokuva sai eniten ääniä tältä raadilta.

Iltapala, iltapesut sekä hetki lukemista, jonka jälkeen lapsille toivotetaan hyvät yöt halausten kera klo 20. Onpas meillä ollut mukava päivä!

Päivät sujuvat perhehoitajien tarkkojen ohjeiden ja samanlaisen struktuurin vuoksi todella hyvin. Lapset tietävät mitä tapahtuu ja samankaltaisuus tuo juuri tarvittavan turvan. Uni tulee aikuisillakin illalla hetkessä, koska päivä on ollut hektinen, ajoittain raskaskin, mutta myös älyttömän antoisa.

– Titta (Lyhytaikainen perhehoitaja)

Vaikka lauantai 15.9.2018 valkeni sään puolesta harmaana ja sateisena, mieliala oli varmasti monessa kodissa iloisen odottava. Varsinais-Suomen sijaisperheiden koulutus- ja virkistyspäivä oli edessäpäin. Tiimi oli tehnyt päivää varten huolellisia valmisteluja paikan varaamisesta päivän ohjelmaan ja turvallisuussuunnitelmaan. Perheitä paikalle tuli kymmenen mikä tarkoitti isoa porukkaa kaikenikäisiä lapsia ja perhehoitajia.

Päivää vietettiin maaseudun rauhassa Liedon Vanhalinnassa. Aloitimme yhdessä aamupalalla, jonka jälkeen aikuiset jäivät koulutustilaan ja lapset lähtivät työntekijöiden matkaan. Perhehoitajien kouluttajana toimi Kirsti Sitro-Hänninen (psyko-, perhe- ja pariterapeutti, työnohjaaja) ja mukana oli myös Maija. Koulutuksen aiheena oli kiintymyssuhdemallien ja mahdollisten niihin liittyvien ongelmien siirtyminen aikuisiän ihmissuhteisiin. Aluksi Kirsti kävi läpi kiintymyssuhdeteoriaa ja sitä, millä tavoin omat lapsuuden kiintymyssuhdemallit voivat vaikuttaa vanhempana toimimiseen ja kumppanin valintaan sekä parisuhteeseen. Perhehoitajien kesken heräsi keskustelua siitä, kuinka kiintymyssuhdemallit näkyvät sijoitettujen lasten kohdalla arjessa ja lasten reagoinnissa. Lisäksi keskusteltiin trauman näkökulmasta siitä, miten lasta voi tukea arjessa, että yksilöllinen kohtaaminen on tärkeää sekä se, että aikuinen huomaa sisarusten erilaiset roolit. Edelleen mietittiin sitä, miten vanhemman kiintymyssuhde voi heijastua myös kokemukseen viranomaisten tai muiden verkostojen toiminnasta ja toimimiseen näissä verkostoissa. Aikuisten ryhmässä heräsi paljon vertaistuellista keskustelua, kokemusten jakamista ja mikä yksi tärkeimmistä, naurua.

Saimme perhehoitajilta päivään liittyen sekä kehuja että tärkeitä kehitysehdotuksia. Palautekyselyn kysymykseen: ”Miten koet hyötyneesi koulutus- ja virkistyspäivään osallistumisesta?” vastattiin seuraavasti:

– Saatiin omaan arkeen hyviä vinkkejä

– Antoi hyvin käytännön esimerkkejä arjen toimintaan. Kokemusten jakaminen on hyvä asia, ettei ole ajatusten kanssa välttämättä yksin

– Moni asia luennosta tuntui tutulta. Vahvisti omia ajatuksia. Kiva tavata muita perhehoitajia

– Vertaistuki, lapsivapaa 🙂

– Hyvää vertaistukea, tukea arjen asioihin, ajatuksia omaan työkalupakkiin

– Vertaistuki sekä koulutus olivat voimaannuttava kokemus. Ei ole omien ongelmien kanssa yksin

– Lapset viihtyi ja sai mennä muiden lasten kanssa

Lasten päivä alkoi ulkoillen ja kaikki ehtivät mukavasti liikkumaan ennen kuin sade alkoi uudelleen. Lapset oli jaettu useampaan pieneen ryhmään, jotta jokaiselle riittäisi aikuisen huomiota. Lähdin hieman lasten jäljessä kiertelemään pihamaalla ja totesin, että reipasta porukkaa oli liikkeellä, ketään ei näkynyt enää missään 🙂 Lopulta löysin Mintun poikaryhmän lammasaitaukselta. Yksi pojista luetteli minulle hyvän tovin kaikkia mahdollisia lemmikki- ja kotieläimiä mitä heiltä löytyy, lista oli melkoinen. Toinen pojista kertoi, että heillä on kotona kolme koiraa eli yksi chihuahua, yksi vuoden vanha terrieri ja yksi satavuotias terrieri. Poikaryhmä jatkoi luontopolulle ja minä löysin Jennin, Hanna L:n ja Päivin ryhmät Valtterin tai kuten myöhemmin kuulin, Nuuskamuikkusen rastilta laavulta. Pienten tyttöjen ryhmä odotti Päivin kanssa vuoroaan letunpaistoon ja maisteli samalla ketunleipiä. Päivi kertoi, että ryhmän neljä-vuotias tyttö on taitava luonnossa kulkija ja tunnistaa jo kaikenlaisia kasveja.

Seuraavaksi lähdin itsekin etsimään luontopolkua mikä tuntui olevan ainakin monelle aikuiselle päivän suurin haaste 😀 Hetken jo luulin hukanneeni koko porukan, mutta lopulta edestäpäin alkoi kuulua puheensorinaa ja vastaani käveli isompi porukka lapsia ja nuoria Hanna V:n, Anna-Kaisan ja Johannan kanssa. Luonnossa löytyikin ihmeteltävää. Yksi pojista kertoi, että kalliolla, jota polku kiersi, asui karhuja ja että ne haluaisivat painia hänen kanssaan. Sama poika teki ryhmälle välillä oksaportin, josta kaikki kyllä pääsivät ongelmitta läpi. Jonkin aikaa ihmeteltiin myös puuntynkää, joka oli täynnä reikiä. Tulimme siihen lopputulokseen, että kyseessä oli muurahaisten kerrostalo. Metsästä löytyi pieni lähde, jolle lapset esittivät toiveita sen jälkeen kun olivat heittäneet sille tammenterhoja. Yhden nuoren kanssa juttelimme siitä, että vaikka tällaisessa päivässä ei tullessaan tuntisikaan kovin montaa paikalla olijoista, on yhteisen tekemisen kautta aika helppo olla yhdessä ja tutustua. Toisaalta jännitystä toki helpottaa se, että mukana on omat sisarukset ja tuttuja aikuisia. Kun ryhmä jäi Nuuskamuikkusen laavulle, lähdin itse kurkkaamaan mitä sisällä tapahtuu.

Pienimmät lapset löytyivätkin jo sisältä, jossa he saivat kasvo- ja ihomaalauksia, kisailivat pallonheitossa ja värittivät Frozen-prinsessoja ja Pokemoneja, muovailivat muovailuvahasta mm. lettuja ja Mato Matalia. Yksi pikkutytöistä luki melkoisen jännää kirjaa luonnonmullistuksista ja toinen pyysi minua lukemaan hänelle. Kun kaikki lapset ja nuoret olivat ehtineet sisälle, Minttu veti koko porukalle tutustumisleikin. Leikin aikana selvisi muun muassa, että kaikki lapset tunsivat etukäteen jonkun ryhmästä, monen lapsen kodissa asui koira, mutta kissoja ei ihan niin paljoa ja että kaikki olivat käyneet Helsingissä. Uiminen nousi lasten lempiharrastukseksi ja monet olivat nähneet joulupukin ja tonttuja. Lapset tutustuivat myös Sisuun ja Symppikseen, joista tällä kertaa Sisu pääsi leikkiin mukaan.

Lounaalla kokoonnuimme taas kaikki yhteen ja herkullinen lohisoppa vaikutti maistuvan. Lounaan jälkeen ohjelma jatkui. Lasten puolella jatkuivat samat touhut kuin aamupäivällä, lisäksi maalattiin kiviä ja pelailtiin. Monet lapset kertoivat, että heillä on ollut kivaa, yksi totesi, että tylsää. Silti näytti, että hänkin touhusi iloisena muiden mukana, joten hieman jäin epäilemään huijattiinko minua 🙂 Toisaalta on hienoa, että saimme sekä lapsilta että aikuisilta rehellistä palauteta ja myös kehitysehdotuksia päivän suhteen. Yksi lapsista kertoi, että parasta oli ollut luontopolku, toinen oli tykännyt tutkia sisätiloja, joissa oli paljon vanhaa ja myös sotiin liittyvää museo-esineistöä.  

Päivä oli jo reippaasti iltapäivän puolella, kun aloimme lopetella ohjelmaa kahvittelulla. Lapset saivat vielä mukaansa mm. Familar ilmapallot ja heijastimia. Kotimatkalle lähdettiin hyvillä mielin, kaikki oli sujunut hienosti, lapset ja nuoret olivat osallistuneet reippaasti toimintaan ja kaikki pärjäsivät porukassa, kun aikuisen tukea oli tarpeeksi saatavilla, perhehoitajat olivat saaneet tuoda omia ajatuksiaan ja pohdintojaan esille ja mikä vielä jäi mieleen, lähtöpullissa oli ihanan iso voisilmä 😀 Kiitos kovasti kaikille päivään osallistuneille, ensi vuonna jälleen näissä merkeissä!

– Sanna Savilahti (kehityspäällikkö, sosiaalityöntekijä)