Olemme sijaisperheenä vielä melko tuore ja perheeseemme sijoitettu lapsi tuli meille hieman eri tavalla kuin ehkä yleensä. Emme ehtineet valmistautua kovin pitkään ja paljon käytännön asioita piti hoitaa kiireellä. Vasta nyt, kun kaikki alun hässäkkä on hoidettu, ollaan selvitty alun jännityksestä ja todettu että voimme kumota monet turhaan maalaillut uhkakuvat, voimme todeta miten onnellisia olemme!

Meillä on nykyään vielä ihanampi perhe. Biologiset lapsemme ovat sopeutuneet, hekin ovat oppineet, että tämä meidän tapaamme kasvattaa perhettä on rikkaus ja etuoikeus.

Voi toki olla, että meillä on ollut poikkeuksellisen helppoa. Mutta mitäpä siitä, osaamme arvostaa sitä ja olen varma että onnemme on näkyvä myös lapsille ja koskettaa myös heitä.

Koti on pysynyt kotina, turvallisuus on säilynyt ennallaan ja arki sujuu. Toki likaisten sukkien määrä on myös lisääntynyt, mutta se on pieni pisara tässä valtamerellisessä määrässä onnea ja iloa 🙂

– Maria (Perhehoitaja)

#AjoissaKotiin
#minustakosijaisvanhempi #turvallisuustuntuusydämessä

Tämä kesä on ollut kaunis ja lämmin. Tänään olen herännyt jo aikaisin mieheni töihin lähdön ääniin ja nuorimmaisen aamuleikkeihin. Nyt istun aamuauringossa mökkilaiturilla ja katselen tyyntä järveä. Aurinko lämmittää ihanasti selkääni. Koira ja lapset kiiruhtavat laiturille seurakseni, pulahdamme aamu-uinnille vanhemman poikani kanssa. Koira vahtii meitä laiturilta, haukkuu ja haukkaa vettä. Vesi on uskomattoman lämmintä, myöhemmin päivällä kun aurinko porottaa, vesi ei tunnu edes viilentävän kuumaa ihoa.

Nyt on rauhallista, hetken päästä ehkä ei. Syön aamiaista äitini kanssa terassilla. Sitten tiskaamme yhdessä talon takana. Mitähän muuta tänään tehtäisiin? Yritän houkutella vanhemman poikani ulos mökistä, kiellän pelaamisen, hän alkaa katsomaan videota. Kiellän videon katselun ja pyydän ulos.

Kun kaikki ovat uimassa, myöhemmin päivällä, huomaan kuinka nuorimmainen uskaltaa kahlata jo kainaloihinsa asti vedessä. Hienoa! Todellinen edistysaskel hänelle. Syksyllä voisi katsoa uimakoulua hänelle lähi uimahallista, ehkä ensi kesänä hän jo osaisi uida muutakin kuin käsipohjaa.

Käyn soutelemassa lapsien kanssa, koirakin tahtoo mukaan, ui veneen perässä kun olemme lähdössä rannasta. Vanhempi poika haluaa että laitan sähkömoottorin päälle ja vedän häntä veneen perässä uimapatjalla. Nuorimmainenkin haluaa, mitä isot edellä…en tietenkään anna, kun hän ei osaa uida. Vauhti ei päätä huimaa. Nuorimmainen haluaa ohjata venettä, menemme ympyrää.

Päivä soljuu eteenpäin, leikitään rannalla, uidaan, rakennetaan maja nurmikolle ja syödään mehujäitä. This is life! Nuorimmainen huutaa vanhempaa poikaa katsomaan kuinka hän osaa keinua, ottaa vauhtia ihan itse. Keinuvuorosta syntyy kinaa. ”Äiti” kaikuu ulkona ja sisällä monen monta kertaa päivän aikana.

Illalla tietysti saunotaan, nuorimmainen malttaa olla saunassa niin kauan kuin hänen pillimehunsa on juotu. Sänkyyn menosta ei tarvitse onneksi keskustella sen kummemmin, hampaidenpesusta kyllä. Aurinko ja ulkoilma on tehnyt tehtävänsä ja lapsi nukahtaa hetkessä.

Vanhemman poikani kanssa arvomme katsotaanko tänä iltana telkasta Huvila ja Huussi uusintoja vai Simpsoneita. Lopulta molempia. Ennen kuin itse menen nukkumaan, tarkastan vielä nuorimmaisen repun vaihtovaatteet, huomenna ajamme tapaamaan biologista äitiä.

– Sanna (Perhehoitaja)

#AjoissaKotiin #minustakosijaisvanhempi #turvallisuustuntuusydämessä

Sijaishuollossa olevien lasten traumatisoituminen liittyy usein epäjohdonmukaiseen kasvatukseen, kaltoinkohteluun ja hoidon laiminlyöntiin ennen huostaanottoa. Olennaista traumatisoituneen lapsen hoidossa on vakauttaminen ja turvallisuuden tunteen lisääminen. Arki on syytä rakentaa ennakoitavaksi ja aikuisten on toimittava johdonmukaisesti. Turvallisuudentunnetta voidaan lisätä monilla käytännön ratkaisuilla, yksinkertaisimmillaan yövalolla.

Traumatisoituneen lapsen yhteys omiin tunteisiin saattaa olla kadonnut. Lapsi voi kokea ahdistusta ja pelkoja. Lapselle täytyy voida tarjota mahdollisuuksia tuntea tunteitaan turvallisesti. Lapsen tunteet otetaan vastaan rauhallisesti, tunteita ja tilanteita sanoitetaan lapselle ääneen arjessa. Näin lapsi voi rakentaa yhteyden tunteisiinsa uudelleen aikuisen avulla. Järkeily ei välttämättä auta lasta, jos lapsi reagoi aivojen primitiivisemmillä osilla. Tällöin perhehoitajat voivat reagoida ymmärtävällä suhtautumisella, vaikka lapsen reaktio olisi tilanteeseen nähden sopimaton. Hyväksyvä läsnäolo vie traumatisoituneen lapsen kanssa usein pidemmälle kuin tuhat sanaa, kehotusta tai kieltoa. Eivät sanat kiellettyjä ole, ne vain kannattaa valita harkiten.

Lapsi ei välttämättä hermostollisesti kykene rauhoittamaan itseään, ei hallitse tunteitaan ja impulssejaan eikä osaa tulkita ympäristöään oikein; lapsi saattaa tehdä vääriä tulkintoja ihmisistä ja tilanteista, sillä ei osaa tulkita oikein muiden kasvojen ilmeitä. Siksi ihmissuhteissa on usein vaikeutta. Lapsi saattaa kokea uhkaa, vaikka sitä ei kohdistu häneen, tai saattaa olla tunnistamatta todellista uhkaa. Myös äärikokemusten hakeminen voi olla lapsen kannalta mielekästä, kun hermoston muutosten vuoksi ”mikään ei tunnu miltään”. Pitkään jatkunut stressi heikentää muistia ja kognitioita. Lapsen pysähtyessä ja hiljentyessä uhkat saattavat nousta lapsen sisäisestä maailmasta, jolloin yksin jäämisen hetkiin voidaan tarvita keinoja itsensä rauhoittamiseen tai stimuloimiseen, ettei ahdistus tai pelko kasva sietämättömäksi ja pakota lasta hakemaan siihen helpotusta tuhoavalla tavalla.

Perhehoitajien on hyödyllistä nähdä lapsen oireet selviytymisstrategioina, jolloin niihin on helpompi suhtautua rakentavasti. Ehkä lapsi on selviytynyt näinkin hyvin tähän saakka näiden strategioiden avulla. Tästä lähtökohdasta lasta voidaan pikku hiljaa auttaa kehittämään niiden tilalle toimivampia keinoja. Yksi keino tähän puolestaan voi olla lähestyä lapsen pulmia taitojen näkökulmasta; mitä taitoja lapsen täytyy vielä oppia, että selviytyy hankalista tilanteista.

Yksi perhehoitajien keskeinen tehtävä on toivon ja toiveikkuuden ylläpitäminen. Traumatisoituneen lapsen kohdalla se tarkoittaa toiveikkuutta sen suhteen, että omaa kehoa, tunteita ja reaktiota on mahdollista ajan kanssa saada paremmin hallintaan.

– Minttu Tarkiainen (sosiaaliohjaaja, sosionomi YAMK, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti)

Tämä kysymys saattaa käydä monenkin mielessä elämän varrella. Samalla kysymys pitää yleensä sisällään monia mietintöjä. Mitä perhehoitajuuteen oikeasti tarvitaan? Mitä kaikkea pitää osata? Mahtuisiko kotiimme vielä lapsia? Olemmeko tarpeeksi hyviä tai oikeanlaisia? Pieni epävarmuus voi positiivisella tavalla kertoa siitä, että suhtautuu asiaan vakavasti ja haluaa lapselle tai lapsille aidosti parasta. Jotkut erittäin hyvin perhehoitajiksi sopivat perheet miettivät näitä kysymyksiä jopa vuosia. Siksi tämä blogi-kirjoitus käsitteleekin tällä kertaa perhehoitajaksi ryhtymistä ja sen edellytyksiä. Samalla haluan kannustaa viemään ajatuksia rohkeasti teoiksi, sillä jokainen lastensuojelun sijaisperhe on perhettä tarvitseville lapsille tärkeä ja tarpeellinen. 

Kun tutustumme uuteen perheeseen, käymme ensin alustavasti läpi sitä, mitä perhehoitajalta edellytämme ja mitkä ovat ne syyt ja toiveet, joiden vuoksi perhe haluaisi sijaisperheeksi. Lähtökohtana on se, että perheen oman elämän ja esimerkiksi parisuhteen pitää olla vakiintunut ja turvallinen. On oltava aikaa ja aitoa kiinnostusta paneutua uuden perheenjäsenen tarpeisiin ja tukea häntä elämässä eteenpäin. Pitkäaikaisessa sijoituksessa sitoutumista tarvitaan lapsen iästä riippuen vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi, lyhytaikaisissa sijoituksissa lapset voivat asua perheessä lyhyemmän aikaa ja vaihtua useammin. 

Monenlaiset perheet voivat olla hyviä sijaisperheitä. Ei ole olemassa yhtä täydellistä kaikille lapsille sopivaa malliperhettä vaan tärkeintä on löytää juuri tietylle lapselle tai sisaruksille sopiva perhe. Tällöin iso tai pieni perhekoko, kaupunki tai maaseutu, perheen rauhallisuus tai aktiivisuus, kulttuuri- tai uskontotausta, toive kodin tarjoamisesta pikkulapselle tai nuorelle, perheen eläimet tai mahdolliset allergiat, ovat kaikki asioita, jotka punnitaan suhteessa lapsen tarpeisiin, miettien hänelle parasta ratkaisua. Monenlaiset lapset tarvitsevat ehdottomasti myös monenlaisia perheitä. 

On myös asioita, jotka estävät perhehoitajuuden. Perheessä ei luonnollisesti saa olla esimerkiksi päihdeongelmaa, väkivaltaisuutta tai esimerkiksi mielenterveysongelmia. Myös talouden ja asuinympäristön tulee olla kunnossa. Vaikka perhehoitajuudesta maksetaan palkkiota ja kulukorvausta, mikä mahdollistaa päätoimisen lapsen kanssa kotona olemisen, ei myöskään raha saa olla syy lasten ottamiseen. Lisäksi perhehoitajan pitää olla valmis tekemään lapsen asioissa yhteistyötä ja toimimaan kasvatuskumppanuudessa hänen vanhempiensa ja läheistensä, viranomaisten, Familarin työntekijöiden ja muiden verkostojen kanssa. Jos perheessä on juuri ollut hyvin isoja muutoksia, voi olla hyvä odottaa vielä hetki ja palata asiaan kun tilanne on tasaantunut. On tärkeää, että lapselle on nykyhetkessä tilaa ja voimavaroja. 

Kun tutustumme uuteen perheeseen, sisältää tämä vaihe ja perheen valmennus useita tapaamisia ja puhelinsoittoja. Osa tapaamisista tapahtuu kodeissa, osa esimerkiksi ryhmämuotoisesti toimistollamme. Koko moniammatillinen tiimimme ajelee jatkuvasti satoja kilometrejä nähden ja tavaten erilaisia koteja ja perheitä. Kuulemme alusta alkaen niitä odotuksia ja toiveita, joiden kanssa perheet toimintaan lähtevät. Samalla käymme yhdessä perheen kanssa pohdintaa siitä, voisiko heistä tulla sellainen sijaisperhe, joka pystyisi sekä tarjoamaan lapselle tai lapsille hyvän kodin että myös itse nauttisi perhehoitajuudesta kaikkine sen iloineen ja suruineen. Familarin perhehoitajille kehitetty Famile-valmennusantaa realistisen kuvan perhehoitajuudesta ja sisältää paljon sitä tietoa ja ymmärrystä, jonka avulla lapsi on helpompi ottaa onnistuneesti osaksi perhettä.

Hyvinvoivat perheet jakavat tätä hyvää myös perheeseen sijoitetuille lapsille. Esimerkiksi tavallisesta arjesta nauttiminen, perheenjäsenten välinen turvallinen vuorovaikutus, avoimuus ja perheen sisäinen huumori ovat ominaisuuksia, jotka antavat valtavan hyviä lähtökohtia monelle ihan tavalliselle perheelle toimia sijaisperheenä. Me Familarilla kerromme mielellämme lisää ja kuljemme mukana tukien sijaisperheitä sekä ennakkovalmennuksen että koko lapsen sijoituksenajan. Sijaisperheeksi ryhtyminen voi olla mahdollisuus muuttaa vielä tuntemattoman lapsen koko elämä.

– Hanna Lappi (palvelupäällikkö, sosiaalityöntekijä YTM)