Olemme sijaisperheenä vielä melko tuore ja perheeseemme sijoitettu lapsi tuli meille hieman eri tavalla kuin ehkä yleensä. Emme ehtineet valmistautua kovin pitkään ja paljon käytännön asioita piti hoitaa kiireellä. Vasta nyt, kun kaikki alun hässäkkä on hoidettu, ollaan selvitty alun jännityksestä ja todettu että voimme kumota monet turhaan maalaillut uhkakuvat, voimme todeta miten onnellisia olemme!

Meillä on nykyään vielä ihanampi perhe. Biologiset lapsemme ovat sopeutuneet, hekin ovat oppineet, että tämä meidän tapaamme kasvattaa perhettä on rikkaus ja etuoikeus.

Voi toki olla, että meillä on ollut poikkeuksellisen helppoa. Mutta mitäpä siitä, osaamme arvostaa sitä ja olen varma että onnemme on näkyvä myös lapsille ja koskettaa myös heitä.

Koti on pysynyt kotina, turvallisuus on säilynyt ennallaan ja arki sujuu. Toki likaisten sukkien määrä on myös lisääntynyt, mutta se on pieni pisara tässä valtamerellisessä määrässä onnea ja iloa 🙂

– Maria (Perhehoitaja)

#AjoissaKotiin
#minustakosijaisvanhempi #turvallisuustuntuusydämessä

Tämä kesä on ollut kaunis ja lämmin. Tänään olen herännyt jo aikaisin mieheni töihin lähdön ääniin ja nuorimmaisen aamuleikkeihin. Nyt istun aamuauringossa mökkilaiturilla ja katselen tyyntä järveä. Aurinko lämmittää ihanasti selkääni. Koira ja lapset kiiruhtavat laiturille seurakseni, pulahdamme aamu-uinnille vanhemman poikani kanssa. Koira vahtii meitä laiturilta, haukkuu ja haukkaa vettä. Vesi on uskomattoman lämmintä, myöhemmin päivällä kun aurinko porottaa, vesi ei tunnu edes viilentävän kuumaa ihoa.

Nyt on rauhallista, hetken päästä ehkä ei. Syön aamiaista äitini kanssa terassilla. Sitten tiskaamme yhdessä talon takana. Mitähän muuta tänään tehtäisiin? Yritän houkutella vanhemman poikani ulos mökistä, kiellän pelaamisen, hän alkaa katsomaan videota. Kiellän videon katselun ja pyydän ulos.

Kun kaikki ovat uimassa, myöhemmin päivällä, huomaan kuinka nuorimmainen uskaltaa kahlata jo kainaloihinsa asti vedessä. Hienoa! Todellinen edistysaskel hänelle. Syksyllä voisi katsoa uimakoulua hänelle lähi uimahallista, ehkä ensi kesänä hän jo osaisi uida muutakin kuin käsipohjaa.

Käyn soutelemassa lapsien kanssa, koirakin tahtoo mukaan, ui veneen perässä kun olemme lähdössä rannasta. Vanhempi poika haluaa että laitan sähkömoottorin päälle ja vedän häntä veneen perässä uimapatjalla. Nuorimmainenkin haluaa, mitä isot edellä…en tietenkään anna, kun hän ei osaa uida. Vauhti ei päätä huimaa. Nuorimmainen haluaa ohjata venettä, menemme ympyrää.

Päivä soljuu eteenpäin, leikitään rannalla, uidaan, rakennetaan maja nurmikolle ja syödään mehujäitä. This is life! Nuorimmainen huutaa vanhempaa poikaa katsomaan kuinka hän osaa keinua, ottaa vauhtia ihan itse. Keinuvuorosta syntyy kinaa. ”Äiti” kaikuu ulkona ja sisällä monen monta kertaa päivän aikana.

Illalla tietysti saunotaan, nuorimmainen malttaa olla saunassa niin kauan kuin hänen pillimehunsa on juotu. Sänkyyn menosta ei tarvitse onneksi keskustella sen kummemmin, hampaidenpesusta kyllä. Aurinko ja ulkoilma on tehnyt tehtävänsä ja lapsi nukahtaa hetkessä.

Vanhemman poikani kanssa arvomme katsotaanko tänä iltana telkasta Huvila ja Huussi uusintoja vai Simpsoneita. Lopulta molempia. Ennen kuin itse menen nukkumaan, tarkastan vielä nuorimmaisen repun vaihtovaatteet, huomenna ajamme tapaamaan biologista äitiä.

– Sanna (Perhehoitaja)

#AjoissaKotiin #minustakosijaisvanhempi #turvallisuustuntuusydämessä

Sijaishuollossa olevien lasten traumatisoituminen liittyy usein epäjohdonmukaiseen kasvatukseen, kaltoinkohteluun ja hoidon laiminlyöntiin ennen huostaanottoa. Olennaista traumatisoituneen lapsen hoidossa on vakauttaminen ja turvallisuuden tunteen lisääminen. Arki on syytä rakentaa ennakoitavaksi ja aikuisten on toimittava johdonmukaisesti. Turvallisuudentunnetta voidaan lisätä monilla käytännön ratkaisuilla, yksinkertaisimmillaan yövalolla.

Traumatisoituneen lapsen yhteys omiin tunteisiin saattaa olla kadonnut. Lapsi voi kokea ahdistusta ja pelkoja. Lapselle täytyy voida tarjota mahdollisuuksia tuntea tunteitaan turvallisesti. Lapsen tunteet otetaan vastaan rauhallisesti, tunteita ja tilanteita sanoitetaan lapselle ääneen arjessa. Näin lapsi voi rakentaa yhteyden tunteisiinsa uudelleen aikuisen avulla. Järkeily ei välttämättä auta lasta, jos lapsi reagoi aivojen primitiivisemmillä osilla. Tällöin perhehoitajat voivat reagoida ymmärtävällä suhtautumisella, vaikka lapsen reaktio olisi tilanteeseen nähden sopimaton. Hyväksyvä läsnäolo vie traumatisoituneen lapsen kanssa usein pidemmälle kuin tuhat sanaa, kehotusta tai kieltoa. Eivät sanat kiellettyjä ole, ne vain kannattaa valita harkiten.

Lapsi ei välttämättä hermostollisesti kykene rauhoittamaan itseään, ei hallitse tunteitaan ja impulssejaan eikä osaa tulkita ympäristöään oikein; lapsi saattaa tehdä vääriä tulkintoja ihmisistä ja tilanteista, sillä ei osaa tulkita oikein muiden kasvojen ilmeitä. Siksi ihmissuhteissa on usein vaikeutta. Lapsi saattaa kokea uhkaa, vaikka sitä ei kohdistu häneen, tai saattaa olla tunnistamatta todellista uhkaa. Myös äärikokemusten hakeminen voi olla lapsen kannalta mielekästä, kun hermoston muutosten vuoksi ”mikään ei tunnu miltään”. Pitkään jatkunut stressi heikentää muistia ja kognitioita. Lapsen pysähtyessä ja hiljentyessä uhkat saattavat nousta lapsen sisäisestä maailmasta, jolloin yksin jäämisen hetkiin voidaan tarvita keinoja itsensä rauhoittamiseen tai stimuloimiseen, ettei ahdistus tai pelko kasva sietämättömäksi ja pakota lasta hakemaan siihen helpotusta tuhoavalla tavalla.

Perhehoitajien on hyödyllistä nähdä lapsen oireet selviytymisstrategioina, jolloin niihin on helpompi suhtautua rakentavasti. Ehkä lapsi on selviytynyt näinkin hyvin tähän saakka näiden strategioiden avulla. Tästä lähtökohdasta lasta voidaan pikku hiljaa auttaa kehittämään niiden tilalle toimivampia keinoja. Yksi keino tähän puolestaan voi olla lähestyä lapsen pulmia taitojen näkökulmasta; mitä taitoja lapsen täytyy vielä oppia, että selviytyy hankalista tilanteista.

Yksi perhehoitajien keskeinen tehtävä on toivon ja toiveikkuuden ylläpitäminen. Traumatisoituneen lapsen kohdalla se tarkoittaa toiveikkuutta sen suhteen, että omaa kehoa, tunteita ja reaktiota on mahdollista ajan kanssa saada paremmin hallintaan.

– Minttu Tarkiainen (sosiaaliohjaaja, sosionomi YAMK, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti)

Tämä kysymys saattaa käydä monenkin mielessä elämän varrella. Samalla kysymys pitää yleensä sisällään monia mietintöjä. Mitä perhehoitajuuteen oikeasti tarvitaan? Mitä kaikkea pitää osata? Mahtuisiko kotiimme vielä lapsia? Olemmeko tarpeeksi hyviä tai oikeanlaisia? Pieni epävarmuus voi positiivisella tavalla kertoa siitä, että suhtautuu asiaan vakavasti ja haluaa lapselle tai lapsille aidosti parasta. Jotkut erittäin hyvin perhehoitajiksi sopivat perheet miettivät näitä kysymyksiä jopa vuosia. Siksi tämä blogi-kirjoitus käsitteleekin tällä kertaa perhehoitajaksi ryhtymistä ja sen edellytyksiä. Samalla haluan kannustaa viemään ajatuksia rohkeasti teoiksi, sillä jokainen lastensuojelun sijaisperhe on perhettä tarvitseville lapsille tärkeä ja tarpeellinen. 

Kun tutustumme uuteen perheeseen, käymme ensin alustavasti läpi sitä, mitä perhehoitajalta edellytämme ja mitkä ovat ne syyt ja toiveet, joiden vuoksi perhe haluaisi sijaisperheeksi. Lähtökohtana on se, että perheen oman elämän ja esimerkiksi parisuhteen pitää olla vakiintunut ja turvallinen. On oltava aikaa ja aitoa kiinnostusta paneutua uuden perheenjäsenen tarpeisiin ja tukea häntä elämässä eteenpäin. Pitkäaikaisessa sijoituksessa sitoutumista tarvitaan lapsen iästä riippuen vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi, lyhytaikaisissa sijoituksissa lapset voivat asua perheessä lyhyemmän aikaa ja vaihtua useammin. 

Monenlaiset perheet voivat olla hyviä sijaisperheitä. Ei ole olemassa yhtä täydellistä kaikille lapsille sopivaa malliperhettä vaan tärkeintä on löytää juuri tietylle lapselle tai sisaruksille sopiva perhe. Tällöin iso tai pieni perhekoko, kaupunki tai maaseutu, perheen rauhallisuus tai aktiivisuus, kulttuuri- tai uskontotausta, toive kodin tarjoamisesta pikkulapselle tai nuorelle, perheen eläimet tai mahdolliset allergiat, ovat kaikki asioita, jotka punnitaan suhteessa lapsen tarpeisiin, miettien hänelle parasta ratkaisua. Monenlaiset lapset tarvitsevat ehdottomasti myös monenlaisia perheitä. 

On myös asioita, jotka estävät perhehoitajuuden. Perheessä ei luonnollisesti saa olla esimerkiksi päihdeongelmaa, väkivaltaisuutta tai esimerkiksi mielenterveysongelmia. Myös talouden ja asuinympäristön tulee olla kunnossa. Vaikka perhehoitajuudesta maksetaan palkkiota ja kulukorvausta, mikä mahdollistaa päätoimisen lapsen kanssa kotona olemisen, ei myöskään raha saa olla syy lasten ottamiseen. Lisäksi perhehoitajan pitää olla valmis tekemään lapsen asioissa yhteistyötä ja toimimaan kasvatuskumppanuudessa hänen vanhempiensa ja läheistensä, viranomaisten, Familarin työntekijöiden ja muiden verkostojen kanssa. Jos perheessä on juuri ollut hyvin isoja muutoksia, voi olla hyvä odottaa vielä hetki ja palata asiaan kun tilanne on tasaantunut. On tärkeää, että lapselle on nykyhetkessä tilaa ja voimavaroja. 

Kun tutustumme uuteen perheeseen, sisältää tämä vaihe ja perheen valmennus useita tapaamisia ja puhelinsoittoja. Osa tapaamisista tapahtuu kodeissa, osa esimerkiksi ryhmämuotoisesti toimistollamme. Koko moniammatillinen tiimimme ajelee jatkuvasti satoja kilometrejä nähden ja tavaten erilaisia koteja ja perheitä. Kuulemme alusta alkaen niitä odotuksia ja toiveita, joiden kanssa perheet toimintaan lähtevät. Samalla käymme yhdessä perheen kanssa pohdintaa siitä, voisiko heistä tulla sellainen sijaisperhe, joka pystyisi sekä tarjoamaan lapselle tai lapsille hyvän kodin että myös itse nauttisi perhehoitajuudesta kaikkine sen iloineen ja suruineen. Familarin perhehoitajille kehitetty Famile-valmennusantaa realistisen kuvan perhehoitajuudesta ja sisältää paljon sitä tietoa ja ymmärrystä, jonka avulla lapsi on helpompi ottaa onnistuneesti osaksi perhettä.

Hyvinvoivat perheet jakavat tätä hyvää myös perheeseen sijoitetuille lapsille. Esimerkiksi tavallisesta arjesta nauttiminen, perheenjäsenten välinen turvallinen vuorovaikutus, avoimuus ja perheen sisäinen huumori ovat ominaisuuksia, jotka antavat valtavan hyviä lähtökohtia monelle ihan tavalliselle perheelle toimia sijaisperheenä. Me Familarilla kerromme mielellämme lisää ja kuljemme mukana tukien sijaisperheitä sekä ennakkovalmennuksen että koko lapsen sijoituksenajan. Sijaisperheeksi ryhtyminen voi olla mahdollisuus muuttaa vielä tuntemattoman lapsen koko elämä.

– Hanna Lappi (palvelupäällikkö, sosiaalityöntekijä YTM)

Tässä blogissa palaamme vielä Uudenmaan perhehoidon kesäiselle päiväleirille. Kokoonnuimme 5.6 isolla lasten, nuorten ja aikuisten porukalla Hotelli Nuuksioon viettämään päivää vertaistuen, kokemusasiantuntijuuden, yhdessä kehittämisen ja kaikista tärkeimmän eli yhdessä touhuamisen ja jutustelun merkeissä. Lasten omista ryhmistä kirjoitinkin jo 15.6.2018 julkaistussa blogissa, joka kannattaa ehdottomasti lukaista, ellet ole vielä ehtinyt. Jutun ihaninta antia ovat lasten omat kommentit ja kertomukset. Tässä jutussa kerron vanhemmille järjestetystä ohjelmasta ja perheiden yhteisestä toiminnasta. 

Vanhempien päivä alkoi tiedotuksellisella osuudella, jossa käytiin perhehoitajien toiveesta läpi Familar perhehoidon organisaatiota ja erityisesti Uudenmaan tiimin työntekijöitä ja rooleja. Tämän jälkeen meillä oli pieni tutustumisleikki, jossa jokaiselle perhehoitajalle jaettiin palanen postikortista. Heidän tehtävänsä oli koota postikortti ja muodostaa tällä tavoin ryhmä. Ryhmässä ehdittiin jutustella kuulumisista hetken aikaa, vaikka tuntuikin, että juttua olisi riittänyt vaikka kuinka pitkään 🙂 Tutustumisen jälkeen kerroin keväällä startanneista perhehoitajien kehittäjäryhmistä yhdessä ensimmäisiin ryhmiin osallistuneiden kanssa. Ryhmään osallistuneet perhehoitajat olivat ehdottomasti sen kannalla, että yhdessä kehittämistä kannattaa jatkaa ja että kutsun saaneiden kannattaa ryhmiin osallistua. Kerroin vielä, että ryhmät pidetään pieninä, jotta jokaisella osallistujalla olisi tilaa tuoda esille mielipiteensä ja että jokainen Familarin perhehoitaja tullaan kutsumaan ryhmään omalla vuorollaan. Aamupäivä hujahti nopeasti ja puoli kahdentoista maissa vanhemmat kävivät keräämässä omat lapsensa lounaalle.

Lounaan jälkeen Elina Piirainen (perhehoitaja, terapia-opiskelija) ohjasi perhehoitajille vertaistukiryhmän, jonka aiheena oli perhehoidon odotukset ja todellisuus. Elina on jo aikaisemmin käynyt pitämässä yhden ryhmätyönohjauksen perhehoitajillemme ja sai jo tällöin valtavasti kehuja. Elina kertoi vertaistukiosuudesta, että alussa hän toi esille niitä tuntemuksiaan ja odotuksiaan, joita hänellä oli noussut pintaan ensimmäisen sijoitetun lapsen kohdalla, ja miten todellisuus ei ollutkaan ihan sitä mitä hän oli etukäteen kuvitellut. Elina kertoi, että toiset perhehoitajista olivat lähteneet mukaan pohtimaan tätä aihetta. Lisäksi ryhmässä oli keskusteltu perheytymisestä ja siitä, miten sijaisperheiden biologiset lapset ovat ottaneet vastaan uudet tulokkaat, hieman keskustelu oli rönsyillyt myös lasten ja vanhempien tapaamiskuvioihin sekä yhteistyöhön syntymäsuvun kanssa. Elinan mukaan oli hienoa, että ryhmässä oli mukana sekä pitkään toimineita sijaisperheitä että suhteellisen tuoreita perheitä ja hänelle oli jäänyt porukasta hyvä olo. Ryhmän lopuksi Elina oli pyytänyt jokaista halukasta kertomaan millä voimavaroilla tätä työtä jaksetaan tehdä. Esille nousivat esimerkiksi periksi ei anneta-asenne, huumori, omat harrastukset sekä vertaistuki.

Pyysimme perhehoitajilta palautetta leirin sisällöstä, tilojen sopivuudesta, leirin vetäjien osaamisesta, sitä saivatko perhehoitajat leirillä uutta tietoa tai mielenkiintoista sisältöä arkeen ja vastasiko leiri tavoitteeseen vertaistuen jakamisesta. Melkein kaikki perhehoitajat olivat sitä mieltä, että leiri onnistui erinomaisesti tai hyvin. Palautekyselyssä pyysimme myös avoimia vastauksia kysymykseen: ”Miten koet hyötyneesi leirille osallistumisesta?” ja saimme seuraavia vastauksia:

”Elina Piiraisen puheenvuoro ja keskustelun ohjaaminen oli erinomainen! Vertaiskeskustelu tärkeää”,

”Kiva että pystyi koko perheenä osallistumaan 🙂 ”

”Oli kiva vaihtaa maisemaa ja kun lapset sai leikkiä vertaistensa kanssa. Sain vertaistukea”

”Vertaistuki, dialogisuus, ajatusten ja tunteiden jakaminen / purkaminen”

”Kiva maiseman vaihdos!”

”Vertaistuki palkitsee aina”

Kehitettäviä asioita leirissä olivat perhehoitajien mukaan, että vertaistuelliselle keskustelulle olisi tarvittu vielä enemmän aikaa, että yhteistoiminnallisuutta ja sijaisvanhempien keskinäistä tekemistä olisi ollut enemmän ja että vertaistukiryhmässä jakaannuttaisiin myös pienempiin porukoihin sekä ”erotettaisiin” pariskunnat, jotta kaikki saisivat varmasti suunvuoron. Nämä ideat otamme varmasti tulevaisuudessa huomioon. Me työntekijät saimme palautteissa aivan ihania terveisiä perhehoitajilta: ”Jatkakaa samaan malliin 🙂 ”, ”Olette ihania ja osaavia kaikki <3 ” ja ”Hyvää kesää, kiitos!”. Vähintäänkin nämä terveiset ja kiitokset voisimme palauttaa meidän arvokkaille perhehoitajille!

Päivä ei suinkaan päättynyt aikuisten oman ohjelmaan päättymiseen ja sen jälkeen nautittuun ihanaan välipala buffaan. Seuraavana oli vuorossa rastirata, jolla kierrettiin perheittäin. Tehtäviä olivat saappaanheitto, sukkulaviesti, solmuleikki, kottikärrykävely ja tölkkien kaato hernepusseilla. Perheenjäsenten yhteinen ilo ja toistensa tsemppaaminen ei olisi voinut olla parempaa. Lasten kannustaessa aikuisetkin uskaltautuivat esimerkiksi kottikärryajeluun, vaikka se hieman heitä jännittikin. Suloisimpia osallistujia oli 2-vuotias poika, joka teki oma-aloitteisesti kaikki samat jutut kuin isommatkin ja yllätti siinä meistä jokaisen 🙂

Päivän viimeiset tunnit vietettiin rantasaunalla saunoen sekä järvessä uiden ja hotellin allasosastoa hyödyntäen. Kodalla paistettiin vielä makkaraa ja vaahtokarkkeja, joita meille olikin varattu valtava määrä. Lapsilla riitti vieläkin virtaa ja kodan ympärillä metsässä käytiin hippaa. Kodassa oli mukavan tyytyväinen tunnelma ja iloinen juttelu jatkui. Kansallispuiston rauhoittava ja rentouttava tunnelma antoi varmasti osaltaan voimaa kaikille meistä. Kodalta perheet lähtivät pikkuhiljaa omassa tahdissaan kotia kohti ja voisin veikata, että autoissa istui väsyneitä mutta onnellisia pieniä ja isoja ihmisiä. Ensi kesänä kokoonnumme varmasti jälleen leiripäivän merkeissä, niin tärkeäksi ja mukavaksi päivä koettiin. Tätä ennen on toki vielä paljon kaikkea muuta tiedossa syksyn, talven ja kevään mittaan. Mutta ei mennä siihen vielä vaan nautitaan ensin päivä kerrallaan sekä kesän auringosta että virkistävistä sateista! 🙂

– Sanna Savilahti (kehityspäällikkö, sosiaalityöntekijä YTM)