Keravan Palmukodissa näkyy rakkauden kädenjälki 30.10.2025 Talo on vanha, suuri ja sokkeloinen, pihaa koristavat vahvat ja jykevät vaahterat ja tammet. Syksyllä nurmikko peittyy värikkäisiin lehtiin, kesällä saadaan nauttia lintujen moniäänisestä kuorosta niin päivällä kuin aamuyölläkin. Keravan Palmukodin pitkä historia on täynnä muistoja leikeistä, naurusta, iltapaloista ja saunailloista. Talo kätkee sisälleen myös riipivää tuskaa ja ahdistuksen huutoja, mutta pihan jykevät puut ja sydämellään työtä tekevät ohjaajat kestävät senkin. Kaikkialla Keravan Palmukodissa näkyy pitkäaikaisimman ohjaajan Tuijan kädenjälki, se on tehnyt yksiköstä aivan omanlaisensa, niin arvokkaan, että sitä on vaikea sanoin kuvata. Tuo kädenjälki on empatian, kohtaamisen ja rakkauden jälki, siihen tiivistyy lopulta kaikkein olennaisin tästä työstä ja Keravan Palmukodin toimintafilosofiasta. Lapset ja nuoret eivät tarvitse pelastamista, he tarvitsevat arvostusta, aikaa ja nähdyksi tulemista. Menneinä vuosina aikojen ollessa erilaiset, Tuijalla oli toisinaan töissä mukana myös oma tytär, jolle karttui Keravan Palmukodista lämpimiä muistoja ja ehkä samalla hippunen käsitystä laadukkaasta sijaishuollosta. Nykyään Keravan Palmukodissa työskentelee nimittäin Tuija Kupilan lisäksi Elli Kupila. Molemmille Kupiloille Keravan Palmukoti on tuttu ja rakas paikka lähes 20 vuoden takaa ja samaan työhön päätyminen tuntuu luonnolliselta, melkein tarkoitetulta. Kummallekin työssä tärkeää ja erityistä on aito välittäminen ja yhteys asiakkaisiin; hassuttelu arkiaskareiden lomassa, valmiiksi tehty toiveaamupala, keskustelut joissa kuunnellaan ja annetaan tilaa kaikille tunteille ja kokemuksille. Se, että pääsee seuraamaan jonkun elämää ja kehitystä näin läheltä, vaikka vain hetken aikaa, on suuri etuoikeus ja jotain, mistä oppii aikuisenakin aina lisää. Lapset ja nuoret eivät tarvitse pelastamista, he tarvitsevat arvostusta, aikaa ja nähdyksi tulemista.
Lapsen oikeus perheeseen 28.10.2025 Perhehoidettavuuden arviointi on perhehoidon erityisosaamisen alue. Arviointiin kuuluu onnistunut perheiden rekrytointi, laadukas ennakko- ja jatkovalmennus, huolellinen perhehoidon tarkoituksenmukaisuuden arviointi ja tukitoimien huolellinen valitseminen ja ajoittaminen. Perhehoidettavuuden arviointi onkin vaativaa asiantuntijatyötä, johon tarvitaan huolellista perehtymistä perhehoidon erityiskysymyksiin. Hyvinvointialueilla on vahva tahtotila perhehoidon kehittämiseen. Tyytyväisinä voimme todeta, että kustannustehokkain vaihtoehto on myös lapsen edun näkökulmasta inhimillisin vaihtoehto. Samalla näemme, kuinka tavallista arkea elävien potentiaalisten sijaisperheiden elämä on hektistä ja vaativaa mm. työn ja lasten harrastusten parissa. Miten siis saamme jatkossa varmistettua, että perhehoitajia riittää kaikille perhesijoitusta tarvitseville ja siitä hyötyville lapsille? Ennakkovalmennus on täynnä sekä ammatillisia että intuitiivisia valintoja, joiden kautta muodostuu juuri tietylle perheelle sopiva valmennuksen polku. Tärkeintä on panostaa innostavaan, mutta realistiseen rekrytointiin ja ennakkovalmentamiseen. Tarvitsemme perheitä, jotka alusta saakka ymmärtävät, millaiseen prosessiin he ovat lähtemässä. Perhehoitajien valmentajien haasteena on saada perheet riisumaan vaaleanpunaiset silmälasit silmiltään viemättä innostusta, iloa ja auttamisen halua tulevilta perhehoitajilta. Sijoitusmuotoa- ja paikkaa valittaessa huomioon on otettava lapsen ja hänen vanhempiensa tarpeet ja toiveet, perhehoitajien resurssit ja valmiudet, tukitoimien saatavuus ja sopivuus lapselle ja perhehoitajille sekä näiden kaikkien osatekijöiden yhteensopivuus. Arviointi ei ole kiireessä tehtävä päätös siitä, sijoitetaanko lapsi perhehoitoon vai laitokseen vaan hienosyinen prosessi, jossa eri osapuolten tarpeita ja toiveita yhteensovitetaan huolellisesti ja monitoimijaisesti arvioiden. Eri osapuolten keskinäisen yhteistyön tukeminen on avain laadukkaaseen perhehoitoon. Valmistelutyö onkin se kaikkein merkittävin prosessin vaihe. Selkeä suunnitelma esimerkiksi lapsen vanhemmille tarjottavasta tuesta saattaa olla ratkaisevan tärkeää sijoituksen onnistumista ennustava tekijä. Toimivan yhteisvanhemmuuden kautta perhehoidossa voidaan keskittyä kuntouttavaan työhön lapsen kanssa. Keskeistä on juuri oikean perheen löytäminen haavoittuvassa asemassa olevalle lapselle. Valmennuksen aikana tutustumme perheeseen, opimme ymmärtämään heidän kipupisteitään ja näin välttämään sijoitukset, joissa lapsen tarpeet ja perhehoitajien valmiudet eivät kohtaa. Vaatii sosiaalityöntekijältä rohkeutta olla sijoittamatta lapsi vapaana olevaan perheeseen, mikäli perhe ei lapsen tarpeisiin sovellu. Tämän vuoksi hyvinvointialueet tarvitsevat kumppanikseen palveluntuottajia, jotka täydentävät hyvinvointialueen omaa palveluntuotantoa valmentamalla ja tukemalla perhehoitajia vahvan osaamisen ja perhehoitoon erikoistumisen kautta. Perhehoidon haasteiden kompleksisuus on lisääntynyt viimeisten vuosien aikana. Sijoitettavien lasten ja heidän vanhempiensa ongelmat ovat monimuotoistuneet, jolloin vaatimukset perhehoitoa kohtaan ovat kasvaneet. Sijaishuoltoon tulevilla lapsilla on usein vaikeita traumaattisia kokemuksia, joiden vakauttaminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja monitoimijaista tukea. Kun tämän suhteuttaa palvelujen saatavuuden heikentymiseen, on meillä käsissämme iso haaste. Perhehoitajien osaaminen onkin aikaisempaa vahvemmin lapsen kuntoutumisen ja hyvinvoinnin avain. Terapeuttinen perhehoito ei ole terapiakäyntejä vaan arjen terapeuttista, korjaavaa vuorovaikutusta, jonka kautta lapsi uskaltaa sosiaalisesti liittyä ja tulla kohdatuksi omana itsenään. Perhehoitajien valmentaminen ja tukeminen on vaativaa työtä, joka edellyttää paloa ja paneutumista sekä kykyä terapeuttiseen työskentelyyn perheiden kanssa. Perhehoitajat tarvitsevat rinnalla kulkemista ja kannustamista. He tarvitsevat psykoedukaatiota eli tietoa lapsen käytöksen takana olevista syistä ja keinoista tukea lapsen kuntoutumista. Mutta ennen kaikkea he tarvitsevat mahdollisuuksia tutkia omia tunnetason viestejään. Terapeuttinen tuki mahdollistuu luottamuksellisessa ja säännöllisesti toteutuvassa vuorovaikutuksessa perhehoidon työntekijän kanssa. Samalla perhehoitajan ja työntekijän välillä on oltava riittävä etäisyys, joka mahdollistaa arvioivan työotteen lapsen edun näkökulmasta. Tiimien monipuolinen asiantuntemus ja riittävät resurssit asettua perhehoitajien rinnalle on keino tukea perhehoitajien jaksamista arjen haasteissa ja näin edistää lapsen hyvinvointia. Haastava tilanne on kannustanut perhehoidon toimijoita terapeuttisen asiantuntemuksen syventämiseen ja osaamisen monipuolistamiseen. Samalla sijoitusprosesseja on kehitetty hyvinvointialueen resursseja optimoivaan suuntaan. Perhehoidon erityisen osaamisen vahvistaminen, prosessien sujuvoittaminen ja perhehoidon laadun varmistaminen jo ennen sijoitusta ovat avaimia perhehoidon lisäämiseksi. Samalla ne ovat keskeisiä sijoitusten pysyvyyttä ennustavia tekijöitä. Perhehoidon kehittäminen vaatii rohkeutta, resursseja ja yhteistyötä yli organisaatiorajojen. Perhehoidettavuuden arviointia ja perhehoidon prosesseja kehittämällä ja yhtenäistämällä voidaan tukea HVA:n ja palveluntuottajien yhteistyötä ja mahdollistaa onnistuneet perhesijoitukset. KirjoittajaMilla HöykinpuroSijaisperhekoordinaattori, Familar PerhehoitopalvelutYTM sosiaalipsykologi, sosiaalityöntekijäTraumapsykoterapeutti
Lapset ja nuoret ottivat ohjat – Miten asiakaskokemuskyselystä tehtiin aidosti vaikuttava työkalu 22.10.2025 Muutostarve nousi arjesta, uusi kysely valmistui yhteiskehittämisen keinoin Vanha kyselymme oli pitkä, ja siihen vastaaminen koettiin raskaaksi. Lisäksi kyselyssä oli useita sellaisia kysymyksiä, joiden ei koettu mittaavan yksikön toimintaa tai lasten arkea järkevällä tavalla. Kyselystä haluttiin ytimekkäämpi, konkreettisempi, ja lasten ja nuorten tärkeiksi kokemia asioita mittaava kokonaisuus, joten mikäpä sen parempaa kuin ottaa ammattilaiset asialle ja antaa lasten ja nuorten päivittää kysely tälle vuosikymmenelle! Jotta jokaisen ikäryhmän ääni tulisi mahdollisimman hyvin kuuluviin, järjestimme kaksi erillistä työpajaa: toisen alakouluikäisille ja toisen sitä vanhemmille nuorille. Lapset ja nuoret noin 15 eri yksiköstä saapuivat paikalle omien omaohjaajiensa kanssa. Samalla kun nuoret ahkeroivat kyselyn parissa, omaohjaajat pääsivät osallistumaan omaan koulutukseensa. Järjestely mahdollisti sen, että nuoret saivat keskittyä rauhassa kehittämistyöhön ja luoda jotain aidosti omaa. Tunnelma oli aluksi odottava, jännittynytkin. Lapset ja nuoret tarttuivat kuitenkin toimeen hämmästyttävällä tarmolla ja viisaudella. He eivät ainoastaan karsineet turhia ja monimutkaisia kysymyksiä, vaan haastoivat meidät aikuiset ajattelemaan mittaamisen tarkoitusta uudelleen. Syntyi keskustelua siitä, mikä arjessa on oikeasti merkityksellistä: turvallisuuden tunne, luottamus omiin ohjaajiin, kokemus nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään tulemisesta. Lasten päivässä haarukoitiin teemoja leikin, karkkien ja askartelun höysteillä, ja nuoret jalostivat teemat kysymyksiksi. Saimme ihastella näkökulmien rikkautta sekä lasten ja nuorten viisaita puheenvuoroja erityisesti kohtaamisen ja turvallisuuden kokemusten syntymisestä. Jokainen osallistui omalla tavallaan, ja monipuoliset teemaan virittävät leikit ja ohjelmat tukivat työskentelyä hienosti. Hyvää työtä siis myös sairaanhoitajaopiskelijoiltamme! Vähemmän on enemmän Työpajan tuloksena syntyi uudistettu asiakaskokemuskysely. Uusi kysely on lyhyempi, selkeämpi ja ennen kaikkea – lasten ja nuorten näköinen. Uudet kysymykset on muotoiltu mittaamaan niitä asioita, jotka lapset ja nuoret kokevat tärkeimmiksi. Pääteemoiksi muodostuivat turvallisuus, osallisuus ja aikuisten toiminta. Kehittämispäivät eivät olleet projektin päätepiste; uudistettu kysely on lähetetty työpajoihin osallistuneille aktiivisille kehittäjillemme kokeiluun, ja sitä muokataan vielä mahdollisten kommenttien mukaisesti. Kehittämispäivä keräsi osallistujilta hyvää palautetta. Ja kyllä järjestämistoimikunnassa mukana olleena voin todeta, että en olisi ennen päivien totauttamista osannut ajatella miten vaikuttunut näin jälkikäteen olen lasten ja nuorten kyvystä heittäytyä, ajatella kriittisesti ja tuoda esille omia näkemyksiään ryhmätilanteissa. Mielenkiinnolla odotan vielä kommenttikierroksen tuloksia ja uuden kyselyn käyttöönottoa! KirjoittajaLaura KosonenYksikönjohtaja, Palmukoti Kannelmäki
Jennican tarina: Perhekuntoutus toi toivon 14.10.2025 Olen Jennica, 22-vuotias ja 4-vuotiaan tytön äiti. Haluan kertoa oman tarinani perhekuntoutuksesta. Meillä kävi noin vuoden ajan perhetyöntekijöitä kotona. He yrittivät varmasti auttaa, mutta silloin minusta tuntui, ettei siitä ollut mitään hyötyä. Käyntien syynä oli heidän huolensa tyttärestäni. Vietimme tytön kanssa paljon aikaa kotona, emmekä oikein tehneet mitään yhdessä. Totuus oli, etten vain silloin jaksanut olla lapsen kanssa tai keksiä tekemistä. Sosiaalityöntekijä ehdotti meille perhekuntoutusta. En tiennyt yhtään, mitä se tarkoittaa ja ajattelin, että tämä oli nyt tässä ja lapseni otetaan minulta pois. Perhekuntoutuksen ensiaskeleet: tutustumiskäynti ja uusi alku Pääsimme sosiaalityöntekijän kanssa tutustumaan perhekuntoutusyksikköön. Jännitti todella paljon, mutta meidät otettiin lämpimästi vastaan ja henkilökunta oli yllättävän rentoa. Paikka oli iso ja avara eikä siellä ollut sellaista laitosmaista tunnelmaa niin kuin olin pelännyt. Minulla on traumataustaa ja olen itse ollut pitkään lastensuojelun asiakas, joten yhteisömuotoiset paikat ovat aina ahdistaneet. Ensimmäinen ajatus olikin, että olen menossa takaisin vankilaan. Kävimme työntekijöiden kanssa asioita läpi ja he kertoivat, että perhekuntoutuksessa saa liikkua vapaasti eikä siellä olla lukkojen takana. He sanoivat myös, että voisivat auttaa tytärtäni. Tytön isä, jonka kanssa en kyllä enää seurustellut, istui vankilatuomiota. Meillä oli ollut hänen kanssaan paljon tappeluita, joita tyttökin joutui näkemään. Olin muuttanut Pohjois-Suomesta Vantaalle eikä minulla ollut siellä oikein ketään. Olin aika yksin. Muutimme tytön kanssa perheyksikköön ja meidät otettiin taas lämpimästi vastaan. Muistan, kun henkilökunta sanoi: ”Anna meidän kulkea rinnallasi hetki – kaikki tulee järjestymään.” Aluksi paikan äänet häiritsivät minua ja mietin, että en introverttina sopeudu. Yksi kaverini oli myös kertonut, että hänen lapsensa oli huostaanotettu perhekuntoutuksen jälkeen, joten pelkäsin, että tämäkin on vain huijausta. Yhteisömuotoisen kuntoutuksen edut: uusia taitoja ja turvaa vertaistuesta Aika perhekuntoutuksessa meni nopeasti. Aluksi pelkäsin, että sosiaalityöntekijä soittelisi meistä salaa, mutta kaikki oli avointa. Meistä tehtiin kuukausikoosteet, jotka sain itse lukea ennen eteenpäin lähettämistä, ja mielipiteeni kirjattiin mukaan. Meillä oli säännöllisesti neuvottelut ja sosiaalityöntekijäkin alkoi tuntua ihan luotettavalta. En ollut koskaan osannut leikkiä lapseni kanssa, omakaan äitini ei ollut leikkinyt kanssani. Lapsen jatkuva höpötys rasitti minua. Perhekuntoutuksessa osallistuin tytön kanssa vuorovaikutusmenetelmähoitoon, jota veti mukava ohjaaja. Se oli meille molemmille merkityksellistä. Satutuokioiden ja leikkihetkien myötä opin itsekin leikkimään, ja se oli oikeastaan hauskaa. Oli ihanaa nähdä, miten tyttö ilahtui leikeistä. Sain myös kavereita, kun ystävystyin vanhempien ryhmässä pariskunnan kanssa, joilla oli tyttöni ikäiset kaksoset. Olin pelännyt, ettei siellä olisi samanhenkistä porukkaa, mutta vertaistuki olikin yllättävän tärkeää. Meitä oli silloin viisi perhettä, ja muiden kokemukset auttoivat huomaamaan, etten ollut yksin. Olin vasta parikymppinen ja käynyt vain peruskoulun, mutta muuten kokenut paljon kaikkea – vähän liikaakin kaikkea. Tavallisesta tuli merkityksellistä: Ohjaajien tuki perhekuntoutuksessa Meillä oli omaohjaajat, joiden kanssa sai käsitellä omaa elämää. Tytölläkin oli oma. Tajusin, että olin pitkään yrittänyt jaksaa lääkkeiden avulla. Minulle tehtiin päihdekartoitus ja elämänjana, mikä oli rankkaa, mutta avasi silmiä. Oivalsin, etten missään nimessä halua menettää tytärtäni, koska hän on minulle tärkein. Ohjaajat vakuuttivat, että asiat voivat järjestyä, ja aloin itsekin uskoa siihen. Sain pohtia myös toimintaterapeutin kanssa omia haasteitani toiminnanohjauksessa. Sain onnistumisen kokemuksia, jotka antoivat uutta energiaa. Oli helpottavaa, että henkilökunta oli paikalla ympäri vuorokauden. Jos yöllä tuli ahdistuskohtaus tai lapseni itki, apua sai heti. Yksinäisyys, joka oli kotona vaivannut, katosi. Opimme myös nukkumaan. Kotona unirytmi oli ollut hukassa, mutta perhekuntoutuksessa saimme molemmat unikoulun ja säännöllisen rytmin. Syöminenkin muuttui. Ennen söimme eineksiä, mutta perhekuntoutuksessa opimme maistelemaan ruokia ja syömään jopa viisi kertaa päivässä. Opin myös tekemään itse joitain helppoja ruokia. Sain apua raha-asioihinikin, kun ohjaajat auttoivat laskemaan menoja ja hoitamaan vuokrarästejä. Huomasin, miten paljon arkea helpottaa, kun nukkuu, syö ja elämässä on jonkinlainen rytmi. Elämä perhekuntoutuksen jälkeen: Jatkamme vahvempina Kaiken kaikkiaan perhekuntoutus oli meille todella hyvä kokemus. Lopulta olimme perheyksikössä kuitenkin kuusi kuukautta. Ymmärrän nyt, miksi meidät ohjattiin sinne ja saatiin apua. Olen tosi tyytyväinen, että sinnittelin, vaikka aluksi ahdisti. Perhekuntoutuksessa minua ei katsottu historiani tai huonojen kokemusteni kautta, vaan minut otettiin ihmisenä vastaan. Nykyään en ole enää missään tekemisissä lapsen isän kanssa. Olemme muuttaneet tytön kanssa takaisin kotipaikkakunnalleni ja elämä on ihan jees. Sain perhekuntoutuksen aikana yhteyden oman kunnan mielenterveys- ja päihdepalveluihin, ja tapaamiset ovat jatkuneet kotiutumisen jälkeen. Tytölle haettiin päivähoitopaikka ja minä pääsin kouluun – nyt opiskelen ja tyttö käy päiväkodissa. Teen viikkosuunnitelmia, kuten perhekuntoutuksessa, koska huomasin, miten paljon se helpottaa omaa ja lapsen arkea. Tiedän nyt, että me selviämme ja kaikki järjestyy. Meidän perheellämme ei ole enää lastensuojeluasiakkuutta. Aika perhekuntoutuksessa oli meille todella hyvä jakso. Olen kiitollinen, että sosiaalityöntekijä ja ohjaajat näkivät meissä toivon. Kun katson taaksepäin, olen todella onnellinen, että uskalsin.
Vaikutteita Espoosta Itämeren eteläpuolelle: Siilimäki herättää kansainvälistä kiinnostusta 8.10.2025 – This is our Rock ’n’ roll Room, yksikönjohtaja Tomi Harell esittelee kansainvälisille vieraille Siilimäen bändihuonetta. Latvian lastensuojelun vaikuttajista koostuva 12 hengen ryhmä on saapunut tutustumaan Espoossa sijaitsevaan lastensuojeluyksikköön – jo toistamiseen. Esittelykierros on edennyt Siilimäen toisen asuinyksikön, Yläsiilin kautta nimensä mukaisesti kerrosta alempana sijaitsevaan Alasiiliin. Kierroksen päätteeksi vieraat ja työntekijät kokoontuvat yhteiseen valokuvaan samaan kohtaan, jossa otettiin yhteiskuva myös aiemmalla vierailulla kaksi vuotta sitten. Mikä sitten saa latvialaiset palaamaan Espooseen? Keskusteluista käy ilmi, että Siilimäen toimintatavat ovat tehneet vaikutuksen, ja oppeja laadukkaasta lastensuojelutyöstä halutaan viedä myös Itämeren eteläpuolelle. Moderni yksikkö ja osaava henkilökunta Latvialaisten asiantuntijoiden joukosta löytyy muun muassa Riian sosiaalityöntekijöitä, johtavia sosiaalityöntekijöitä ja paikallisen SOS-Lapsikylän edustaja. Edellisellä vierailulla on ollut mukana myös Latvian sosiaaliministeriön edustajia. Yksikönjohtaja Harell, vastaavat ohjaajat Martina Fonselius ja Tiina Kosonen sekä ohjaaja Anu Kotamäki ovat järjestäneet vieraille tutustumiskierroksen lisäksi kattavan presentaation Siilimäen toiminnasta ja työtavoista. He kertovat olevansa iloisia päästessään esittelemään toimintaansa englanniksi, mihin ei usein tarjoudu mahdollisuutta. Nuorisokoti Siilimäessä on kaksi seitsemänpaikkaista asuinyksikköä, jotka tarjoavat ympärivuorokautista hoitoa huostaanotetuille, avohuollon tukitoimenpiteinä tai kiireellisesti sijoitetuille 13–17-vuotiaille lapsille. Lisäksi yksiköstä löytyy kolme asuntoa, jossa nuoret voivat harjoitella itsenäistymistä. Kiinteistö on moderni ja yksikkö sijaitsee upealla paikalla Lippajärven rannalla. Kuin tilauksesta, järvellä uiskentelee vierailun aikana joutsen poikasineen. Vastaavat ohjaajat kertovat henkilökunnan koulutustaustoista, ja siitä, miten jokaisella työntekijällä on nepsy- ja MAPA-koulutus. Toiminnan laatua seurataan aktiivisesti erilaisilla mittareilla ja osaamista ylläpidetään säännöllisillä lisäkoulutuksilla. Vieraat saavat kuulla Suomen sote-järjestelmän muutoksesta ja kuntien vaihtumisesta hyvinvointialueisiin. Harell korostaa, että muutokset eivät ole vaikuttaneet Siilimäen toimintaan ja päivittäiseen työhön. Työntekijät ovat yksikössä lapsia varten ja fokus on heissä, kuten aina ennenkin. Tiina Kosonen, Martina Fonselius, Tomi Harell ja Anu Kotamäki Luottamus lasten ja aikuisten välillä Siilimäki on erikoistunut neuropsykiatrisia erityispiirteitä omaavien lasten hoitoon sekä lasten neuropsykiatristen ja neuropsykologisten haasteiden kohtaamiseen. Tiimissä työskentelee samanlaiset arvot omaavia ihmisiä, mikä on ohjaajien mukaan ensisijaisen tärkeää. Siilimäessä suhde lapsiin luodaan luottamuksen rakentamisen kautta. Osa yksikön nuorista onkin antanut palautetta siitä, miten täällä voi oikeasti luottaa aikuisiin. Työ ei aina ole helppoa, mutta sitkeys palkitsee. – Emme voi muuttaa eilistä, mutta voimme vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu nyt ja huomenna. Luottamus ja rehellisyys on avain kaikkeen ja muutoksia syntyy vain positiivisuuden kautta, Harell kuvaa. Ohjaajat kertovat omaohjaajajärjestelmästä, joka auttaa omalta osaltaan vahvistamaan lasten ja aikuisten välistä luottamussuhdetta. Vieraat kommentoivat saaneensa vaikutelman, että Siilimäessä tunnetaan nuoret hyvin. Yhteistyö perheiden kanssa Presentaatiossa korostetaan, että yleensä tärkein tavoite suomalaisessa lastensuojelutyössä on saada lapsi turvallisesti takaisin omaan kotiin, jos se vaan on mahdollista. Vieraat ovat kiinnostuneita siitä, saavatko lapset käydä kotona myös Siilimäessä ollessaan, ja sen kerrotaan olevan mahdollista monissa tapauksissa. Perheiden kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä tavoitteellisesti ja heitä tavataan niin yksikössä kuin sen ulkopuolellakin, lapsen tarpeista ja tilanteesta riippuen. Huoltajien lisäksi myös muiden lasten elämään kuuluvien tärkeiden ihmisten kanssa ollaan tekemisissä sosiaalityöntekijän avustuksella. Nuori tarvitsee turvaverkon myös yksikön ulkopuolella. Vieraat saavat kuulla henkilökohtaisesta kasvatus- ja hoitosuunnitelmasta, joka jokaiselle Siilimäen nuorelle tehdään ja jota päivitetään aktiivisesti vanhempien tuella. Vieraat puolestaan kertovat Latviassa käyttöönotetusta uudesta toimintakykyarvioinnin mallista, johon he saivat työkaluja ja vinkkejä edellisellä Siilimäen vierailullaan. Keskustelemalla kohti yhteisymmärrystä Vieraat ovat vaikuttuneita Siilimäen työntekijöiden taidosta keskustella nuorten kanssa ja hoitaa vaikeitakin asioita puheella. Tilanteet tunnistetaan etukäteen ja nuorille annetaan tilaa, kun sille on tarve. – Meidän tehtävämme on saada lapset ymmärtämään, mikä heille on hyväksi. Emme pakota heitä, vaan he oivaltavat itse. Lapset meillä tietävät, mikä on oikein ja väärin. Vaikka he tekevät välillä virheitä, on tärkeää, että lapsi oppii niistä, Harell summaa. Aihe herättää vieraissa paljon keskustelua siitä, miten tärkeää ongelmien juurisyiden ymmärtäminen ja keskusteleminen on, sen sijaan että asioita yksinkertaistetaan ja yritetään löytää nopeita ratkaisuja. Siilimäen malli toimisi myös Riiassa Vieraat antavat positiivista palautetta siitä, miten paljon tukea lapsille ja nuorille Siilimäessä tarjotaan. – Täällä tuntee jo ilmasta, miten hyvin asioita tehdään. Tiedätte mitä teette ja todella näette lapset, kommentoi ryhmänjohtaja Kārlis Viša. Kiitosta saavat myös monitahoinen lähestyminen, ennakoiva ajattelu, aktiivinen perheen kanssa työskentely sekä systemaattinen työ lapsen omassa ympäristössä. Vieraiden mukaan käynti Siilimäessä on ollut jälleen antoisa ja antanut paljon reflektoitavaa. Latviaan on haettu vaikutteita myös muualta maailmalta, ja malleja on otettu muun muassa Saksasta ja Britanniasta. Suomessa vierailut ovat suuntautuneet Siilimäen lisäksi ainakin nuorten turvataloon ja järjestöjen, kuten Iceheartsin luokse. Toimisiko Siilimäki sitten Riiassa? Ehdottomasti, vastaavat vieraat, ja vierailulle aiotaan tulla taas uudelleen.
Pullantuoksuiset harjakaiset 23.9.2025 Saunan lauteitakin pääsi jo testaamaan, vaikkakin ekat löylyt saavat vielä odottaa! Erityisesti ihastelimme tänään sisäpihaamme, joka rajautuu metsän reunaan. Siinä on rauhaisaa viettää aikaa. Mukana kierroksella oli myös virallinen valvoja Mimi-koira. Mimillä ei ollut huomautettavaa laadusta!
Suhdekeskeisyys on turvallisen perhehoidon kivijalka 22.9.2025 Hei tuleva sijaisperheen vanhempi! Olemme toimineet Familarin perhehoitajina jo monta vuotta ja tunnistamme suhteen merkityksen. Saamamme tuki on kehittynyt ja muuttanut muotoaan vuosien varrella. Vaikka kokemuksemme on karttunut alkuajoista valtavasti, emme ole kokeneet, että suhteen merkitys vähenisi, päinvastoin. Pidämme suhdekeskeistä lähestymistapaa tärkeänä perhehoitajuudessa, niin suhteessa meillä asuviin lapsiin, lasten läheisverkostoihin kuin työntekijöihin. Pitkä työskentelysuhde on tuonut mukanaan syvällistä tietoa ja tuntemusta, mikä on ollut korvaamatonta perhehoidon arjessa. Oman työntekijän kanssa käydyt keskustelut ovat olleet meille tärkeitä, sillä niiden avulla olemme voineet peilata erilaisia tilanteita, ilmiöitä ja tunteita. Työskentely on lisännyt ymmärrystämme siitä, mitä kaikkea sijoitetun lapsen tai syntymävanhemman välillä haastavankin käytöksen takana piilee. Lisääntyneen ymmärryksen myötä on ollut mahdollista luoda turvallisuutta sekä meillä asuville sijoitetuille lapsille, että heidän läheisverkostolleen. Kokonaisuuden kannalta on tärkeää, että työskentelyssä huomioidaan koko perhe, ei vain sijoitetut lapset. Myös biologiset lapsemme ovat hyötyneet suhdekeskeisestä työskentelystä. Olemme huomanneet, kuinka merkityksellisiä sijaissisaruuteen liittyvät kysymykset ovat perhehoidon onnistumisen näkökulmasta. Suhdekeskeinen näkökulma on tarjonnut meille mahdollisuuden rakentaa avoimia, kohtaavia ja myötätuntoisia suhteita, jotka tukevat perhehoidon arkea ja auttavat meitä kohtaamaan myös arjen karikot yhdessä. Koemme, että suhdekeskeisyys on turvallisen perhehoidon kivijalka.
Sateelta suojaan – Armollisuus ja pienet teot 15.9.2025 Aada koki pelkoa sijoituksen alussa, ettei hän ole riittävän hyvä meille. Hän pelkäsi kiintyä meihin ja samalla, että joutuisi takaisin laitokseen. Aadalla oli vahva epäonnistumisen pelko. Se oli monimutkainen ilmiö, joka vaati meiltä perhehoitajilta ymmärrystä ja tukea. Parhaamme mukaan kuuntelimme, juttelimme ja tuimme, yritimme auttaa Aadaa selviytymään pelosta ja luottamaan tulevaan. Suhde Aadaan oli pelkojen ja vahvojen suojamuurien vuoksi vaikea rakentaa, hyvin erilaista kuin biologisten lasten kanssa. Tietenkin se oli aivan ymmärrettävää. Ehkä me olimme naiiveja, kun ajattelimme, että rakastamalla kaikki rakentuu kuin itsestään, että voimme rakastamalla muuttaa Aadan ehjäksi. Aada oli niin erilainen. Hän ei alkuvaiheessa hyväksynyt lainkaan läheisyyttä. Hän ahdistui kädestä olkapäällä tai yrityksestä halata. Ymmärsin vähitellen, että läheisyyttä pitää annostella Aadan sietokyvyn mukaan. Meidän oli oltava valmiina antamaan kaikkemme lapselle ja tehtävä töitä kiintymyssuhteen syntymiseksi, vaikka kukaan ei voinut taata, että kova työ kannattaa. Mietin usein, muodostuuko suhde lopulta ja alkaako Aada kiintyä meihin. Aadan biologisen äidin oli vaikea hyväksyä meitä Aadan elämään ja hän muistutti usein Aadaa siitä, ettemme me ole Aadan oikea perhe. Se oli hänen tapansa pitää kiinni suhteesta Aadaan. Vaikeuksista huolimatta suhde alkoi kuitenkin muodostumaan vähitellen ja luottamus lisääntyi. Kun tänään mietin tuota aikaa, lähes 20 vuotta taaksepäin, olen ylpeä millainen hieno, elämässä pärjäävä nuori nainen hänestä on kasvanut. Olemme yhteydessä päivittäin. Hän antaa halauksen, kertoo rakastavansa ja on jopa kiitollinen. Jälkeenpäin ymmärrän, että yritin elää oppikirjamaisen suunnitelmani mukaisesti ja unohdin elää ja hengittää hetkessä. Lopulta ymmärsin luopua suorittamisesta, istua alas ja antaa tilanteelle aikaa. Ymmärsin, että perhehoitajuus on pieniä, päivittäisiä tekoja. Se vaatii sitkeyttä ja armollisuutta sekä itseä että lasta kohtaan. Sen jälkeen kaikki alkoi rakentua kuin itsestään. Aadalle tärkeintä oli, että annoin itselleni luvan myös epäonnistua ja sen jälkeen taas korjata ja kasata takaisin. Aada tiesi, että olin tuki ja turva, kallio, johon nojata.
Sateelta suojaan – Ymmärrys ja hyväksyntä 8.9.2025 Myöhäisenä elokuun iltana kuulen keittiön oven raottuvan. Perheemme nuori seisoo ovella maahan katsellen. Katson hänen pitkäksi venähtänyttä olemustaan ja alas päin painunutta päätänsä. Tiedustelen lempeästi, mitä hänelle on mielessä. Nuori mutisee jotakin mokaamisesta. Istumme rauhassa alas ja pyydän häntä kertomaan lisää. Kuulemani asiat nostattavat itsessäni ensin kiukustumisen tunteita. Juuri tästä asiastahan olemme puhuneet satoja kertoja ennenkin ja nyt taas! Saan kuitenkin pian itseni rauhoittumaan, kun muistutan itselleni, että hän vielä opettelee elämän koukeroita. Huomaan myötätunnon hiipivän tilalle, kun katson nuoren kyyneltyviä silmiä ja kuulen pitkän niiskaisun. ”Kuule, kiitos, että kerroit. Ihan mahtava juttu, että kerroit tästä minulle” sanon ja silitän nuoren kasaan painuneita hartioita. Huomenna on uusi päivä ja kaikki kyllä järjestyy. Olen silittänyt näitä hartioita niin monta kertaa aikaisemminkin, milloin surun ja pettymysten, milloin ilon ja onnistumisten hetkillä. Miten paljon olemmekaan yhdessä kokeneet ja miten pitkän tien olemmekaan kulkeneet. Ehkä se kaikki on lopulta johtanut tähän, että hän kokee olonsa turvalliseksi ja hän uskaltaa kertoa minulle. Hän tietää, että vaikka mitä tapahtuisi, minä olen tässä, tuen, autan ja ymmärrän. ”Mennäänkö nukkumaan, huomenna on uusi päivä ja kaikki kyllä järjestyy” sanon.
Metsämiehen kasvisvinkit 4.9.2025 Sienien kerääminen on hauskaa koko perheen ajanvietettä ja sienistä saa loihdittua monenlaista lisuketta riistaruuan oheen, mutta sienet toimivat todella hyvin myös pääraaka-aineena ruuan valmistuksessa. Kaiken lisäksi lähimetsästä itsekerätyt sienet ovat varmasti vastuullista lähiruokaa. Tässä Familarin palvelujohtajan Anssi Nikkarisen ohjeet herkulliseen kanttarellipastaan. Kanttarellipasta, joka ei voi mennä pieleen: Ainekset: 250 g tuoreita kanttarelleja 400 g pastaa (esim. tagliatelle tai spaghetti) 2 rkl oliiviöljyä tai voita 1 pieni sipuli, hienonnettuna 2 valkosipulinkynttä, murskattuna 2 dl kuohukermaa tai kasvipohjaista kermaa Suolaa ja mustapippuria maun mukaan Tuoretta persiljaa tai basilikaa hienonnettuna Parmesaania tai kasviperäistä juustonkorviketta raastettuna Ohjeet: Puhdista kanttarellit huolellisesti harjalla tai pyyhkimällä ne puhtaaksi. Tarvittaessa voit leikata suuremmat sienet pienemmiksi paloiksi. Keitä pasta ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä, kunnes se on al dente. Valuta pasta ja säästä hieman keitinvettä myöhempää käyttöä varten. Kuumenna öljy tai voi suurella pannulla keskilämmöllä. Lisää hienonnettu sipuli ja paista, kunnes se on pehmeää ja läpikuultavaa. Lisää valkosipuli ja paista vielä hetki, kunnes valkosipuli tuoksuu. Lisää kanttarellit pannulle ja paista, kunnes ne ovat saaneet väriä ja neste on haihtunut. Mausta suolalla ja pippurilla. Voit lisätä myös muita mausteita, kuten timjamia tai rosmariinia, jos haluat. Kaada kerma pannulle ja anna kiehua muutama minuutti, kunnes kastike on hieman sakenevaa. Lisää keitetty pasta pannulle kanttarellikastikkeen joukkoon. Jos kastike on liian paksua, voit ohentaa sitä lisäämällä hieman pastan keitinvettä. Sekoita pasta ja kastike hyvin yhteen ja anna lämmetä hetki. Viimeistele hienonnetulla persiljalla tai basilikalla ja raastetulla parmesaanilla tai juustonkorvikkeella. Tarjoile heti, kun pasta on vielä lämmintä. Nauti kanttarellipastasi sellaisenaan tai yhdessä raikkaan vihersalaatin kanssa. Buon appetito! TEKSTI: Anssi Nikkarinen, Palvelujohtaja ja Maistuvaa Familarissa -ruokaprojektinvetäjä Alkuperäinen artikkeli julkaistu Familar Uutiset 2024 lehdessä.