HAASTATTELU: Tukiperheenä Familarissa

 

Etunimi

Emilia

Miten perheenne päätyi tukiperheeksi? 

Olin suunnitellut jo pitkään tukiperheeksi ryhtymistä ja vuosien varrella sain mieheni houkuteltua mukaan. Valmistuttuani sosionomiksi osallistuimme tukiperheeksi aikoville tarkoitettuun valmennukseen Familarin, silloisen MilaPron, kautta.

Kuinka pitkään teillä on ollut tukilapsia?

Suoritimme koulutuksen alkuvuodesta 2014 ja ensimmäinen tukilapsi aloitti käynnit meillä kesäkuussa samana vuonna ja käy meillä edelleen, eli tänä vuonna tulee viisi vuotta täyteen.

Minkä ikäisiä tukilapsenne ovat olleet?

Tukilapsemme ovat olleet 2-12 -vuotiaita.

Onko teillä ollut yksittäisiä lapsia vai sisaruksia? 

Meillä on ollut sekä että.

Miten muuten kuvailisit perheessänne vierailevia lapsia? 

Perheessämme vierailevat lapset ovat ihan tavallisia, leikkimisestä, ulkoilusta ja perheen yhteisestä ajasta nauttivia lapsia. Osalla on ollut esimerkiksi oppimisvaikeuksia tai keskittymishäiriöitä, osa on tarvinnut tukiperhettä ihan vain vanhempien jaksamisen tai muuten muuttuneen elämäntilanteen (esimerkiksi avioeron) takia.

Minkälaisia onnistumisen hetkiä tulee mieleen tukiperheenä toimimisesta?

Onnistumisen hetkiä on ollut ne, kun luottamus meidän ja lapsen/lasten välille on syttynyt. Sen on huomannut esimerkiksi siitä, että lapsi ei haluaisi välttämättä lähteä kotiin, kun on leikit kesken tai tulee yhtäkkiä kainaloon halimaan, vaikkei hän aiemmin ole välttämättä uskaltanut katsoa meitä aikuisia edes silmiin. On myös ihanaa, kun lapset antavat suoraa palautetta, kuten esimerkiksi, että ”teille on ihanaa tulla” tai että ” teillä saa aina maailman parasta ruokaa”. Mukavaa on myös, että osa tukilasten vanhemmista muistaa meitä esimerkiksi joulukortilla, vaikka tukisuhde onkin jo päättynyt.

Millaisia haasteita tukiperheenä toimimiseen liittyy?

Haasteita tukiperheenä olemisessa on luottamussuhteen luominen niin lasten kuin heidän vanhempiensa kanssa. Kuten muussakin elämässä, niin toisten kanssa on helpompaa kuin toisten. Pitää olla kärsivällinen ja antaa etenkin lapsille aikaa tottua tukiperheen ihmisiin, tapoihin ja rutiineihin. Pitää osata myös pyytää apua/neuvoja esimerkiksi tukiperhetyöntekijältä ja valmistautua siihenkin, että vaikka mitä tekisi, niin aina kaikki ei onnistu ja tukisuhde voi päättyä syystä tai toisesta, kuten esimerkiksi siksi, että lapsi ei sovi tukiperheeseen esimerkiksi haastavuutensa takia.

Mikä on tärkeintä mitä tukiperhe voi lapselle antaa?

Mielestäni tukiperheen tärkein anti lapselle on turvallisuus, rajat ja rutiinit, tai ”rajoja ja rakkautta”, niin kuin oma äitini sanoisi. Elämme meidän tavallista arkea, oli täällä sitten tukilapsia tai ei, ja säännöt ym. ovat samat kaikille. Lapsen on tärkeä tuntea olevansa yhdenvertainen osa myös tukiperhettä ja voida luottaa siihen, että aikuiset kantavat vastuun arjen pyörittämisestä, etenkin jos lapsen omassa elämässä näin ei ole aina ollut.

Millaisia ajatuksia sinulla on siitä, mitä omat biologiset lapsesi ovat ajatelleet / saaneet siitä, että olette toimineet tukiperheenä?

Omat lapsemme ovat vielä melko pieniä (2-10 -vuotiaita), joten pääsääntöisesti he ovat tyytyväisiä siihen, että tulee leikkikavereita tänne meille. Toki esimerkiksi uusien lasten aloittaessa käynnit meillä, ovat omatkin lapset hämmentyneitä ja jännittyneitä. Joskus uusien tukilasten itkiessä koti-ikävää tms. omat lapset ovat sanoneet, että ”äiti vie nuo kiukkupussit omaan kotiinsa”. Pidemmän tukisuhteen aikana lapset kasvavat kavereiksi ja tuloa meille odotetaan kovasti puolin ja toisin; seuraavan kerran leikkejä ja tekemisiä jo suunnittelevat etukäteen valmiiksi keskenään.

Mitä tukiperheenä toimimiseen liittyvä verkostojen kasvaminen / yhteistyö on sinulle ja perheellenne antanut (lasten vanhemmat, kunta, mahd. muut lapsen verkostot)

Olen työskennellyt sosionomina lastensuojelussa, joten sinänsä yhteistyö kunnan, vanhempien ja muiden kanssa ei ole minulle uutta. Matkan varrelle on mahtunut niin onnistumisia kuin vaikeuksia, hyviä yhteistyösuhteita ja vähemmän toimivia myös.

Mikä mielestäsi tukee tukiperheen hyvinvointia / jaksamista? 

Mielestäni avainasemassa tukiperheen hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta on avoimuus ja toimiva yhteistyösuhde, niin tukiperheen, tukilasten vanhempien, tukiperhetyöntekijän kuin sosiaalityöntekijöidenkin välillä. Avoimuus ja toimiva yhteistyö mahdollistaa oikeanlaisen lapsen pääsyn oikeanlaiseen tukiperheeseen (=toimiva tukiperhesuhde) ja edesauttaa mahdollisista ongelmatilanteista selviämistä.

Mitä haluaisit kertoa nimenomaan Familar tukiperhetoiminnasta?

Olemme olleet erittäin tyytyväisiä tukiperheenä toimimiseen Familarin kautta. Toiveemme tukilasten ominaisuuksien suhteen on huomioitu hyvin eri elämäntilanteissa (esimerkiksi vauvan synnyttyä) ja kaikissa ongelmatilanteissa olemme saaneet tukea ja apua tukiperhetoiminnasta vastaavalta työntekijältä. Toki kuulumisia vaihdetaan muutenkin kuin ongelmatilanteissa, kuten esimerkiksi tukilapsiin liittyvissä palavereissa.

Mitä haluaisit sanoa tuki- loma- ja / tai kriisiperheeksi ryhtymistä miettivälle? (sen mukaan mistä sinulle on kokemusta)

Jos harkitset tukiperheeksi ryhtymistä, niin osallistu rohkeasti koulutukseen. Se ei vielä sido sinua mihinkään, saat lisätietoa toiminnasta ja voit keskustella niin tukiperhetyöntekijöiden kuin jo tukiperheenä toimivien ihmisten kanssa. Sinun ei tarvitse olla maailman paras leikkijä, viihdekeskus tai sirkushuvien järjestäjä, riittää että olet turvallinen aikuinen, jolla on aikaa ja halua auttaa ja olla läsnä lapselle.

Jos haluat lisää tietoa toiminnasta tai haluat itse ryhtyä tukiperheeksi, niin ole suoraan yhteydessä sosiaalityöntekijöihimme:
https://www.familar.fi/perhehoitoyhteystiedot

BLOGI: Työharjoittelu Familarissa

Olen Sari Halme, toisen polven tamperelainen. Ikää on kertynyt muutama vuosi päälle 50:nen. Olen ammatinvaihtaja, noin vuosi sitten lähdin opiskelemaan lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkintoa. Aikaisemmat tutkintoni ovat artesaani ja visualisti. Perheeseeni kuuluvat 4 aikuista lasta, lapsenlapsi ja aviomies. Lemmikkimme on maltankoira Messi. Harrastan käsitöitä, liikuntaa, puutarhanhoitoa ja mökkeilyä.

Sain mahdollisuuden olla työharjoittelussa Familarissa. Lastensuojeluala oli minulle vieras, mutta koin, että työ on niin tärkeää, että haluan tutustua alaan paremmin. Ala yllätti minut siinä mielessä, että työ on hyvin liikkuvaa, alalla on paljon erilaisia toimintamuotoja ja asioihin liittyy monta eri työvaihetta ja tehtävää. Työ on useimmiten pari tai tiimi työskentelyä, mutta suurin osa tehdään itsenäisesti.

Työ on hyvin haastavaa. Sovitut tapaamiset ja tilanteet voivat vaihtua päivittäin. Työntekijältä vaaditaan joustavuutta, joustavuutta ja vielä kerran joustavuutta. Hyvästä tilannetajusta on paljon etua. Omasta jaksamisesta täytyy huolehtia terveellisillä elämän tavoilla, puhumalla työasioista ym.

Huomasin myös miten tärkeää ja arvokasta työtä Familarissa tehdään. Emme aina voi valita mitä elämä tuo tai on tuonut tullessaan. Kannamme mukanamme erilaisia asioita ja välillä ammattilaisten pitää puuttua niihin. Ammattilaisten ja koulutettujen osaajien tuki ja asiakkaiden ohjaaminen on erittäin arvokasta työtä.

Olin mukana avoimessa perhetukipalvelussa ja avoimessa nuorisopuolen toiminnassa. Työntekijät ottivat minut avoimesti vastaan. Sain selkeää ja monipuolista perehdytystä. Perehdytyksen jälkeen minun oli helppo toimia opiskelijan roolissa. Työssä oli paljon vuorovaikutusta, sain kohdata erilaisia perheitä ja nuoria sekä eri instansseja. Olin mukana myös Familarin toimistolla järjestettävissä avoimissa luento- ja iltatoiminoissa.

Sain itse toteuttaa ryhmien kanssa erilaisia kädentaitoja. Tekemisen kautta sain tutustua lapsiin ja nuoriin. Askartelujen ja korujen tekemisen yhteydessä oli mukava jutella ja samalla auttaa, tukea ja kannustaa nuoria ja lapsia. Elämänkokemukseni, kiinnostukseni alaa kohtaan ja oma rauhallinen luonteeni olivat merkityksellisiä asioita siihen, että harjoittelu sujui hyvin ja sain hyvää palautetta.

”Elämä koostuu pienistä pisaroista.

Välillä pisarat ovat suhjua, pientä kevyttä sadetta.

Toisinaan räntäpisaroita,

välillä vaakatasossa jäätävää viimaa.

Silloin tällöin rankkasadetta tai

harmonista, pehmeää, kevyttä lunta

mutta ei niin kylmää, kosteaa, ettei jotain lämmintä ja aurinkoakin.”

Pyyteetöntä rakkautta, halu auttaa ja tehdä hyvää, kiitos Familar!

– Sari Halme (opiskelija)

ARTIKKELI: On pimeä, syksyinen ja sateinen aamu

Kun aukaisee oven, on heti vastassa ääntä, touhua ja tohinaa. Käytävällä on laukkuja ja eräs äiti pakkaillee tavaroitaan ja yrittää muistaa ottaa mukaansa lomalle kaiken oleellisen: kuravaatteet, lääkkeet, eväät matkalle ja vielä omaohjaajien kanssa yhdessä laaditun kotiharjoittelusopimuksen. Toisesta huoneesta kuuluu vauvan itku. Yökkö on yön ohjannut vauvan unikoulua vanhemmille ja tavoitteena on, että koko perhe saisi pian yönsä nukuttua. Ohjaajien toimistossa istuu väsynyt isä yhdessä päiväkoti-ikäisen lapsen kanssa. Lapsella on kuumetta ja yksikön sairaanhoitaja on isän apuna arvioimassa lapsen vointia.

Keittiössä tippuu jo kahvi ja puuro porisee kattilassa. Aamupalalla on vilskettä, kun ruokittavana on tällä hetkellä 19 pientä ja vähän isompaa suuta. Osa lähtee aamupalan jälkeen päivähoitoon, osa töihin ja osa kouluun. Toisilla on neuvola-aika ja kolmansilla yksikön erityistyöntekijöiden: sosiaalityöntekijän ja pari- ja perheterapeutin tapaamisia. Keskustellaan vanhemmuudesta, kasvattamisesta, selvitellään kuntoutusrahan hakemista, soitellaan päivähoitoon, lääkäriin ja kouluihin…

Yksikön johtajalle soitetaan ja eräs äiti ja vauva tarvitsevat kiireellisesti perhepaikan, koska äiti meinaa uupua pienen vauvan kanssa. Perhetyöntekijät aloittavat perheasunnon valmistelun, jonne kannetaan pinnasänkyä, hoitopöytää ja sitteriä. Varmistetaan, että talossa on pieniä vaippoja ja äidinmaidonkorviketta riittämiin, ja niin perhe on tervetullut taloon.

Eräs perhe valmistaa keittiövuorollaan lounasta yhdessä ohjaajien avustuksella. Keskustellaan siitä, mitä minkäkin ikäinen lapsi syö, miten motivoidaan lasta maistamaan monipuolista ruokaa ja miten valmistetaan terveellistä kotiruokaa. Meillä ollaan arkisten asioiden äärellä: opetellaan olemaan lapselle läsnä, opetellaan syömään säännöllisesti, ulkoilemaan ja nukkumaan. Lapsi on Hermannilla kaiken keskiössä. Opetellaan yhdessä sitä, mitä lapsi sanoo, mitä lapsi tuntee ja mitä lapsi tarvitsee.

Iltapäivällä on yhden perheen läksiäiset. Puolen vuoden arviointi- ja sitä seurannut kuntoutusjakso on päättymässä. Perhe kotiutuu avohuollon tukitoimin. Läksiäisissä on sekä haikeutta, iloa, ikävää ja uuden elämän vaiheen odotusta. Hermannilla vietetään syntymäpäivä, juhlapyhiä ja ristiäisiä. Viime viikolla oli suuren suosion saavuttanut lasten disco. Pikkujoulut ovat yksi vuoden kohokohta. Sinne kutsutaan myös kuntoutuksessa aikaisemmin olleita perheitä. Kotiutuneet perheet tulevat mielellään kertomaan kuulumisia ja tapaamaan kuntoutuksessa samaan aikaan olleita tuttavaperheitä. Hermannilla tehdään paljon yhdessä ja yhteisöllisyyden myötä perheet saavat vertaistukea ja jopa ystävystyvät. Asioita pohditaan ja jaetaan yhdessä, kuitenkin kunkin yksityisyyttä kunnioittaen. Kokemus siitä, että haastavassa perhetilanteessa ei olekaan yksin, on voimauttava.

Tähänkin päivään mahtuu paljon. On kohdattu, leikitty, hoidettu, itketty ja naurettu. Tilanteet ovat nopeastikin vaihtuvia ja se on työntekijöiden arkea. Sopeudumme ja kohtaamme asiakkaat ammattitaidolla, lämmöllä ja suurella kunnioituksella. Olemme elämänmakuisten asioiden äärellä. Olemme aitojen kohtaamisten äärellä. Olemme perhekuntoutusyksikkö Hermannissa.

– Laura Vornanen (yksikönjohtaja, Sosiaalityöntekijä)

BLOGI: Ilmariassa lakkoiltiin ilmaston vuoksi

Osa Ilmarian koulun oppilaista vietti lakkoa mielenilmauksena ilmastoasioiden edistämiseksi, eivätkä osallistuneet koulutyöhön 15.3.

Edellisenä päivänä ohjaajat haastoivat nuoria miettimään miksi lakko järjestetään, mitä ilmastonmuutos tarkoittaa ja mitä esimerkiksi Ilmariassa voidaan asian hyväksi tehdä. Nuorten kanssa syntyi hyvää keskustelua ja he ehdottivat esimerkiksi sähkönkäytön vähentämistä keinoiksi toteuttaa lakkoa.

Lakkopäivän ohjelmasta nuorten kanssa sovittiin yhdessä. Lakko kesti koulupäivän ajan, joten nuoret heräsivät normaaliin aikaan ja päivän toiminnot jatkuivat koulun loppumiseen saakka. Nuoret sitoutuivat olemaan kaksi tuntia ilman sähköllä toimivia laitteita ja samalla käytiin keskustelua siitä, mitä kaikkia sähkö- energiasyöppöjä taloissa on.

Ensimmäiset pari tuntia nuoret tekivät koulutehtäviä omissa huoneissaan, etteivät jääneet jälkeen omista tavoitteistaan opiskelun suhteen.

Lisäksi nuoret tekivät esitelmän aiheesta ilmastonmuutos. Esitelmä tehtiin kartongille ja laitettiin esille yhteisiin tiloihin muistuttamaan aiheesta. Esitelmää varten nuoret etsivät netistä tietoa siitä, mitä ilmastonmuutos tarkoittaa, mitä siitä seuraa ja miten Ilmariassa voidaan tehdä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi ja luonnon suojelemiseksi.

Päivän ohjelmaan kuului myös ulkoilualueen siistiminen ja roskakorien lisääminen piha-alueelle.

Ohjaajat olivat innostuneesti mukana talkoissa, vaikka eivät lakkopäivää voineet viettääkään 🙂 

Blogin kuva on Ilmarian nuoren ottama!

ARTIKKELI: Uudenmaan avopalvelujen arkea

Familarin Uudenmaan avopalveluissa työskentelee moniammatillinen tiimi asiantuntijoita tehostetun perhetyön, avoperhekuntoutuksen, ammatillisen tukihenkilötoiminnan sekä valvottujen ja tuettujen tapaamisten parissa. Työskentelyssä keskitymme lapsen ja nuoren turvallisen kasvun ja kehityksen varmistamiseen haastavassa elämäntilanteessa, tarjoamme kotiin vietävää tukea räätälöidysti asiakkaan tarpeen mukaan. Tehostetussa perhetyössä ja avoperhekuntoutuksessa jalkaudumme perheen arkeen intensiivisesti ja työskentelemme koko perheen ja tukiverkoston kanssa, ohjaamme vanhempia kasvatuskysymyksissä ja muissa vanhemmuuden haasteissa. Tukihenkilötoiminnassa toimimme turvallisena aikuisena lapselle tai nuorelle, keskitymme tukemaan arjessa pärjäämistä ja aktivoimaan toimintaan myös kodin ulkopuolella. Valvotuissa ja tuetuissa tapaamisissa mahdollistetaan lapsen ja vanhemman tapaamiset turvallisissa olosuhteissa ja vuorovaikutuksessa.

Tyypillistä työviikkoa ei ole, vaikka asiakasprosesseissa toistuvat samat työtehtävät. Työskentelyämme rytmittävät säännölliset asiakastapaamiset, päivittäiset kirjaukset, neuvottelut ja asiakaskohtainen kuukausiraportointi sosiaalityöntekijälle. Onnistuneen työviikon perustana ovat huolellinen aikataulutus ja tapaamisiin valmistautuminen, työvälineinä kalenteri, kännykkä, tietokone ja auto. Kaikkein tärkein työväline viikon aikana on kuitenkin työntekijä itse, koska työtä teemme vahvan ammattitaidon lisäksi omalla persoonallamme.

Asiakasperheitä on työntekijää kohden kuukaudessa kymmenen molemmin puolin, joten viikkoaikataulujen rakentamiseen kuluu päivittäin aikaa ja energiaa. Aikataulutuksen palapelissä on monta liikkuvaa osaa ja suunnitelmat päivittyvät viikon varrella useaan kertaan, asiakastapaamisia on priorisoitava sen mukaan missä perheessä tilanne sitä vaatii. Perheiden arjesta ja aikatauluista johtuen myös paine iltatyöskentelyyn on kova.

Säännöllisesti kokoonnumme tiiminä päivittämään ajankohtaiset asiat ja kuulumiset Kannelmäen tai Keravan toimistoille ja kerran kuukaudessa pysähdymme pohtimaan työhömme liittyviä kysymyksiä ryhmätyönohjauksessa.

Työnkuva on monipuolinen, vaihdellen terapeuttisesta keskustelijasta käytännön avun tarjoajaan. Työviikon aikana käymme lukuisia elämänmakuisia keskusteluja, kuuntelemme ja kuulemme, havainnoimme suoria ja hienovaraisia viestejä ja sanoitamme tilanteita. Kuljemme asiakkaan rinnalla arjessa sosiaalityöntekijän määrittämän ajan, tuemme ja tuomme näkökulmaa tilanteisiin ja perheen sisäisiin ongelmakohtiin. Toiminnallisuuden kautta saamme luotua luottamuksellisen suhteen eri-ikäisiin asiakkaisiin, lautapelit ja leipominen ovat suosiossa lasten ja nuorten kanssa työskenneltäessä. Vanhemmille tarjoamme mahdollisuuden pohtia arjen kysymyksiä erilaisia menetelmiä hyödyntäen.

Palkitsevimpia hetkiä ovat ne, joissa nuori tai perhe osoittaa olevansa valmis sitoutumaan muutokseen omassa arjessaan, alkaa työskennellä vastuullisesti sen eteen, ponnistaa vaikeuksien jälkeen eteenpäin. On motivoivaa päästä seuraamaan asiakkaan sisäistä kasvua ja tukemaan tavoitteiden saavuttamisessa. Useimmiten työmme tuloksena seuraa jotain hyvää, mutta myös tavoitteiden toteutumatta jäämisestä oppii aina jotain uutta, joko elämästä itsestään tai vähintäänkin omasta itsestään.

– Erja Segerstam (Toimintaterapeutti AMK)

BLOGI: Nuoren ajatuksia asumispalveluyksikkö Koppurista

”Pohjalta voi nousta vaan jos sitä itse haluaa, ja ilman oikeanlaista apua matka jää puolitiehen. Olin saanut jo ennen muuttoa Koppuriin hitusen toivoa elämään ja tulevaan, motivaatiota parantua, mutta matka oli silti tosi vaikea. Välillä tuntui, ettei siitä tulisi mitään, että helpointa olisi vaan luovuttaa, mutta työntekijöiden kanssa emme luovuttaneet ja nyt olemme tässä pisteessä. Asun omassa asunnossa, hoidot loppusuoralla, työelämässä ja menossa kohti uusia korkeampia tavoitteita, eläen onnellista ja tasapainoista elämää. Koppuri oli yksi isoimmista syistä tähän kaikkeen paranemiseen ja eteenpäin menemiseen oman työn lisäksi. Sain tavata ihania ja välittäviä ihmisiä, jotka kulkivat yhdessä kanssani eteenpäin. Sain nauraa, itkeä, iloita, surra, haaveilla ja toteuttaa jopa osan ensimmäisistä haaveista. Haluan kiittää joka ikistä hoitajaa ja asukasta joka minua vei eteenpäin ja antoi toivoa ja välittämistä, jota en tule koskaan unohtamaan. Kenenkään elämä ei ole täydellistä, mutta siitä voi aina tehdä paremman yhdessä, minkä olen oppinut tällä matkalla. ”

Kiitos kun jaoit ajatuksiasi kanssamme ja turvallista matkaa tästäkin eteenpäin! <3

Koppuri on Espoossa sijaitseva 8-paikkainen palveluasumisyksikkö. Koppurissa tarjotaan kuntouttavaa palveluasumista yli 18-vuotiaille mielenterveyskuntoutujille ja lastensuojelun jälkihuollossa oleville nuorille, joilla voi olla esimerkiksi masennus, ahdistuneisuus-, syömis-, tai neuropsykiatrisia häiriöitä, kaksisuuntainen mielialahäiriö tai skitsofrenia.

Koppurin palveluasuminen tarkoittaa yksilöllistä ohjauksen ja intensiivisen kuntoutuksen järjestämistä nuorelle aikuiselle, joka tarvitsee määräaikaisesti tukea terveydenhoidossa, asumisessa ja muussa elämänhallinnassa.

Yksikön toiminta-ajatuksena on, että asiakasta tuetaan kuntouttavan asumisen ja sosiaalisen sekä psyykkisen kuntoutuksen avulla itsenäiseen asumiseen, arkielämän perusasioista huolehtimiseen sekä koulunkäyntiin, opintojen aloittamiseen ja työpaikan hankkimiseen.

ARTIKKELI: Anna meille haastetta niin me annamme onnistumista!

Uudenmaan asumispalveluiden toiminta keskittyy pääosin pääkaupunkiseudulle ja lähikuntiin. Meillä on soluasuntoja Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Järvenpäässä. Niihin annettava tuki on vahvaa tukea, eli nuoret tapaavat ohjaajia päivittäin ja asunnolla on yötyöntekijä muutamana yönä viikossa. Lisäksi nuorilla on jälkihuollon tukiasuntoja Vantaalla, Keravalla ja Järvenpäässä. Solu- ja tukiasuntoihin annettava tuki räätälöidään nuoren tilanteen ja tarpeen mukaan.

Asiakkainamme ovat 17-21 -vuotiaat itsenäistyvät nuoret, jotka tarvitsevat vahvempaa tukea ja ohjausta itsenäisen elämän harjoitteluun. Tavoitteena on turvata nuoren arkielämän perusasiat ja valmistaa häntä itsenäisen aikuisen elämään sekä pyrkiä luomaan osallisuuden kokemus omassa elämässään. Nuoren tilanteet ja ongelmat vaihtelevat paljon, jolloin asiakkuuden tavoitteetkin voivat olla hyvinkin erilaisia.

Toimimme tiiviissä yhteistyössä nuoren sosiaalityöntekijän, perheen ja läheisten sekä muiden yhteistyötahojen kanssa, kuitenkin niin että nuori on toiminnan keskiössä ja toiminta perustuu hänen toiveisiinsa.

OSALLISUUDELLA ASIAKASTYYTYVÄISYYTEEN

Työmme itsenäistyvien nuorten parissa perustuu osallisuuteen ja siten asiakaslähtöisyyteen. Lisäksi tärkeitä periaatteita on nuorten kanssa yhdessä tehtävän työn / toiminnan suunnitelmallisuus sekä tavoitteellisuus.

Korostamme osallisuuden merkitystä, sillä jälkihuolto on nuorelle vapaaehtoista lastensuojelun avohuollon tukitoimintaa – mikäli nuori ei tule kuulluksi tai koe osallisuutta omien asioiden suunnitteluun, hän ei sitoudu tavoitteisiin, vaikka kaikki aikuiset olisivatkin sitoutuneet. Annamme nuorelle selvän kuvan siitä, miten voimme häntä tukea itsenäistymisen polulla ja mitä nämä tukitoimet ovat käytännössä. 

Työotteemme on ratkaisukeskeinen ja varmuutemme nuortemme onnistumiseen saavuttaa vastuullinen itsenäistyminen on vankkumaton.

Haluamme tiedostettavan, että tarjoamamme tuki tulee loppumaan ajallaan ja autamme nuoriamme solmimaan ja kehittämään heille merkityksellisiä ihmissuhteita ja verkostoja, jotka auttavat nuorta tulemaan riippumattomiksi meistä.

OHJAAJAT KAIKESSA MUKANA

Sovimme tukitapaamiset suunnitellusti, mutta joustavasti nuoren elämäntilanteen mukaan. Uskomme, että mikäli nuoret eivät koe aidosti hyötyvänsä meidän läsnäolostamme heidän arjessaan tai kokevat sen epämiellyttäväksi, he eivät sitoudu yhdessä sovittuihin päämääriin. Pidämmekin tapaamisten toteutumista yhtenä tärkeänä mittarina työmme onnistumista arvioidessamme.

Itsenäistymistä harjoittelevilla nuorillamme on ohjaaja tavoitettavissa ympäri vuorokauden. Jokaisella nuorella on kaksi nimettyä omaohjaajaa. Usein nuoren asioita osaa hoitaa lisäksi myös koko työyhteisömme ja nuoret tietävät varmasti saavansa tarvitsemaansa tukea.

Asiakaskuntamme on monikirjoinen ja työskentelymme sisältö vaihtelee heidän tilanteidensa mukana. Se voi olla herättämistä aamuisin kouluun, mielenterveys- tai päihdeongelmiin liittyvien vaikeuksien selvittämistä, virastoissa asioimisen tukemista ja itsenäistymiseen ja aikuistumiseen liittyvien asioiden ja ajatusten yhdessä pohdiskelua.

Meillä on usein yhteisiä tapahtumia nuorten kanssa, vaikka nuoret asuvatkin omissa asunnoissaan. Esimerkiksi kesällä viikoittaiset grillaustuokiot olivat suosittuja samoin kuin syksyn yhteiset kokkausillat. Jouluna vietämme yhteisiä joulujuhlia nykyisten ja ”vanhojen” nuorten kanssa. Vuosittaiset Tallinnan risteilyt ovat myös nauttineet suurta suosiota.

HAASTEET OVAT HOMMAMME

Pyrimme ottamaan vastaan ja hoitamaan haasteita työssämme. Nuoren usein nopeastikin vaihtuvat elämäntilanteet eivät ole meille ongelma, sillä olemme joustavia, muuntautumiskykyisiä ja innovatiivisia muutostilanteissakin.

Ohjaajamme muodostavat moniammatillisen työryhmän, jolla on erityisosaamista sekä kokemusta avo- ja jälkihuollon lisäksi mm. sijaishuollon työstä, neuropsykiatrisesta valmennuksesta sekä päihde- ja mielenterveystyöstä. Meillä on myös laajaa osaamista harrastusten kautta, kuten joukkue- ja kamppailu-urheilusta, rullalautailusta ja musiikista, joita myös hyödynnämme työskentelyssä.

Elämme nuorten kanssa heidän rinnalla kulkijoina ja käytämme omaa persoonaamme työkaluna ja elämäämme esimerkkinä. Tarjoamme esimerkin vastuullisesta aikuisuudesta höystettynä usein aimo annoksella huumoria. Emme siis taida olla ihan ”perinteinen” työyhteisö, vaan haluamme olla rohkeita sekä kokeilu-, että kehittymishalussamme! Meillä työntekijänä oleminen vaatii oma-aloitteisuutta, itseohjautuvuutta, luovuutta ja ehkä ripauksen kaheliutta.

UUSIA AJATUKSIA

Pyrimme kehittämään omaa työtämme mm. arvioimalla onnistumisia ja epäonnistumisia, suunnittelemalla uusia työtapoja ja etsimällä uusia ratkaisuja ongelmiin. Familarin tarjoamien koulutusten lisäksi kehitämme itseämme kouluttautumalla ja pitämällä tiiviit suhteet mm. sosiaalialan oppilaitoksiin ottamalla opiskelijoita harjoitteluun. Meidät valittiin tänä vuonna sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian ”Vuoden harjoittelupaikaksi”!

Aidoimman palautteen työstämme saamme nuorelta itseltään, mutta myös perheen, sosiaalityöntekijän ja muiden yhteistyötahojen palaute on meille tärkeää. Kannustamme palautteen antamiseen ja vastaanotamme sitä mieluusti.

Mottomme on: Anna meille haastetta niin me annamme onnistumista!

– Mika Nurminen (Sosionomi AMK, päihdetyöntekijä) ja Pentti Järvelin (Sosionomi AMK)

PERHEHOIDON BLOGI: Ajatuksia parisuhteesta, vanhemmuudesta sekä perhehoitajuudesta, osa II

Seuraava kirje on kirjoitettu yhdessä perhehoitajan kanssa hänen puolisolleen

”Yritän avata sydämeni sinulle mieheni tässä ja nyt. Yritän kertoa mitä tunnen ja miten riittämättömäksi välistä voin itseni tuntea. Tämä on teksti ilosta, rakkaudesta ja siitä hirvittävästä ristiriitaisuudesta mitä vanhemmuus ja parisuhde toisinaan on.

Ulkokuori ei välttämättä kerro kaikkea siitä väsymyksestä ja tiedostamattomasta stressistä mitä koen. Haluan korostaa, että tämä on haastava ja raskas työ. Kuinka monet yöt ollenkaan valvonut ja miettinyt tulevaa. Kuinka niissä hetkissä kaipaankaan sinua vierelleni. Joskus rankan päivän päätteeksi tekisi mieli vain itkeä ja luovuttaa. Sillon sinun kainalosi on parasta terapiaa minulle. Vaikeista tilanteista huolimatta en vaihtaisi päivääkään ja tämä on minulle juuri nyt tärkeintä elämässä.

Toivoisin, että joku muistuttaisi minua siitä, ettei minun tarvitse olla valmis sijaisperheen äiti. Vaan kaikki tämä on minulle uuden opettelua. Opettelua olemaan joku mitä en ole koskaan aiemmin ollut. Olen yhtäkkiä maailman vastuullisimmassa tehtävässä; hoitamassa jotain toisen omaa ja haurasta. Altistamassa itseni myös mahdollisesti surulle ja menetyksille.

Olen pahoillani miten saatan unohtaa kertoa miten paljon sinua arvostan ja rakastan. Miten saatan unohtaa kiittää sinua päivän päätteeksi. Olen pahoillani myös siitä, että spontaanius elämästämme on tauolla ja noudattelemme tarkoin sovittuja arjen struktuureja. Enkä oikein ole ylpeä siitä miten puran väsyneenä ja pelokkaana asiat sinuun, mutta toivoisin sinun ottavan sen ylpeydellä vastaan – luotan sinuun. Todelliset ja syvimmät tunteeni näkevät vain ne kehen luotan.

Olen pahoillani, että liian usein määrittelen sinut isän rooliin enkä puolison roolin niin kun minun pitäisi. Tiedän tämän kiireen olevan vain hetkellistä ja ajan kuluvan nopeammin kun haluammekaan. Koska samaan aikaan molemmat meistä on onnellisempia kuin koskaan. Uskoisin silti, että meillä on ikävä toisiamme. Sinuna ja minuna. Ei äitinä eikä isänä. Toivon sinun muistavan aina, että olen meistä todella ylpeä.

Meidän kahden elämän päätehtävä juuri nyt on olla parhaat vanhemmat näille lapsille. Me joudumme hieman venymään. Niin vanhempina kuin puolisoina.

Sinähän tiedät ja minä tiedän, me rakastamme toisiamme.”

– Perhehoitajamme sekä Titta Pohjantähti (perhe- ja pariterapeutti)

PERHEHOIDON BLOGI: Ajatuksia parisuhteesta, vanhemmuudesta sekä perhehoitajuudesta, osa I

Kaikilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta hoitaa omia lapsiaan, vaikka haluaisi. Onneksi on heitä, jotka tällöin haluavat vilpittömästi ja täysin sydämin auttaa toista perhettä. Perhehoitajana vanhemmuus onkin usein pitkään harkittu, toivottu ja odotettu elämänmuutos. Parisuhteen tilanne on ennen isoa päätöstä arvioitu yhdessä toimivaksi ja turvalliseksi. Familarissa me olemme etsineet tähän tehtävään parhaat mahdolliset parisuhteet näyttämään sijoitetuille lapsille mallia onnistuneista liitoista.

Perhehoitajana et laita pelkästään itseäsi peliin vaan laitat koko elämäsi: myös oman perheesi ja parisuhteesi. Koko perhesysteemiä ravistellaan oikein kunnolla sijoituksen eri vaiheissa. Muutoksia ja haasteita tuo uudet roolitukset sekä uudet yhteiset pelisäännöt. Suurimmat haasteet liittyvät varmasti jaksamiseen ja jakamiseen. Mikä on riittävästi? Mitä minä saan toivoa ja haluta? Uskallanko rajata? Uskallanko altistaa sydämeni? Koko perhe saa tietenkin vastalahjaksi paljon upeita kokemuksia ja unohtumattomia elämyksiä!

Lapset imevät peilisoluillaan kaiken mahdollisen mallin vanhempien rakkaudesta. He saavat elinikäisen mallin niin parisuhteesta, toisen huomioonottamisesta kuin myös parisuhteen haasteista. On hyvin merkityksellistä, kuinka perhehoitajat puhuvat toisilleen, katsovat ja koskettavat toisiaan. Hellät sanat, ymmärtäväinen hymy ja myötäeläminen tuovat lapsille tunteen siitä, että toiseen ihmiseen voi ja kannattaa luottaa sekä turvata.

Traumaattisia tilanteita kokeneet lapset ovat varmasti jääneet paitsi hyvistä rakkauden malleista. Lapsilla saattaa olla jo monia huonoja kokemuksia rakkaudesta ja luottamuksesta. Väkivaltaiset suhteet ovat voineet rikkoa lapsen turvallisuudentunteen. Tämän vuoksi he tarvitsevat ymmärtäväisiä, lempeitä ja rakastavia vanhempia elämäänsä.

Haluan haastaa kaikki perhehoitajat pysähtymään oman parisuhteen äärelle. Kysy mitä kuuluu parisuhteellesi? Kuinka te voitte? Kuinka lähellä toisianne olette? Muista kiittää siitä mitä yhdessä olette uskaltaneet tehdä. Yhdessä te annatte lapselle mahdollisuuden onnistua tulevissa ihmissuhteissa.

– Titta Pohjantähti (perhe- ja pariterapeutti)