Mietimme erilaisissa yhteyksissä yhdessä perhehoitajien kanssa heidän työhyvinvointiinsa liittyviä asioita ja otamme askeleita, joilla voimme konkreettisesti lisätä perhehoitajien jaksamista. Tulemme jo kevään aikana kertomaan tästä enemmän perhehoidon blogissa.

Perhehoitajien hyvinvointi -teemaan sopii myös se, että olemme perustaneet Familar perhehoitopalveluihin palkitsemisjärjestelmän. Tästä vuodesta eteenpäin perhehoitajia aletaan palkita pitkästä ja ansioituneesta perhehoitajuudesta.

Ensimmäinen palkittu perhehoitaja on Annika Tavaststjerna. Kävimme palkitsemassa Annikan aurinkoisena pakkaspäivänä hemmottelulahjakortilla ja samalla hieman juttelimme hänen elämäntavastaan ja työstään perhehoitajana. Annikan kanssa jutellessa ei jäänyt epäselvyyttä siitä, etteikö hän aidosti nauttisi lasten ja nuorten kanssa toimimisesta. Vielä kun samalla vierailulla rapsutella koiria ja heppoja sekä ihmetellä Håkan-varista, joka myös asustelee heppatallilla, tällä hetkellä onnettomuudesta kuntoutuen, jäi tapaamisesta kyllä erityisen hyvä mieli.

Miten kuvailisit työtäsi tällä hetkellä?

– Olen perhehoitaja. Meillä asuu tällä hetkellä kaksi sijoituksessa olevaa lasta oman lapsen lisäksi. Tehtäväni on näiden lasten hoitaminen ja heidän tarpeisiinsa vastaaminen. Meillä on myös hevostalli ja hoidamme hevosia yhdessä lasten kanssa.

Millainen koulutus sinulla?

– Olen valmistunut 2005 sosiaalityöntekijäksi ja sen jälkeen psykoterapeutiksi. Minulla on myös erilaisia hevosalan opintoja.

Millainen työkokemus sinulla on sosiaalialalta ja Familarista? Oletko toiminut jollain toisella alalla aikaisemmin?

– Aloitin sosiaalialalla heti valmistuttuani eli vuonna 2005. Työskentelin tuolloin sosiaalitoimistolla. Sitä ennen olen työskennellyt hevosalalla ja sekä Suomessa että ulkomailla ravintola-alalla.

Miten päädyit mukaan lastensuojelutyöhön?

– Se tapahtui aika luonnollisesti. Hevostalleilla kävi paljon nuoria tyttöjä, joista monella oli isoja ongelmia kotona. Moni heistä jäi ikään kuin siiven alle hoidettavaksi ja siitä on pikkuhiljaa tultu tähän pisteeseen. Aluksi teimme Antin kanssa paljon töitä avopalvelujen puolella ja kun osan näistä asiakkaista kohdalla päädyttiin sijoitukseen, päätettiin että he saivat muuttaa meille. Perhekodin perustaminen ei siis ollut aivan suunnitelmallinen juttu vaan kaikki lähti liikkeelle yhden meille muuttaneen nuoren miehen osalta.

Kuinka pitkään teillä on ollut sijoitettuja lapsia?

– Edellä mainittu nuori muutti meille kuusi vuotta sitten, noin vuosi sen jälkeen kun olimme itse muuttaneet nykyiseen kotiimme. Pidempiaikaisesti meillä on ehtinyt asua vajaa kymmenen lasta / nuorta ja alussa meillä oli myös paljon tukilapsia. Välillä meillä saattoi olla viikonloppuisiin kymmenenkin nuorta ja olimme aika näky, kun kävimme esim. läheisessä pikkukaupungissa. Meiltä löytyy ihania valokuvia, joissa koko lössi on esimerkiksi liukuportaissa yhtä aikaa.

Minkä ikäisiä lapsia teille on muuttanut?

– Nuorin on ollut muuttaessaan kuusi vuotta vanha, mutta aika paljon olemme keskittyneet teini-ikäisiin, ehkä n. 13 vuodesta ylöspäin.

Miten muuten kuvailisit teille muuttaneita lapsia?

– Meille on muuttanut laidasta laitaan kaikenlaisia lapsia, kaikkia yhdistäen se, että he ovat olleet aivan ihania tyyppejä. Nuorilla on ollut paljonkin erilaisia ongelmia, mutta melko hyvin niistä on selvitty.

Pidättekö edelleen yhteyttä teiltä pois muuttaneisiin nuoriin?

– Kyllä! Monet käyvät meillä edelleen kylässä, soittelemme ja vietämme esimerkiksi synttäreitä yhdessä. Se on kiva, kun nuoret jäävät luonnollisesti elämäämme mukaan.

Onko teillä ollut kokonaisia perheitä sijoituksessa?

– Ihan alussa meillä kävi perhekuntoutusjaksoilla perheitä, sekä pihapiirin pikkumökissä että talon yläkerrassa. Perhekuntoutukset järjestettiin viikonloppujen tai pitkien viikonloppujen pätkissä.

Minkälaisia onnistumisen hetkiä tulee mieleen perhehoitajana toimimisesta?

– Aika useinkin tulee hyvä olo ihan näistä lapsista ja siitä, miten he pääsevät eteenpäin sekä pääsevät irti siitä leimasta millä he ovat lastensuojeluasiakkaina meille muuttaneet. Esimerkiksi toista meillä asuvista tytöistä pidettiin alun perin hyvin haastavana, mutta nyt kun hän on asunut meillä lähestulkoon kaksi vuotta, psyykkiset ongelmat ovat vähentyneet kovasti, hän toimii arjessa hyvin ja häneen voi luottaa. Hänen kohdallaan voi myös uskoa siihen, että hän tulee pärjäämään elämässään.

Millaisia haasteita perhehoitajuuteen liittyy?

– Ihan se yhdistelmä, että perhekoti on toisaalta perhe ja koti, mutta toisaalta myös työpaikka, jossa lapset ovat perhehoitajan vastuulla 24/7. Esimerkiksi kun perhehoitaja sairastuu eikä sen vuoksi jaksa olla normaaliin tapaan 100 prosenttisesti läsnä, se näkyy lapsissa nopeasti ja heidän vointinsa huononee mihin on taas sairaana raskaampaa vastata. Sijoitettujen lasten kanssa kaikki on myös niin paljon tarkempaa kuin oman lapsen kanssa. Yhteistyö vanhempien tai joidenkin yhteistyötahojen kanssa voi ajoittain olla hankalampaa. Toki välillä lastenkin kanssa tulee haasteita ja nämä tilanteet jäävät kovasti mietityttämään, jotta löytyisi taas uusia tapoja päästä eteenpäin.

Jääkö sinulle omaa / vapaata aikaa?

– Osaan ottaa omana aikana sen, kun lapset ovat koulussa. Muina aikoina tykkään kyllä vaan touhuilla lasten kanssa. Minusta on jotenkin vaikea jättää heitä kotiin lyhyeksikään aikaa, vaikka ovat jo isoja ja pärjäisivät, joten kuljemme pääosin porukalla. Oman ajan ottaminen onnistuu arjenkin keskellä sen vuoksi, kun voi välillä käydä ratsastamassa omassa rauhassa.

Mikä mielestäsi tukee perhehoitajan jaksamista?

– Perhekohtaiset tai vertaistuelliset keskustelut, joissa pystyy avoimesta kertomaan omia fiiliksiä.

Mitä haluaisit sanoa sijaisperheeksi ryhtymistä miettivälle?

– Mielestäni tämä on 95 prosenttisesta maailman paras työ, mutta toki on hyvä miettiä sitä, että perhehoitajana olet töissä melkein aina. Sitä kannattaa myös pohtia, miten perhehoitajaksi alkaminen voi vaikuttaa omiin lapsiin. Toisaalta se on rikkauskin, että oma lapsi oppii näkemään hieman eri olosuhteista tulevien lasten elämää ja oppii jakamaan omastaan. Sijaisperheeksi ryhtyvien kannattaa ottaa huomioon myös se, että välillä sukulaisten tai muiden läheisten voi olla vaikea ymmärtää ratkaisua ja asiaa voi joutua selittämään.

Mitä haluaisit sanoa tukiperheeksi ryhtymistä miettivälle?

– Kannattaa alkaa, voin ehdottomasti suositella! Jos vain tykkää olla lasten ja nuorten kanssa ja tulee heidän kanssaan toimeen niin juuri tällainen toiminta antaa paljon!

Mikä on tärkeintä mitä perhehoitaja voi lapselle antaa?

– Säännöllisyys ja turva sekä se, että lapsi kokee tulevansa arvostetuksi. Kun näillä lapsilla on traumatausta ja vaille jäämisen kokemus, heille on erityisen merkityksellistä näyttää kuinka tärkeitä he ovat ja että heillä on taitoja vaikka mihin.

Mitä haluaisit kertoa nimenomaan Familar perhehoidosta?

– Minulla on kokemus, että perhehoito toimii Familarissa hyvin ja perhehoitaja saa tarvitsemaansa tukea.

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla ja perheellänne on?

– Tällä hetkellä mennään eteenpäin tällä porukalla ja tutuilla kuvioilla. Jossain vaiheessa perhekotiin varmaan muuttaa vielä uusia nuoria, pitkästä aikaa voisi olla mukava saada meille poika.

Kiitos Annikalle haastattelusta ja etenkin siitä pitkäaikaisesta ja arvokkaasta työstä, jota Familarissa teet! 

Sanna Savilahti (kehityspäällikkö, sosiaalityöntekijä YTM)

Tarkoituksenamme on kertoa tarinoita perhehoidon arjesta sekä lasten, perhehoitajien että työntekijöiden näkökulmasta. Toivomme, että saamme blogista pidemmän päälle mahdollisimman monipuolisen ja moniäänisen. Kirjoitamme blogiin vähintään kerran kuukaudessa. Tarkkaa päivää emme rohkene vauhdikkaan ja yllätyksekkäänkin arjen keskeltä lupaamaan, mutta kerromme uusista postauksista sosiaalisessa mediassa. Somesta löytyy perhehoidon lisäksi myös muiden Familarin yksiköiden kuulumisia, asia-artikkeleita ja erilaisia tiedotteita. Kannattaa siis käydä tsekkaamassa ja seuraamassa meitä sekä Instagramissa että Facebookissa. Nettisivujen alareunasta löytyy myös linkit Familar Uutiset -lehtiin.

Tällä ensimmäisellä kerralla kerromme meitä aivan erityisesti ilahduttaneesta päivästä. Postaus sopii mitä parhaiten juuri tähän päivään, kun juhlimme ystävyyttä!

Kun saavuimme perhehoidon työntekijöiden kanssa Forssaan lauantaina 3.2 keskipäivän aikaan, kaupungin tunnelma oli rauhaisa, hieman ehkä uneliaskin. Tästä hetkestä meni kuitenkin vain tunti, kun hotellista varaamamme tilat olivat täynnä energiaa, puheensorinaa ja riemukasta puuhailua. Olimme järjestäneet samalle päivälle ensiapukoulutuksen perhehoitajille ja vertaistukipäivän perhehoidossa asuville lapsille sekä heidän sijaissisaruksilleen. Perhehoitajien EA-koulutuksesta ja sieltä saaduista opeista saatte lukea seuraavasta Familar Uutiset -lehdestä. 

Alussa kokoonnuimme kaikki yhteen pieneksi hetkeksi ja Katri kertoi, että lapsille on järjestetty hieman aikuisilta salaistakin puuhaa alakertaan. Tämä herätti mielenkiintoa ja kaikki lapset lähtivät Katrin, Sannin ja Jonnan matkaan reippaasti. Sonja ja Sanna olivat suuremman osan päivästä perhehoitajien mukana, mutta kävivät myös lapsia moikkaamassa ja jututtamassa. Päivä aloitettiin nimitarrojen tekemisellä ja lankakeräleikillä, jossa lapset ja aikuiset tutustuivat toisiinsa. Samalla huomattiin, että kaikkia läsnä olevia lapsia ja nuoria yhdisti se, että he olivat joko muuttaneet syntymäkodistaan toiseen kotiin tai heidän syntymäkotiinsa oli muuttanut uusia lapsia. Lankakerän heittelystä syntyi melkoinen hämähäkinverkko, jonka selvittäminen olikin hieman hankalampi juttu ja se huvitti lapsia kovasti.

Yhteisen leikin jälkeen alkoi touhuaminen pienemmissä porukoissa. Lähestyvä ystävänpäivä innosti monia lapsia tekemään lahjoja heille tärkeille ihmisille. Monet myös kertoivat kuka on heidän paras ystävänsä. Etenkin pojat innostuivat korujen tekemisestä ja korupajassa toinen auttoi toistaan. Aikuisia suorastaan liikutti, kun isommat sisarukset tekivät koruja pienemmille. 4-vuotias poika pohti mahtaako hänen tekemänsä rannekoru mahtua isän käteen. Toisaalta hän keksi, että jos ei mahdu, hän voi pitää korun itse. Koru mätsäsikin täydellisesti pojan paitaan, todella taitavaa. 10-vuotias tyttö kertoi tehneensä jo neljä korttia ja uusi oli jälleen valmisteilla. Lapset kertoivat tekevänsä kortteja omille vanhemmilleen, kavereilleen, sisaruksilleen ja perhehoitajille.

Päivän aikana myös lautapelit olivat kovassa käytössä ja lapsista oli erityisen hauskaa voittaa aikuinen. Ilahduttavaa oli huomata kuinka moni sai uusia leikkikavereita päivän aikana. Eräs 5-vuotias poika oli innoissaan siitä, että nyt hän tuntee jo kaksi Eetua! Hän kertoi leikkineensä päivän aikana supersankari-ukkeleilla. Toinen 10-vuotias tyttö kertoi, että suurin osa lapsista oli hänelle ennestään vieraita ja että hän olikin viihtynyt enemmän omien sisarusten kanssa. Tämä oli myös oikein hyvä ja turvallinen vaihtoehto. Toinen 4-vuotias poika kertoi tehneensä temppuja ja samalla jo näyttikin kuinka hienosti osasi hyppiä yhdellä jalalla.

Nuoret tykkäsivät hengata sohvaryhmällä ja lueskella akkareita. Oli hienoa, että 14-vuotias poika vastasi rohkeasti, että hänelle oli tullut tylsää sen jälkeen, kun kaikki taskukirjat oli luettu. Hän ei ollut niinkään innostunut käsitöistä tai pelailusta. Nyt osaamme kehittää vertaistukipäiviä tulevaisuudessa. Muutoin lapset kommentoivat, että päivä oli joko hyvä, kiva tai tosi kiva. Lapset mainitsivat myös, että välipala oli herkullinen. Vaikka tarjolla oli melkoisesti herkkuja, he olivat muistaneet ottaa myös hedelmiä ja vihanneksia. Perhehoitajien / vanhempien matkaan lähti varmasti kaikkensa antanut, väsynyt mutta tyytyväinen porukka. Me perhehoidon työntekijät olemme voineet vain ihmetellä kuinka hienosti, ilman mitään erityisempiä sattumuksia päivä sujui, vaikka lapsia oli paljon ja meno vauhdikasta. Jäämme innolla odottamaan seuraava yhteistä päivää vertaistuen ja tulevaisuudessa myös yhdessä kehittämisen tiimoilta!

Sanna Savilahti (kehityspäällikkö, sosiaalityöntekijä YTM)