Varatie Tervakosken perinteinen Ahvenanmaan retki toteutettiin vuoden tauon jälkeen kesän viimeisimpinä päivinä 6.-9.9.2018. Lähtöaamuna herätys oli aikainen, kun viisi unista nuorta ja kolme ohjaajaa kömpivät autoon ja matka saattoi alkaa. Matkan aikana nuoria puhututti erilaiset lautat ja lossit, joita Rengastien matkan varrella oli useampi kappale. Monelle nuorista vain ruotsinlaivat olivat tuttuja ja ihmettelemistä riitti. Yksi mukana olleista nuorista oli ollut vastaavalla retkellä kerran aikaisemmin ja osasi kertoa muille, millaiseen paikkaan oikeastaan ollaan menossa.

Majoittuminen oli tuttuun tapaan Föglön entisellä tulliasemalla, jossa tilaa, pihaa ja hienoja maisemia oli vaikka muille jakaa. Illalla lämmitettiin rantasauna, syötiin ja oli aikaa asettua taloksi. Ehkä reissuväsymys painoi monen nuoren silmää, sillä ensimmäisenä yönä kaikki nuoret nukahtivat aikaisin ja nukkuivat aamulla pitkään; joukon aamuvirkku teki sen hetkisen ennätyksensä nukkumalla aamulla yhdeksään asti.

Ensimmäinen kokonainen päivä meni kysymyksen ”Mitä saarella voi tehdä?” äärellä. Televisiossa ei ollut Netflixiä ja lähikaupassakin oli käyty jo herkkuostoksilla. Toisaalta nuoret toivoivat vapaata lomailua ja retkellä aikaa tuli vietettyä myös sellaisten nuorten kanssa, joiden kanssa ei ehkä muutoin tulisi. Iltaa kohden porukka vaikutti ryhmäytyvän ja nauttivan ihan vaan olemisesta lämpimässä syysilmassa.

Toisena kokonaisena päivänä tehtiin koko joukon voimin retki Maarianhaminaan. Matkalla Kastelholman linnaan pistäydyttiin Taffelin sipsitehtaalla ja jumbosäkki täynnä erilaisia sipsipusseja tarttui pienellä hilpeydellä matkalle mukaan. Itse linna ei herättänyt suurempaa mielenkiintoa nuorissa, mutta pari nuorista käveli linnan joka kolkan läpi reippaalla otteella.

Ennen paluulautan lähtöä kävimme vielä porukalla pitsalla ja ihmettelemässä tuulivoimalan huminaa. Sauna ja pannukakku viimeistelivät viimeisen illan ja kaikki nuoret rohkaistuivat uimaan. Seuraavan aamun siivousurakka sujui näppärästi aikataulussa. Nuoret kertoivat samalla valvoneensa sekä pienistä retkellä sattuneista kommelluksista. Paluumatkalla pysähdyttiin syömään nuorten odottamat hampurilaiset ja bongattiin ajan kuluksi heinäpaaleja eli dinosauruksen munia. Lähes heti talolle saapumisen jälkeen ensimmäinen nuori sanoi, että oli kivaa. Voisi lähteä uudestaan!

– Mia Laurell (yksikönjohtaja)

Familarin sijaishuollossa oleville nuorille ja meille aikuisille tarjoutui syyskuun lopussa ainutlaatuinen tilaisuus. Saimme osallistua Suomen Nuorisopurjehtijoiden (Snupu) järjestämälle Hyvän Tuulen Purjehdukselle kuunari Helenalla. Vietimme viikonlopun Turun saaristossa purjehtien ja kauniista säästä nauttien.

Kuunari Helenalla kaikki pääsivät nostamaan ja laskemaan purjeita sekä ohjaamaan purjelaivaa. Kaikille lankesi myös ruuanlaitto- ja siivousvuoro. Niistäkin selvittiin yhteistyöllä enemmän kuin hienosti. Opimme reissussa muun muassa mikä on meisseli, dingi, lifeline ja puksprööti. Harjoittelimme pelastautumispuvun käyttöä, dingin ohjaamista sekä kastliinan heittoa.

Reissun parasta antia oli varmasti se, että nuoret saivat uusia hienoja kokemuksia, onnistumisia sekä uusia ystäviä. Kun yksi nuori kertoi, että: ”Tämä ei ollut sitä mitä kuvittelin, tämä oli paljon parempaa”, voi olla tyytyväinen, että jotain oleellista on todellakin saavutettu.

Ihan mahtavia, osaavia ja hauskoja nuoria meillä oli reissussa mukana! Todellakin nimensä veroinen Hyvän Tuulen Purjehdus! Kiitos kaikille nuorille, snupuille sekä Helenan miehistölle ja tietty Familarin aikuisille myös. Ja kiitos Helena, toivottavasti näemme uudelleen! ❤

– Hanna Vanhala (perheohjaaja, yhteisöpedagogi)

ps. Saamme lukea purjehduksesta vielä lisää, myös erään nuoren oman tarinan, seuraavasta Familar Uutiset-lehdestä!

”Hyvä PS-kustannuksen kirjailija” alkaa kustannusyhtiön kirje. Tähänkö sitä on tultu, lastensuojelun ytimen etsimisessä? Oikein kirjailija ja vieläpä kustannussopimus, joka pyydetään palauttamaan allekirjoitettuna. No, totuus on hieman vaatimattomampi, palaan siihen lopuksi. Mutta kirjoitusprosessi laittoi liikkeelle kysymyksen siitä, mikä on lastensuojelussa olennaisinta.

Familarin perhehoidon sosiaalityöntekijänä katson menneitä työvuosiani lempeästi, mutta myös tietyllä kriittisyydellä. Paljon on kasautunut arvokasta tietoa, mutta toivottavasti myös sydämen viisautta, jota ei voi kukaan opettaa. Pohdin vuosiani päihde- ja mielenterveystyössä, mikä oli nuorten aikuisten kanssa tehtävää jälkihuoltotyötä parhaimmillaan. Muistelen niitä nuoria aikuisia, joiden tukemiseen ei heidän vanhemmillaan ollut riittävästi voimavaroja, eikä lastensuojelukaan ollut kyennyt paikkaamaan vuosien kohtaamattomuutta. Nuorten tuen tarve ei ollut koskaan tullut riittävästi esille tai tukea oli tarjottu liian myöhään. Onneksi mukana oli yksi nuori, joka koki lastensuojelun olleen merkittävä tuki matkalla kohti aikuisuutta. Saan siitä edelleen toivoa. Nuorten kohtaaminen oli ilojen ja surujen jakamista; pöytälaatikkoon säilöttyjen perintäkirjeiden avaamista, lähetteen jonottamista psykiatrian osastolle ja pitkiä autoajeluja keskusteluyhteyden avaamiseksi. Ydin ei ollutkaan kaiken hyväksymisessä vaan nuoren historian ja kokemusten ymmärtämisessä.

Kymmenen vuotta kunnassa, lastensuojelun sosiaalityöntekijän työssä puolestaan avasivat silmäni lapsen edun määrittelyn vaikeudelle. Nyt ymmärrän paremmin yliopiston sosiaalipsykologian professoria, joka tutkimustensa perusteella totesi, että lapsuus on ihmisen elämän rankinta aikaa. Tuolloin olin eri mieltä, nyt kallistun kannattamaan hänen näkemyksiään. Lapsen asema aikuisten maailmassa on tasapainottelua aikuisten asettamien rajojen ja odotusten sekä oman tahdon ja toiveiden välillä. Toisaalta se on hämmennyksen aikaa, jolloin oman mielipiteen muodostaminen on sidoksissa ympäristön ristiriitaisiin arvoihin ja asenteisiin. Sosiaalityöntekijänä olen pohtinut paljon, kuinka ottaa huomioon lapsen mielipiteet ja toiveet, lisätä hänen osallisuuden kokemustaan asettamatta häntä liian suuriin saappaisiin ja vastuuseen tehdyistä päätöksistä. Tasapainoilu lapsen kannalta parhaan mahdollisen etsimiseksi on muodostunut työni ytimeksi.

Ammattilaisinakin olemme kuitenkin ihmisiä ja inhimillisiä. Meillä on taipumus tehdä päätelmiä omiin ennakkokäsityksiimme nojaten jättäen huomiotta ne näkökulmat, jotka eivät omaa näkemystämme tue. Tarjoamme hyvää tarkoittavia neuvoja ja vaatimuksia tavalla, mikä saattaa edellyttää perheeltä koko kokemushistoriansa unohtamista ja heikentää heidän pystyvyyden kokemustaan. Saatamme antaa yhden huonon tai huolta herättävän kohtaamisen vaikuttaa tulkintoihimme lapsen ja perheen tilanteesta. Asemamme työntekijöinä jo itsessään tuottaa valtaan liittyvän epätasapainon, mikä väistämättä vaikuttaa lapsen ja perheen mahdollisuuteen ilmaista itseään vapaasti. Todellisuudessa teemme jatkuvasti ja paljon myös oikein. Kohtaamme lapsen ja perheiden rinnalla kriisejä ja suruja ja jaamme iloja onnistumisista. Puutumme perheen pyhimpään, vanhemmuuteen, annamme satuttaviakin lausuntoja, kadottamatta dialogia asiakkaan kanssa. Ytimessä olemme juuri silloin, kun kaikesta tästä huolimatta luottamuksellinen suhde säilyy.

Perhehoidon sosiaalityöntekijänä pääsen katsomaan lastensuojelua aivan uudenlaisesta näkökulmasta. Onnekseni voin todeta, että tässä työssä minulla on aidosti aikaa pysähtyä pohtimaan lapsen historiaa ja sen vaikutusta lapsen persoonan kehitykseen, käytökseen ja hyvinvointiin. Voin rauhassa pohtia yhdessä lapsen, hänen vanhempiensa, sijaisperheen ja lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa lapsen etua. Minulla on mahdollisuus olla edistämässä sijaisperheen osaamista ja hyvinvointia. Saan tehdä töitä sijaisperheiden kanssa, jotka pitävät keskiössä lapsen edun ja kokemuksen ja palauttavat huomion ytimeen, silloinkin, kun se muilta ympärillä olevilta aikuisilta on karkaamassa.

Samalla näen ulkopuolisen silmin, kuinka mahdottomalla työkentällä lastensuojelun sosiaalityöntekijät työtään tekevät. Onnekseni ymmärrän heidän työnsä sisällön ja resurssit. Teen lapsen ja perheiden kanssa sitä työtä, johon kunnan sosiaalityöntekijöillä ei puuttuvien resurssien vuoksi ole mahdollisuutta, tarjoten samalla aivan erityistä perhehoidon osaamista. Samalla pidän lapsen hänen sosiaalityöntekijänsä mielessä muistuttamalla ajoittain lapsen olemassaolosta puhelulla tai postilla.

Ja kirjailijan uraani liittyen, olen ollut mukana kirjoittamassa artikkelia Lasten haastattelu lastensuojelussa -kirjaan yhdessä kahden sosiaalityöntekijäkollegani kanssa. Päädyimme kirjoittamaan kokemusperäisen artikkelin siitä, mitä lapsen haastattelu on silloin, kun tavoitteena on lapsen kuulumisten kysyminen ja suhteen luominen lapseen. Kirjassa eritellään toimivan haastattelun periaatteita ja kuvataan, millä tavalla lapsen haastatteluorientaatiot poikkeavat toisistaan riippuen haastattelutilanteen institutionaalisesta, rakenteisiin ja tehtäviin liittyvästä kontekstista ja tavoitteista. Kirjassa käydään läpi lapsen ikä- ja kehitystasoon liittyviä kysymyksiä sekä huomioidaan juuri lastensuojelussa asiakkaana olevan lapsen erityisyys. Kirja tarjoaa myös konkreettisia vinkkejä muutostyöhön lapsen kanssa.

Suosittelen kirjaa kaikille, myös heille jotka lapsia kohtaavat varsinaisen lastensuojelun ulkopuolella kuten päiväkodeissa, kouluissa ja terveydenhuollossa. Kiitokset luottamuksesta kirjan toimittajille Tampereen yliopiston professorille Tarja Pösölle, jonka kanssa etsimme lastensuojelun ydintä toimiessani kunnan sosiaalityöntekijänä, sekä Lastensuojelun keskusliiton erityisasiantuntijalle Sauli Hyväriselle. Hienoa huomata, että käytännön työntekijöiden arvostus on tällä alalla huipussaan. Lastensuojelun ydintä kun ei löydy kirjoista, se löytyy vain kohtaamalla. Toivon, että säilytän kykyni pysähtyä, kyseenalaistaa omat toimintatapani ja käsitykseni, kykyni etsiä työni ja koko lastensuojelun ydintä. Vaikka päämäärä on arvokkain, on myös matka antoisa, tässäkin asiassa. Jatkan siis lastensuojelun ytimen etsimistä sosiaalityöntekijänä. Kirjailijan urani saattaa jäädä lyhyeksi, mutta antoisaksi!

– Milla Höykinpuro (sosiaalipsykologi, sosiaalityöntekijä YTM)

Motivaatio kuntoutumiseen ei synny hetkessä ja se on usein monen osatekijän summa. Meillä Familar Ilmariassa Lapinlahdella nuorten kuntoutumisen yksi vahva perusta on aktiivinen arki, joka nojaa nuorten osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen. Me uskomme, että arjen uudelleen organisoinnilla saamme luotua puitteet kuntoutumiselle vaikeissakin elämäntilanteissa. Jokaiselle nuorelle pyritään löytämään harrastus tai tarjoamaan tekemistä, joka auttaa rytmittämään arkea ja tuo siihen mielekkyyttä. Aktiivisuus ja osallistuminen ruokkivat myös positiivisia kokemuksia, jotka ovat ensiarvoisen tärkeitä muun muassa terveen itsetunnon kehittymiselle.

Familar Ilmarian henkilökunta on sitoutunut tukemaan nuoria harrastustoiminnassa ja usein ohjaajat laittavatkin itsensä ”todella likoon” saavuttaakseen tavoitteita omaohjattavien nuortensa rinnalla. Omaohjaaja on nuoren henkilökohtainen sparraaja ja kannustaja. Nuoren oman, sisäisen motivaation herättämiseksi Ilmariassa hyödynnetään ulkoisia motivaation lähteitä, joita ovat mm. erilaiset kannustimet ja palkkiot. Niiden avulla tarjotaan nuorille osallistumismahdollisuuksia, joiden kautta nuori saa välitöntä palautetta ja pääsee itsekin seuraamaan edistymistään.

Jo kolmatta kertaa Ilmariassa on meneillään nuorten ”Aktiviisuuskilpailu”, jossa nuoria kannustetaan aktiivisuuteen. Nuori saa itselleen aktiivisuusmerkinnän osallistuessaan mm. liikunnalliseen harrasteesen, leipomalla tai osallistumalla johonkin muuhun yhteiseen toimintaan. Kesällä Ilmarian nuoret saivat palkinnoksi aktiivisuudestaan kesälomareissun Power Parkiin Alahärmään. Syksyn aktiivisuuskilpailu on rantautunut myös Itä-Suomen muihin yksiköihin, sillä Ilmaria on haastanut myös Pielavedellä sijaitsevat Puistotien ja Karekodin lastenkodit mukaan. Palkintona osallistumisesta ideoidaan nuorille yhteinen syysreissu. Ohjaajat Eetu Patronen ja Aku Puurunen ovat käyneet lähialueen yksiköissä kertomassa harrastamisen merkityksestä nuoren kuntoutumisessa ja omaohjaajatyöskentelyssä.

Ilmariassa nuorten aktivointi näkyy jo konkreettisesti arjessa; lähes kaikilla nuorilla on säännöllinen harrastus. Lapinlahti sijainti kuntana tarjoaa hyvät harrastusmahdollisuudet. Ilmarian väki käy kuntosaleilla, luonto- ja retkeilymaastoissa, kartingradalla, uimahalleissa, keilailuhalleissa, hevostalleilla ja muissa lähialueen harrastuspaikoissa.

Aktiivinen ja yhteisöllinen harrastaminen on myös näkynyt siten, että nuoret sitoutuvat yksikön sääntöihin ja esim. karkailu on todella vähäistä.

Johdonmukaisen nuorten osallistamisen ja aktivoinnin kautta, moni nuori on päässyt irtaantumaan itselleen haitallisesta kaveripiiristä ja päihteistä sekä luomaan elämäänsä uudenlaista sisältöä. Positiiviset kokemukset ruokkivat positiivista ilmapiiriä ja tavoitteet ruokkivat motivaatiota, vaiko sittenkin toisinpäin?

Ilo on olla mukana aktiivisen lastenkodin ja aktiivisten nuorten arjessa!

– Erja Hiltunen (vastaava ohjaaja)