TIEDOTE: Avoimet ovet Etelä-Pohjanmaan avopalveluissa 15.11.2018 Tarjoamme aamupalaa klo 8.00 eteenpäin ja samalla voit tutustua toimintaamme. Klo 9.00 sairaanhoitaja ja sosiaalipedagoginen hevostoimintaohjaaja Elina Hopeavuori kertoo sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta työmenetelmänä lasten ja nuorten kanssa. Klo 10.00-11.30 saamme luennoitsijaksi vaativan erityistason perheterapeutti ja psykoterapeutti Mervi Elfvingin, joka tulee kertomaan Vakavasti traumatisoituneista lapsista lastensuojelussa. Lämpimästi tervetuloa! Marja Nieminen palvelupäällikkö 045 273 5554 marja.nieminen@familar.fi Mika Poikkeus vastaava ohjaaja 045 314 4000 mika.poikkeus@familar.fi
PERHEHOIDON BLOGI: Kohtaamisia, kokemuksia ja kaikenlaista kivaa sijaisperheiden koulutus- ja virkistyspäivässä 15.11.2018 Vaikka lauantai 15.9.2018 valkeni sään puolesta harmaana ja sateisena, mieliala oli varmasti monessa kodissa iloisen odottava. Varsinais-Suomen sijaisperheiden koulutus- ja virkistyspäivä oli edessäpäin. Tiimi oli tehnyt päivää varten huolellisia valmisteluja paikan varaamisesta päivän ohjelmaan ja turvallisuussuunnitelmaan. Perheitä paikalle tuli kymmenen mikä tarkoitti isoa porukkaa kaikenikäisiä lapsia ja perhehoitajia. Päivää vietettiin maaseudun rauhassa Liedon Vanhalinnassa. Aloitimme yhdessä aamupalalla, jonka jälkeen aikuiset jäivät koulutustilaan ja lapset lähtivät työntekijöiden matkaan. Perhehoitajien kouluttajana toimi Kirsti Sitro-Hänninen (psyko-, perhe- ja pariterapeutti, työnohjaaja) ja mukana oli myös Maija. Koulutuksen aiheena oli kiintymyssuhdemallien ja mahdollisten niihin liittyvien ongelmien siirtyminen aikuisiän ihmissuhteisiin. Aluksi Kirsti kävi läpi kiintymyssuhdeteoriaa ja sitä, millä tavoin omat lapsuuden kiintymyssuhdemallit voivat vaikuttaa vanhempana toimimiseen ja kumppanin valintaan sekä parisuhteeseen. Perhehoitajien kesken heräsi keskustelua siitä, kuinka kiintymyssuhdemallit näkyvät sijoitettujen lasten kohdalla arjessa ja lasten reagoinnissa. Lisäksi keskusteltiin trauman näkökulmasta siitä, miten lasta voi tukea arjessa, että yksilöllinen kohtaaminen on tärkeää sekä se, että aikuinen huomaa sisarusten erilaiset roolit. Edelleen mietittiin sitä, miten vanhemman kiintymyssuhde voi heijastua myös kokemukseen viranomaisten tai muiden verkostojen toiminnasta ja toimimiseen näissä verkostoissa. Aikuisten ryhmässä heräsi paljon vertaistuellista keskustelua, kokemusten jakamista ja mikä yksi tärkeimmistä, naurua. Saimme perhehoitajilta päivään liittyen sekä kehuja että tärkeitä kehitysehdotuksia. Palautekyselyn kysymykseen: ”Miten koet hyötyneesi koulutus- ja virkistyspäivään osallistumisesta?” vastattiin seuraavasti: – Saatiin omaan arkeen hyviä vinkkejä – Antoi hyvin käytännön esimerkkejä arjen toimintaan. Kokemusten jakaminen on hyvä asia, ettei ole ajatusten kanssa välttämättä yksin – Moni asia luennosta tuntui tutulta. Vahvisti omia ajatuksia. Kiva tavata muita perhehoitajia – Vertaistuki, lapsivapaa 🙂 – Hyvää vertaistukea, tukea arjen asioihin, ajatuksia omaan työkalupakkiin – Vertaistuki sekä koulutus olivat voimaannuttava kokemus. Ei ole omien ongelmien kanssa yksin – Lapset viihtyi ja sai mennä muiden lasten kanssa Lasten päivä alkoi ulkoillen ja kaikki ehtivät mukavasti liikkumaan ennen kuin sade alkoi uudelleen. Lapset oli jaettu useampaan pieneen ryhmään, jotta jokaiselle riittäisi aikuisen huomiota. Lähdin hieman lasten jäljessä kiertelemään pihamaalla ja totesin, että reipasta porukkaa oli liikkeellä, ketään ei näkynyt enää missään 🙂 Lopulta löysin Mintun poikaryhmän lammasaitaukselta. Yksi pojista luetteli minulle hyvän tovin kaikkia mahdollisia lemmikki- ja kotieläimiä mitä heiltä löytyy, lista oli melkoinen. Toinen pojista kertoi, että heillä on kotona kolme koiraa eli yksi chihuahua, yksi vuoden vanha terrieri ja yksi satavuotias terrieri. Poikaryhmä jatkoi luontopolulle ja minä löysin Jennin, Hanna L:n ja Päivin ryhmät Valtterin tai kuten myöhemmin kuulin, Nuuskamuikkusen rastilta laavulta. Pienten tyttöjen ryhmä odotti Päivin kanssa vuoroaan letunpaistoon ja maisteli samalla ketunleipiä. Päivi kertoi, että ryhmän neljä-vuotias tyttö on taitava luonnossa kulkija ja tunnistaa jo kaikenlaisia kasveja. Seuraavaksi lähdin itsekin etsimään luontopolkua mikä tuntui olevan ainakin monelle aikuiselle päivän suurin haaste 😀 Hetken jo luulin hukanneeni koko porukan, mutta lopulta edestäpäin alkoi kuulua puheensorinaa ja vastaani käveli isompi porukka lapsia ja nuoria Hanna V:n, Anna-Kaisan ja Johannan kanssa. Luonnossa löytyikin ihmeteltävää. Yksi pojista kertoi, että kalliolla, jota polku kiersi, asui karhuja ja että ne haluaisivat painia hänen kanssaan. Sama poika teki ryhmälle välillä oksaportin, josta kaikki kyllä pääsivät ongelmitta läpi. Jonkin aikaa ihmeteltiin myös puuntynkää, joka oli täynnä reikiä. Tulimme siihen lopputulokseen, että kyseessä oli muurahaisten kerrostalo. Metsästä löytyi pieni lähde, jolle lapset esittivät toiveita sen jälkeen kun olivat heittäneet sille tammenterhoja. Yhden nuoren kanssa juttelimme siitä, että vaikka tällaisessa päivässä ei tullessaan tuntisikaan kovin montaa paikalla olijoista, on yhteisen tekemisen kautta aika helppo olla yhdessä ja tutustua. Toisaalta jännitystä toki helpottaa se, että mukana on omat sisarukset ja tuttuja aikuisia. Kun ryhmä jäi Nuuskamuikkusen laavulle, lähdin itse kurkkaamaan mitä sisällä tapahtuu. Pienimmät lapset löytyivätkin jo sisältä, jossa he saivat kasvo- ja ihomaalauksia, kisailivat pallonheitossa ja värittivät Frozen-prinsessoja ja Pokemoneja, muovailivat muovailuvahasta mm. lettuja ja Mato Matalia. Yksi pikkutytöistä luki melkoisen jännää kirjaa luonnonmullistuksista ja toinen pyysi minua lukemaan hänelle. Kun kaikki lapset ja nuoret olivat ehtineet sisälle, Minttu veti koko porukalle tutustumisleikin. Leikin aikana selvisi muun muassa, että kaikki lapset tunsivat etukäteen jonkun ryhmästä, monen lapsen kodissa asui koira, mutta kissoja ei ihan niin paljoa ja että kaikki olivat käyneet Helsingissä. Uiminen nousi lasten lempiharrastukseksi ja monet olivat nähneet joulupukin ja tonttuja. Lapset tutustuivat myös Sisuun ja Symppikseen, joista tällä kertaa Sisu pääsi leikkiin mukaan. Lounaalla kokoonnuimme taas kaikki yhteen ja herkullinen lohisoppa vaikutti maistuvan. Lounaan jälkeen ohjelma jatkui. Lasten puolella jatkuivat samat touhut kuin aamupäivällä, lisäksi maalattiin kiviä ja pelailtiin. Monet lapset kertoivat, että heillä on ollut kivaa, yksi totesi, että tylsää. Silti näytti, että hänkin touhusi iloisena muiden mukana, joten hieman jäin epäilemään huijattiinko minua 🙂 Toisaalta on hienoa, että saimme sekä lapsilta että aikuisilta rehellistä palauteta ja myös kehitysehdotuksia päivän suhteen. Yksi lapsista kertoi, että parasta oli ollut luontopolku, toinen oli tykännyt tutkia sisätiloja, joissa oli paljon vanhaa ja myös sotiin liittyvää museo-esineistöä. Päivä oli jo reippaasti iltapäivän puolella, kun aloimme lopetella ohjelmaa kahvittelulla. Lapset saivat vielä mukaansa mm. Familar ilmapallot ja heijastimia. Kotimatkalle lähdettiin hyvillä mielin, kaikki oli sujunut hienosti, lapset ja nuoret olivat osallistuneet reippaasti toimintaan ja kaikki pärjäsivät porukassa, kun aikuisen tukea oli tarpeeksi saatavilla, perhehoitajat olivat saaneet tuoda omia ajatuksiaan ja pohdintojaan esille ja mikä vielä jäi mieleen, lähtöpullissa oli ihanan iso voisilmä 😀 Kiitos kovasti kaikille päivään osallistuneille, ensi vuonna jälleen näissä merkeissä! – Sanna Savilahti (kehityspäällikkö, sosiaalityöntekijä)
BLOGI: Epalan leirit vuonna 2018 12.11.2018 Epalassa meille on erittäin tärkeää lasten ja nuorten kokonaisvaltainen hyvinvointi. Haluamme tarjota heille turvallisen arjen lisäksi myös erilaisia kokemuksia ja elämyksiä. Koemme tärkeänä sen, että he saavat irtiottoja normaalista arkielämästä. Epalan henkilökunta on aktiivinen ja innokas suunnittelemaan ja toteuttamaan erilaisia leirejä ja retkiä lasten ja nuorten kanssa. Kokemuksesta olemme huomanneet luonnon vaikutuksen lapsiin ja nuoriin, siitä syystä monet leirit ja retket suuntautuvatkin luonnonhelmaan. Yhteisten retkien lisäksi jokainen lapsi ja nuori saa yksilöllistä huomiota ja aikaa omaohjaajan kanssa omaohjaaja päivinä. Lapset ja nuoret saavat itse vaikuttaa omaohjaaja päivien sisältöön ja mahdollisuuksien mukaan heidän toiveensa toteutetaan. TALVILEIRI Talvileirille Epalan nuoret ja ohjaajat lähtivät maaliskuussa. Perjantaipäivä kului asettuessa majoituspaikkaan Kutalaan, ruokaillen, saunoen ja pelaillen. Lauantaipäivälle oli suunniteltu ulkoliikuntaa. Aamulla ohjaajat huolehtivat, että jokainen söi ravitsevan aamupalan ja pukeutui sääolosuhteisiin kuuluvalla tavalla. Lähdimme Ellivuoren laskettelukeskukseen, tarkoituksena toteuttaa mahdollisuuksien mukaan liikunnallinen kokonaisuus sisältäen laskettelua, pulkkailua sekä eväiden nauttimista nuotiopaikalla. Palattuamme majoituspaikkaan ohjaajat huolehtivat ruoanlaitosta yhdessä nuorten kanssa. Lapsilla oli myös vapaata toimintaa. Ilta sisälsi yhdessä pelailua ja jutustelua. Sunnuntaina pakattiin tavarat, siivottiin mökki ja lähdettiin kotimatkalle. KEVÄTJUHLARISTEILY Tänä vuonna päätimme juhlistaa koulujen päättymistä koko Epalan yhteisellä risteilyllä. Risteilyä odottivat innoissaan niin nuoret kuin aikuisetkin. Kyseessä oli päiväristeily Turusta. Risteilyllä nautittiin hyvästä ruuasta ja mukavasta yhteisestä ajasta. Myös karaokea innostui laulamaan sekä nuoret että ohjaajat, yhdessä ja erikseen. Jokaista nuorta muistettiin koulun päättymisen kunniaksi pienellä lahjalla ja sen lisäksi Epalan henkilökunta palkitsi kaksi nuorta, joiden vuosi oli sujunut todella mallikkaasti. KESÄLEIRI YYTERISSÄ Juhannusta Epalassa juhlittiin mökkeilemällä upeassa Yyterissä. Epalan ohjaajat ja kuusi nuorta sekä yksi jälkihuollossa oleva nuori viettivät aikaa merellisissä sekä aurinkoisissa maisemissa Yyterin Beach lomakeskuksessa. Päivät kuluivat mukavasti mm. uiden, seikkailupuisto Huikeassa seikkaillen, grillaten ja yhteisestä olosta nauttien. Muistojen arkistoiminen mielen salaiseen aarrearkkuun toivat taas uusia unelmia tulevaisuuteen. Unelmat on tehty toteutettaviksi. SYYSLEIRI JOUTSIJÄRVELLÄ Epalan jokavuotinen syysleiri toteutettiin syyskuussa. Leiriin kuului viikonloppu mökillä sekä vaellusta luonnossa. Leirillä oli mukana kolme ohjaaja sekä kahdeksan nuorta. Perjantaina asetuttiin jälleen Kutalaan, saunottiin ja rentouduttiin, Lauantai oli varattu luonnossa liikkumiseen. Aamupalan jälkeen ohjaajat tarkistivat että jokaisella nuorella on tarvittava määrä vettä mukanaan ja lähdimme Joutsijärven Kylmälahteen. Tarkoituksena oli toteuttaa 12 km (n. 5 tuntia) vaellus, johon kuului toki myös eväiden syöntiä nuotiopaikalla. Päivästä pyrittiin tekemään nuorille hauska ja mieleenpainuva kokemus. Vaelluksen jälkeen kokattiin jälleen yhdessä, vietettiin vapaa-aikaa, pelailtiin ja jutusteltiin. Palattuamme majoituspaikkaan ohjaajat huolehtivat ruoanlaitosta yhdessä nuorten kanssa. Sunnuntaina palattiin taas uusien kokemusten kanssa Epalaan.
TIEDOTE: Avoimet ovet Pohjanmaan avopalveluissa 1.11.2018 Tarjoamme kahvit ja mielenkiintoista ohjelmaa. VET- psykoterapeutti, perheterapeutti ja psykoterapia kouluttaja Mervi Elfving tulee puhumaan traumatisoituneista lapsista lastensuojelussa. Äiti adhd/asperger lapselle Linda Sjö tulee kertomaan omista kokemuksistaan lastensuojelun avopalveluista. Sosionomina toimiva Maarit Tuttavainen-Tarsa tulee kertomaan sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta lastensuojelussa. Lämpimästi tervetuloa!
PERHEHOIDON BLOGI: Yksi päivä mun elämästä 22.10.2018 Aamulla vaisto herättää, että yksi on nukkunut pommiin. Herättely ja pötköttelyä sohvalla. Suihku ja rauhallinen aamupala. Muiden herättelyä. Yhden kanssa koulun terveystarkastukseen. Puheluita, viestejä, Wilmaa ja huushollin siivous. Vielä pyykinpesua ja lounaaksi edellisen illan uuniomenoita. Lenkki koiran kanssa. Hetkeksi tukihenkilön hommiin (kuulemaan nuoren päättäneen lähteä sittenkin sosiaalialalle kosmetologi- tai kampaajakoulun sijaan, koska haluaa olla isona sellainen ku mä) ja kotiin tekemään kalasoppaa. Vähän kuljettamista (tällä kertaa vain ruokaa suoraan koulusta harrastukseen jäänelle) ja keiton ohelle tuoretta ruisleipää kaupasta hakemaan. Ruoan jälkeen mönkijällä ajamisen vahtimista ja lisää kuljetushommia ja iltallin teko yhden lapsen kanssa, välissä hetki mummolassa istumista, kahteen kertaan itse asiassa. Viimeisten kuljetusten jälkeen mustikkarahkaa (mustikkavihaajalle ananaksesta) iltapalaksi ja suihkuun patistelut. Ilokseni huomaan, että uusin tulokas syö hyvällä ruokahalulla keittoa ja rahkaa, vaikka viimeiset pari viikkoa syönyt lähinnä einespitsaa. Yhden kanssa ruotsinläksyt. Ite suihkuun ja sänkyyn. Muistan, että unohdin käydä kirjastossa. Väleissä kouluasioiden miettimistä, asioiden hoitamista, päivän kuulumisten vaihtoa, lääkärinvarausta. Ja paljon muuta sälää, mutta ei toimistoja, ei ruuhkassa istumista, ei kiirettä tai stressiä. Yksi päivä mun elämästä <3 – Elina (perhehoitaja)
BLOGI: Varatie Tervakosken retki Ahvenanmaalle 16.10.2018 Varatie Tervakosken perinteinen Ahvenanmaan retki toteutettiin vuoden tauon jälkeen kesän viimeisimpinä päivinä 6.-9.9.2018. Lähtöaamuna herätys oli aikainen, kun viisi unista nuorta ja kolme ohjaajaa kömpivät autoon ja matka saattoi alkaa. Matkan aikana nuoria puhututti erilaiset lautat ja lossit, joita Rengastien matkan varrella oli useampi kappale. Monelle nuorista vain ruotsinlaivat olivat tuttuja ja ihmettelemistä riitti. Yksi mukana olleista nuorista oli ollut vastaavalla retkellä kerran aikaisemmin ja osasi kertoa muille, millaiseen paikkaan oikeastaan ollaan menossa. Majoittuminen oli tuttuun tapaan Föglön entisellä tulliasemalla, jossa tilaa, pihaa ja hienoja maisemia oli vaikka muille jakaa. Illalla lämmitettiin rantasauna, syötiin ja oli aikaa asettua taloksi. Ehkä reissuväsymys painoi monen nuoren silmää, sillä ensimmäisenä yönä kaikki nuoret nukahtivat aikaisin ja nukkuivat aamulla pitkään; joukon aamuvirkku teki sen hetkisen ennätyksensä nukkumalla aamulla yhdeksään asti. Ensimmäinen kokonainen päivä meni kysymyksen ”Mitä saarella voi tehdä?” äärellä. Televisiossa ei ollut Netflixiä ja lähikaupassakin oli käyty jo herkkuostoksilla. Toisaalta nuoret toivoivat vapaata lomailua ja retkellä aikaa tuli vietettyä myös sellaisten nuorten kanssa, joiden kanssa ei ehkä muutoin tulisi. Iltaa kohden porukka vaikutti ryhmäytyvän ja nauttivan ihan vaan olemisesta lämpimässä syysilmassa. Toisena kokonaisena päivänä tehtiin koko joukon voimin retki Maarianhaminaan. Matkalla Kastelholman linnaan pistäydyttiin Taffelin sipsitehtaalla ja jumbosäkki täynnä erilaisia sipsipusseja tarttui pienellä hilpeydellä matkalle mukaan. Itse linna ei herättänyt suurempaa mielenkiintoa nuorissa, mutta pari nuorista käveli linnan joka kolkan läpi reippaalla otteella. Ennen paluulautan lähtöä kävimme vielä porukalla pitsalla ja ihmettelemässä tuulivoimalan huminaa. Sauna ja pannukakku viimeistelivät viimeisen illan ja kaikki nuoret rohkaistuivat uimaan. Seuraavan aamun siivousurakka sujui näppärästi aikataulussa. Nuoret kertoivat samalla valvoneensa sekä pienistä retkellä sattuneista kommelluksista. Paluumatkalla pysähdyttiin syömään nuorten odottamat hampurilaiset ja bongattiin ajan kuluksi heinäpaaleja eli dinosauruksen munia. Lähes heti talolle saapumisen jälkeen ensimmäinen nuori sanoi, että oli kivaa. Voisi lähteä uudestaan! – Mia Laurell (yksikönjohtaja)
BLOGI: Hyvän Tuulen Purjehdus 8.10.2018 Familarin sijaishuollossa oleville nuorille ja meille aikuisille tarjoutui syyskuun lopussa ainutlaatuinen tilaisuus. Saimme osallistua Suomen Nuorisopurjehtijoiden (Snupu) järjestämälle Hyvän Tuulen Purjehdukselle kuunari Helenalla. Vietimme viikonlopun Turun saaristossa purjehtien ja kauniista säästä nauttien. Kuunari Helenalla kaikki pääsivät nostamaan ja laskemaan purjeita sekä ohjaamaan purjelaivaa. Kaikille lankesi myös ruuanlaitto- ja siivousvuoro. Niistäkin selvittiin yhteistyöllä enemmän kuin hienosti. Opimme reissussa muun muassa mikä on meisseli, dingi, lifeline ja puksprööti. Harjoittelimme pelastautumispuvun käyttöä, dingin ohjaamista sekä kastliinan heittoa. Reissun parasta antia oli varmasti se, että nuoret saivat uusia hienoja kokemuksia, onnistumisia sekä uusia ystäviä. Kun yksi nuori kertoi, että: ”Tämä ei ollut sitä mitä kuvittelin, tämä oli paljon parempaa”, voi olla tyytyväinen, että jotain oleellista on todellakin saavutettu. Ihan mahtavia, osaavia ja hauskoja nuoria meillä oli reissussa mukana! Todellakin nimensä veroinen Hyvän Tuulen Purjehdus! Kiitos kaikille nuorille, snupuille sekä Helenan miehistölle ja tietty Familarin aikuisille myös. Ja kiitos Helena, toivottavasti näemme uudelleen! ❤ – Hanna Vanhala (perheohjaaja, yhteisöpedagogi) ps. Saamme lukea purjehduksesta vielä lisää, myös erään nuoren oman tarinan, seuraavasta Familar Uutiset-lehdestä!
PERHEHOIDON BLOGI: Hyvän Tuulen Purjehdus 8.10.2018 Familarin sijaishuollon nuorille ja aikuisille tarjoutui syyskuun lopussa ainutlaatuinen tilaisuus. Saimme osallistua Suomen Nuorisopurjehtijoiden (Snupu) järjestämälle Hyvän Tuulen Purjehdukselle kuunari Helenalla. Vietimme viikonlopun Turun saaristossa purjehtien ja kauniista säästä nauttien. Kuunari Helenalla kaikki pääsivät nostamaan ja laskemaan purjeita sekä ohjaamaan purjelaivaa. Kaikille lankesi myös ruuanlaitto- ja siivousvuoro. Niistäkin selvittiin yhteistyöllä enemmän kuin hienosti. Opimme reissussa muun muassa mikä on meisseli, dingi, lifeline ja puksprööti. Harjoittelimme pelastautumispuvun käyttöä, dingin ohjaamista sekä kastliinan heittoa. Reissun parasta antia oli varmasti se, että nuoret saivat uusia hienoja kokemuksia, onnistumisia sekä uusia ystäviä. Kun yksi nuori kertoi, että: ”Tämä ei ollut sitä mitä kuvittelin, tämä oli paljon parempaa”, voi olla tyytyväinen, että jotain oleellista on todellakin saavutettu. Ihan mahtavia, osaavia ja hauskoja nuoria meillä oli reissussa mukana! Todellakin nimensä veroinen Hyvän Tuulen Purjehdus! Kiitos kaikille nuorille, snupuille sekä Helenan miehistölle ja tietty Familarin aikuisille myös. Ja kiitos Helena, toivottavasti näemme uudelleen! ❤ – Hanna Vanhala (perheohjaaja, yhteisöpedagogi) ps. Saamme lukea purjehduksesta vielä lisää, myös erään nuoren oman tarinan, seuraavasta Familar Uutiset-lehdestä!
BLOGI: Lastensuojelun ydintä etsimässä 4.10.2018 ”Hyvä PS-kustannuksen kirjailija” alkaa kustannusyhtiön kirje. Tähänkö sitä on tultu, lastensuojelun ytimen etsimisessä? Oikein kirjailija ja vieläpä kustannussopimus, joka pyydetään palauttamaan allekirjoitettuna. No, totuus on hieman vaatimattomampi, palaan siihen lopuksi. Mutta kirjoitusprosessi laittoi liikkeelle kysymyksen siitä, mikä on lastensuojelussa olennaisinta. Familarin perhehoidon sosiaalityöntekijänä katson menneitä työvuosiani lempeästi, mutta myös tietyllä kriittisyydellä. Paljon on kasautunut arvokasta tietoa, mutta toivottavasti myös sydämen viisautta, jota ei voi kukaan opettaa. Pohdin vuosiani päihde- ja mielenterveystyössä, mikä oli nuorten aikuisten kanssa tehtävää jälkihuoltotyötä parhaimmillaan. Muistelen niitä nuoria aikuisia, joiden tukemiseen ei heidän vanhemmillaan ollut riittävästi voimavaroja, eikä lastensuojelukaan ollut kyennyt paikkaamaan vuosien kohtaamattomuutta. Nuorten tuen tarve ei ollut koskaan tullut riittävästi esille tai tukea oli tarjottu liian myöhään. Onneksi mukana oli yksi nuori, joka koki lastensuojelun olleen merkittävä tuki matkalla kohti aikuisuutta. Saan siitä edelleen toivoa. Nuorten kohtaaminen oli ilojen ja surujen jakamista; pöytälaatikkoon säilöttyjen perintäkirjeiden avaamista, lähetteen jonottamista psykiatrian osastolle ja pitkiä autoajeluja keskusteluyhteyden avaamiseksi. Ydin ei ollutkaan kaiken hyväksymisessä vaan nuoren historian ja kokemusten ymmärtämisessä. Kymmenen vuotta kunnassa, lastensuojelun sosiaalityöntekijän työssä puolestaan avasivat silmäni lapsen edun määrittelyn vaikeudelle. Nyt ymmärrän paremmin yliopiston sosiaalipsykologian professoria, joka tutkimustensa perusteella totesi, että lapsuus on ihmisen elämän rankinta aikaa. Tuolloin olin eri mieltä, nyt kallistun kannattamaan hänen näkemyksiään. Lapsen asema aikuisten maailmassa on tasapainottelua aikuisten asettamien rajojen ja odotusten sekä oman tahdon ja toiveiden välillä. Toisaalta se on hämmennyksen aikaa, jolloin oman mielipiteen muodostaminen on sidoksissa ympäristön ristiriitaisiin arvoihin ja asenteisiin. Sosiaalityöntekijänä olen pohtinut paljon, kuinka ottaa huomioon lapsen mielipiteet ja toiveet, lisätä hänen osallisuuden kokemustaan asettamatta häntä liian suuriin saappaisiin ja vastuuseen tehdyistä päätöksistä. Tasapainoilu lapsen kannalta parhaan mahdollisen etsimiseksi on muodostunut työni ytimeksi. Ammattilaisinakin olemme kuitenkin ihmisiä ja inhimillisiä. Meillä on taipumus tehdä päätelmiä omiin ennakkokäsityksiimme nojaten jättäen huomiotta ne näkökulmat, jotka eivät omaa näkemystämme tue. Tarjoamme hyvää tarkoittavia neuvoja ja vaatimuksia tavalla, mikä saattaa edellyttää perheeltä koko kokemushistoriansa unohtamista ja heikentää heidän pystyvyyden kokemustaan. Saatamme antaa yhden huonon tai huolta herättävän kohtaamisen vaikuttaa tulkintoihimme lapsen ja perheen tilanteesta. Asemamme työntekijöinä jo itsessään tuottaa valtaan liittyvän epätasapainon, mikä väistämättä vaikuttaa lapsen ja perheen mahdollisuuteen ilmaista itseään vapaasti. Todellisuudessa teemme jatkuvasti ja paljon myös oikein. Kohtaamme lapsen ja perheiden rinnalla kriisejä ja suruja ja jaamme iloja onnistumisista. Puutumme perheen pyhimpään, vanhemmuuteen, annamme satuttaviakin lausuntoja, kadottamatta dialogia asiakkaan kanssa. Ytimessä olemme juuri silloin, kun kaikesta tästä huolimatta luottamuksellinen suhde säilyy. Perhehoidon sosiaalityöntekijänä pääsen katsomaan lastensuojelua aivan uudenlaisesta näkökulmasta. Onnekseni voin todeta, että tässä työssä minulla on aidosti aikaa pysähtyä pohtimaan lapsen historiaa ja sen vaikutusta lapsen persoonan kehitykseen, käytökseen ja hyvinvointiin. Voin rauhassa pohtia yhdessä lapsen, hänen vanhempiensa, sijaisperheen ja lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa lapsen etua. Minulla on mahdollisuus olla edistämässä sijaisperheen osaamista ja hyvinvointia. Saan tehdä töitä sijaisperheiden kanssa, jotka pitävät keskiössä lapsen edun ja kokemuksen ja palauttavat huomion ytimeen, silloinkin, kun se muilta ympärillä olevilta aikuisilta on karkaamassa. Samalla näen ulkopuolisen silmin, kuinka mahdottomalla työkentällä lastensuojelun sosiaalityöntekijät työtään tekevät. Onnekseni ymmärrän heidän työnsä sisällön ja resurssit. Teen lapsen ja perheiden kanssa sitä työtä, johon kunnan sosiaalityöntekijöillä ei puuttuvien resurssien vuoksi ole mahdollisuutta, tarjoten samalla aivan erityistä perhehoidon osaamista. Samalla pidän lapsen hänen sosiaalityöntekijänsä mielessä muistuttamalla ajoittain lapsen olemassaolosta puhelulla tai postilla. Ja kirjailijan uraani liittyen, olen ollut mukana kirjoittamassa artikkelia Lasten haastattelu lastensuojelussa -kirjaan yhdessä kahden sosiaalityöntekijäkollegani kanssa. Päädyimme kirjoittamaan kokemusperäisen artikkelin siitä, mitä lapsen haastattelu on silloin, kun tavoitteena on lapsen kuulumisten kysyminen ja suhteen luominen lapseen. Kirjassa eritellään toimivan haastattelun periaatteita ja kuvataan, millä tavalla lapsen haastatteluorientaatiot poikkeavat toisistaan riippuen haastattelutilanteen institutionaalisesta, rakenteisiin ja tehtäviin liittyvästä kontekstista ja tavoitteista. Kirjassa käydään läpi lapsen ikä- ja kehitystasoon liittyviä kysymyksiä sekä huomioidaan juuri lastensuojelussa asiakkaana olevan lapsen erityisyys. Kirja tarjoaa myös konkreettisia vinkkejä muutostyöhön lapsen kanssa. Suosittelen kirjaa kaikille, myös heille jotka lapsia kohtaavat varsinaisen lastensuojelun ulkopuolella kuten päiväkodeissa, kouluissa ja terveydenhuollossa. Kiitokset luottamuksesta kirjan toimittajille Tampereen yliopiston professorille Tarja Pösölle, jonka kanssa etsimme lastensuojelun ydintä toimiessani kunnan sosiaalityöntekijänä, sekä Lastensuojelun keskusliiton erityisasiantuntijalle Sauli Hyväriselle. Hienoa huomata, että käytännön työntekijöiden arvostus on tällä alalla huipussaan. Lastensuojelun ydintä kun ei löydy kirjoista, se löytyy vain kohtaamalla. Toivon, että säilytän kykyni pysähtyä, kyseenalaistaa omat toimintatapani ja käsitykseni, kykyni etsiä työni ja koko lastensuojelun ydintä. Vaikka päämäärä on arvokkain, on myös matka antoisa, tässäkin asiassa. Jatkan siis lastensuojelun ytimen etsimistä sosiaalityöntekijänä. Kirjailijan urani saattaa jäädä lyhyeksi, mutta antoisaksi! – Milla Höykinpuro (sosiaalipsykologi, sosiaalityöntekijä YTM)
PERHEHOIDON BLOGI: Lastensuojelun ydintä etsimässä 4.10.2018 ”Hyvä PS-kustannuksen kirjailija” alkaa kustannusyhtiön kirje. Tähänkö sitä on tultu, lastensuojelun ytimen etsimisessä? Oikein kirjailija ja vieläpä kustannussopimus, joka pyydetään palauttamaan allekirjoitettuna. No, totuus on hieman vaatimattomampi, palaan siihen lopuksi. Mutta kirjoitusprosessi laittoi liikkeelle kysymyksen siitä, mikä on lastensuojelussa olennaisinta. Familarin perhehoidon sosiaalityöntekijänä katson menneitä työvuosiani lempeästi, mutta myös tietyllä kriittisyydellä. Paljon on kasautunut arvokasta tietoa, mutta toivottavasti myös sydämen viisautta, jota ei voi kukaan opettaa. Pohdin vuosiani päihde- ja mielenterveystyössä, mikä oli nuorten aikuisten kanssa tehtävää jälkihuoltotyötä parhaimmillaan. Muistelen niitä nuoria aikuisia, joiden tukemiseen ei heidän vanhemmillaan ollut riittävästi voimavaroja, eikä lastensuojelukaan ollut kyennyt paikkaamaan vuosien kohtaamattomuutta. Nuorten tuen tarve ei ollut koskaan tullut riittävästi esille tai tukea oli tarjottu liian myöhään. Onneksi mukana oli yksi nuori, joka koki lastensuojelun olleen merkittävä tuki matkalla kohti aikuisuutta. Saan siitä edelleen toivoa. Nuorten kohtaaminen oli ilojen ja surujen jakamista; pöytälaatikkoon säilöttyjen perintäkirjeiden avaamista, lähetteen jonottamista psykiatrian osastolle ja pitkiä autoajeluja keskusteluyhteyden avaamiseksi. Ydin ei ollutkaan kaiken hyväksymisessä vaan nuoren historian ja kokemusten ymmärtämisessä. Kymmenen vuotta kunnassa, lastensuojelun sosiaalityöntekijän työssä puolestaan avasivat silmäni lapsen edun määrittelyn vaikeudelle. Nyt ymmärrän paremmin yliopiston sosiaalipsykologian professoria, joka tutkimustensa perusteella totesi, että lapsuus on ihmisen elämän rankinta aikaa. Tuolloin olin eri mieltä, nyt kallistun kannattamaan hänen näkemyksiään. Lapsen asema aikuisten maailmassa on tasapainottelua aikuisten asettamien rajojen ja odotusten sekä oman tahdon ja toiveiden välillä. Toisaalta se on hämmennyksen aikaa, jolloin oman mielipiteen muodostaminen on sidoksissa ympäristön ristiriitaisiin arvoihin ja asenteisiin. Sosiaalityöntekijänä olen pohtinut paljon, kuinka ottaa huomioon lapsen mielipiteet ja toiveet, lisätä hänen osallisuuden kokemustaan asettamatta häntä liian suuriin saappaisiin ja vastuuseen tehdyistä päätöksistä. Tasapainoilu lapsen kannalta parhaan mahdollisen etsimiseksi on muodostunut työni ytimeksi. Ammattilaisinakin olemme kuitenkin ihmisiä ja inhimillisiä. Meillä on taipumus tehdä päätelmiä omiin ennakkokäsityksiimme nojaten jättäen huomiotta ne näkökulmat, jotka eivät omaa näkemystämme tue. Tarjoamme hyvää tarkoittavia neuvoja ja vaatimuksia tavalla, mikä saattaa edellyttää perheeltä koko kokemushistoriansa unohtamista ja heikentää heidän pystyvyyden kokemustaan. Saatamme antaa yhden huonon tai huolta herättävän kohtaamisen vaikuttaa tulkintoihimme lapsen ja perheen tilanteesta. Asemamme työntekijöinä jo itsessään tuottaa valtaan liittyvän epätasapainon, mikä väistämättä vaikuttaa lapsen ja perheen mahdollisuuteen ilmaista itseään vapaasti. Todellisuudessa teemme jatkuvasti ja paljon myös oikein. Kohtaamme lapsen ja perheiden rinnalla kriisejä ja suruja ja jaamme iloja onnistumisista. Puutumme perheen pyhimpään, vanhemmuuteen, annamme satuttaviakin lausuntoja, kadottamatta dialogia asiakkaan kanssa. Ytimessä olemme juuri silloin, kun kaikesta tästä huolimatta luottamuksellinen suhde säilyy. Perhehoidon sosiaalityöntekijänä pääsen katsomaan lastensuojelua aivan uudenlaisesta näkökulmasta. Onnekseni voin todeta, että tässä työssä minulla on aidosti aikaa pysähtyä pohtimaan lapsen historiaa ja sen vaikutusta lapsen persoonan kehitykseen, käytökseen ja hyvinvointiin. Voin rauhassa pohtia yhdessä lapsen, hänen vanhempiensa, sijaisperheen ja lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa lapsen etua. Minulla on mahdollisuus olla edistämässä sijaisperheen osaamista ja hyvinvointia. Saan tehdä töitä sijaisperheiden kanssa, jotka pitävät keskiössä lapsen edun ja kokemuksen ja palauttavat huomion ytimeen, silloinkin, kun se muilta ympärillä olevilta aikuisilta on karkaamassa. Samalla näen ulkopuolisen silmin, kuinka mahdottomalla työkentällä lastensuojelun sosiaalityöntekijät työtään tekevät. Onnekseni ymmärrän heidän työnsä sisällön ja resurssit. Teen lapsen ja perheiden kanssa sitä työtä, johon kunnan sosiaalityöntekijöillä ei puuttuvien resurssien vuoksi ole mahdollisuutta, tarjoten samalla aivan erityistä perhehoidon osaamista. Samalla pidän lapsen hänen sosiaalityöntekijänsä mielessä muistuttamalla ajoittain lapsen olemassaolosta puhelulla tai postilla. Ja kirjailijan uraani liittyen, olen ollut mukana kirjoittamassa artikkelia Lasten haastattelu lastensuojelussa -kirjaan yhdessä kahden sosiaalityöntekijäkollegani kanssa. Päädyimme kirjoittamaan kokemusperäisen artikkelin siitä, mitä lapsen haastattelu on silloin, kun tavoitteena on lapsen kuulumisten kysyminen ja suhteen luominen lapseen. Kirjassa eritellään toimivan haastattelun periaatteita ja kuvataan, millä tavalla lapsen haastatteluorientaatiot poikkeavat toisistaan riippuen haastattelutilanteen institutionaalisesta, rakenteisiin ja tehtäviin liittyvästä kontekstista ja tavoitteista. Kirjassa käydään läpi lapsen ikä- ja kehitystasoon liittyviä kysymyksiä sekä huomioidaan juuri lastensuojelussa asiakkaana olevan lapsen erityisyys. Kirja tarjoaa myös konkreettisia vinkkejä muutostyöhön lapsen kanssa. Suosittelen kirjaa kaikille, myös heille jotka lapsia kohtaavat varsinaisen lastensuojelun ulkopuolella kuten päiväkodeissa, kouluissa ja terveydenhuollossa. Kiitokset luottamuksesta kirjan toimittajille Tampereen yliopiston professorille Tarja Pösölle, jonka kanssa etsimme lastensuojelun ydintä toimiessani kunnan sosiaalityöntekijänä, sekä Lastensuojelun keskusliiton erityisasiantuntijalle Sauli Hyväriselle. Hienoa huomata, että käytännön työntekijöiden arvostus on tällä alalla huipussaan. Lastensuojelun ydintä kun ei löydy kirjoista, se löytyy vain kohtaamalla. Toivon, että säilytän kykyni pysähtyä, kyseenalaistaa omat toimintatapani ja käsitykseni, kykyni etsiä työni ja koko lastensuojelun ydintä. Vaikka päämäärä on arvokkain, on myös matka antoisa, tässäkin asiassa. Jatkan siis lastensuojelun ytimen etsimistä sosiaalityöntekijänä. Kirjailijan urani saattaa jäädä lyhyeksi, mutta antoisaksi! – Milla Höykinpuro (sosiaalipsykologi, sosiaalityöntekijä YTM)