Olen ihminen kuka luo helposti ennakkoluuloja asioista, jotka ovat minulle täysin vieraita. Lastensuojelu ei ollut poikkeus tähän, vaan odotukset harjoittelujaksoa kohtaan oli luotu lähes täysin uutisten perusteella. Ilta ennen ensimmäistä harjoittelupäivää päässäni pyöri paljon kysymyksiä… Pärjäänkö harjoittelussa? Tuliko mokattua harjoittelupaikkaa valitessa? Onko edes koko sosiaaliala sittenkään minun juttuni?

Ensimmäinen aamu vaikutti epäilyttävältä. Astuessani sisään Etapille katselin jännittyneenä ympärilleni. Hiljainen talo keskellä peltoja. Yritin etsiä kaltereita ikkunoista, sekä panssariovia pitämässä nuoret huoneissaan. Hiipiessäni yläkertaan tapasin ensimmäistä kertaa osan minun tulevasta työryhmästä. Hieman epävarmalla kädenpuristuksella esittelin itseni heille samalla pohtien mitähän ne minusta ajattelevat.

Näin harjoittelun jälkeen on helppo myöntää, että ensimmäiset viikot menivät aika sumussa ja muistikuvat ovat aika hatarat. Uuttaa asiaa tuli valtavasti. Täytyy olla kiitollinen siitä, että työryhmä otti minut heti kaikkeen mukaan. Rauhallinen ja tarkkaileva luonteeni olisi todennäköisesti istunut nurkassa ihmettelemässä. Päivästä yksi aloin olla mukana päivätoiminnassa, josta tulikin minulle selkeä rooli koko harjoittelujaksolle. Voidaankin todeta, että samalla suoritin koulunkäynninavustajan harjoittelun. Omissa ajatuksissani olin varma, että pulpetit lentävät, eikä koulutyöstä tule mitään. Väärässä olin. Harjoitteluni suurimpia yllätyksiä olikin, kuinka hyvin nuoret suorittivat omia hommansa koulua tehdessä päivätoiminnassa. Lähes taianomainen hiljaisuus ja keskittyminen valtasi monitoimitilan lähes joka päivä. Yksi harjoittelun kohokohtia liittyykin päivä- ja koulutoimintaan. Pääsin todistamaan erityisopettajan saapumista Raussilaan ollessani vielä ainut ”työntekijä” ensimmäisillä tunneilla mukana.

Sitten tärkein osa harjoittelua. Ihmiset. Aluksi hieman jopa pelottavat nuoret paljastuivatkin aivan tavallisiksi teineiksi, joille on vaan sattunut kaikenlaista. Koripallo valmennuksessani on samanikäisiä nuoria, joten kohtaamiset ja oleminen heidän kanssaan tuli minulle luonnostaan, kun jää oli murrettu. Tykkäsin tehdä 8–22 vuoroja, koska silloin pääsin olemaan nuorten päivässä mukana heräämisestä aina päivän päätökseen asti. Harvassa olivat päivät, jolloin en olisi ajanut kotiin hymyillen ja tyytyväisenä päivän tapahtumiin. Koska harjoittelun kesto oli kymmenen viikkoa, kerkesin tutustua nuoriin ja he minuun. Minulle jäi vahva kokemus siitä, että minut otettiin mukaan yhteisöön, enkä ollut vain ”se opiskelija”. Myös kokemus siitä, kuinka hyvin työryhmä kohteli minua, oli sydäntä lämmittävää. Alun ihmettelyn jälkeen olin ohjaaja muiden joukossa. Oppimisen kannalta oli täyttä mahtavuutta, että minulle nimettiin kaksi ohjaajaa. Hyvällä tavalla heidän työskentely tapansa olivat varsin erilaiset toisistaan. Toinen opasti minut mitä lastensuojelutyö on ja toinen mitä kaikkea työ myös pitää sisällään. Olen myös remontoinut, kantanut jääkaappeja, maalannut, tehnyt lumitöitä, ollut kokkina yms. Oli silmiä avaavaa, mitä kaikkea työ pitää sisällään.

Kirjoittaessani tätä tekstiä minut valtaa haikeus. Harjoittelujaksoni aikana tutustuin nuoriin, sekä työryhmään. Harjoittelu, joka aluksi tuntui jännittävältä ja pelottavalta paljastuikin parhaaksi oppimiskokemukseksi, joka minulla on ollut opintojeni aikana.

Kirjoittanut:
Opiskelija Ville

Lastensuojelussa olemme usein tekemisissä tilanteissa, joissa pyydämme lapsia ja nuoria kertomaan tunteistaan ja ajatuksistaan. Kertomaan meille työntekijöille salaisuuksia, haaveita, epäonnistumisia, pettymyksiä ja iloja. Mitä sinä ajattelet, missä vaiheessa olisit valmis itse niin tekemään?

Lastensuojelussa odotamme lapsilta ja nuorilta paljon, mutta olemmeko itse valmiita kertomaan asioistamme ennen kuin luottamus toista kohtaan on syntynyt. Itse ajattelen, että luottamuksen syntyminen edellyttää myös vastavuoroisuutta, dialogia. Tie on kaksisuuntainen. Ajattelen, että minulla pitää olla myös annettavaa luottamuksen syntymiselle. Mitä voin ja mihin olen valmis kertoessani itsestäni. Oman pään sisäisen keskustelun paikka…

Luottamus syntyy kohtaamisesta ja kuuntelusta, mutta myös jakamisessa. Rehellisyydessä siitä, miltä minusta työntekijänä tuntuu erilaiset lasten kanssa eteen tulevat asiat. Kuitenkaan rasittamatta heitä omilla murheillamme. Lapsien ja nuorten kanssa jaetut ilon hetket ja onnistumiset, samoin kuin surut ja pettymykset sekä suuttumisetkin molemmin puolin, ovat arkea ja rakentavat luottamusta.

Luottamuksen, vuorovaikutuksen, kohtaamisen kautta tulet hyväksytyksi. Hyväksytyksi tulemisen tarve johtaa myös joskus sen vääränlaiseen tavoitteluun. Hakeutumisena joukkoon, porukkaan, jengiin, samankaltaisesti ajattelevien kanssa. Valitettavasti se joskus johtaa myös väärille teille rikosten tai päihteiden käytön maailmaan. Taustalla voi toki olla myös muita syitä, mutta lastensuojelun ammattilaisena ajattelen, että meidän pitää kyetä näkemään oireen taakse, juurisyyhyn. Mikä on se asia, mitä muuttamalla saadaan suurin vaikutus ja muutos lähtee käyntiin myös muilla elämänalueilla ja muodostaa positiivisen kehän.

Joskus nuorena lastensuojelun sijaishuollon ohjaajana ajattelin, miten voisin jättää omaohjattavaan tunnejäljen, niin että hän valintoja tehdessään muistaisi minut ja ajattelisi, mitähän mieltä minä olen asiasta. Miten minä voisin ansaita paikkani opastajana. Olla tärkeämpi kuin se kaveriporukka, joka mahdollisesti vetää kohti vääriä valintoja. Kuinka oikea ja väärä erottuisivat toisistaan. Kuinka aiheuttaa pisto nuoren sydämessä tai mielessä, kuinka vähän hävettäisi kertoa vääristä ratkaisuista. Samalla tavalla kuin itseä joskus nolotti kertoa omista töllön töistä kotona. Välillä onnistuin jäljen luomisessa ja välillä en, monet nuoret jättivät kyllä minuun tunnejäljen.

Joskus kohtaamiset väsyttävät ja tulee, ei mikään tieteellinen termi, kohtaamisen ylirasitus. Silloin oma aika on parasta, myös sijaishuollossa eläville lapsille.

Kohtaamisen kenttiä on lastensuojelussa monia. Esihenkilöt ja työntekijät. Työryhmien jäsenet. Lapset ja aikuiset. Lapset keskenään. Yhteistyökumppanit. Sen vuoksi vuosi 2023 on Familarissa kohtaamisen teemavuosi. Harjoitellaan ja pidetään yllä kunnioittavaa ja turvallista vuorovaikutusta ja kohtaamista.

Itse yritän kohdata kuuntelemalla enemmän keskustelukumppaniani.

Kirjoittaja:
Marko Nikkanen
Familarin Laatujohtaja

Riippuvuus; ei halua tulla kohdatuksi. Se haluaa juosta pakoon. Se ei halua katsoa totuutta silmiin, koska se tekee kipeää. Se ei halua tuntea oikeita tunteita, koska se sattuu sieluun saakka.

Se pistää juoksemaan, hatkamaan ja piiloutumaan. Se peittelee, vääristelee, ulkoistaa, huijaa ja se häpeää sekä kiukuttelee ja käyttää valtaa. Riippuvuus ei tunnista rajoja, ei muista tai osaa elämäntaitoja, ja se on äärimmäisen impulsiivinen kuljettaja.

Dialogiin on vaikea päästä, jos kukaan ei auta ja ohjaa heittelehtivää ajoneuvoa tiensivuun. Vain kohtaamalla voidaan päästä dialogiin. Vain ymmärtämällä dialogin merkitys ihmisyydessä voi saada menetetyn luottamuksen takaisin. Vain tietoisella läsnäololla ja pysähtymisellä voi kohdata toisen. – Luottamisen kautta lähdetään rakentamaan uusia siltoja elämäntaitojen opetteluun.

Riippuvuuksilla oireiluun ei ole pikaratkaisuja. Se on toipumisen matka ja prosessi. Useimmiten pitkä prosessi. Toipumiskeskeinen työote, dialoginen asenne ja positiivisen pedagogiikan ohjaus ovat muutosten tie toipumiseen.

Addiktiot syntyvät, kun täytyy selviytyä

Joskus halu muutokseen voi olla ensin ulkoinen, mutta sisäisen motivaation kautta syttyy halu saada tilalle jotain muuta. Jotain ihan uutta, mutta usein vain keinot ja työkalut puuttuvat. Eihän taloakaan voi rakentaa ilman vasaraa ja nauloja. Ammattilaisten on siis tiedettävä, mitä toipumisen prosessi vaatii ja tarjoiltava työkalut nuorille yksilöllisesti.

Kohtaamalla oikein, selviytymiskeinojen valikkoa voidaan ikään kuin ohjelmoida uudelleen positiivisen pedagogiikan avulla. Aletaan opettelemaan elämää uudenlaisin työkaluin ja keinoin. Ne ovat sellaisia elämäntaitoja, jotka ovat tässä ajassa selkeästi unohtuneet meiltä aikuisiltakin. – The thing is: Aikuinen muuttuu ensin!

Huutamalla ei riippuvuusviidakosta löydä pois kukaan. Turhautumalla ei saavuteta turvallisuuden tunnetta. Ja olettamalla ei saada koskaan tietää mistä todella on kyse. Riippuvuus on ollut keino selviytyä. Keino pysyä hengissä, vaikka se meinaa viedä hengen. Päihteillä oireilua ei pidä normalisoida, se ei lopu itsestään, mikäli ”dopamiinikoukku” on jäänyt päälle. Nuoren aivoissa mielihyväreseptorit muuttuvat nopeasti ja opittu käytös jää tavaksi.

Meillä aikuisilla on oltava kyky joustaa, kyky sietää ja kyky asettua dialogiin ilman egoa. Meidän on opittava ja ymmärrettävä, että kovilla sanoilla ja teoilla tulee kovia nuoria.

Ole siis armollinen, myötätuntoinen, empaattinen ja itsemyötätuntoinen ensin itseäsi kohtaan ja pohdi sen jälkeen mitä sinun pieni sisäinen minäsi olisi tarvinnut, kun se oli eksyksissä?

Päihteillä oireileva nuori on eksynyt omalla polullaan. Silittämällä sielua, antamalla mahdollisuuksia kokea hyvää ja näkemällä kaiken sen epäloogisen sekä epävakaan käytöksen taakse, jäsentyy alku takaisin itsensä äärelle löytämiseen.

Muistetaan, että nuoren elämä vasta alkaa, kun lastensuojelu loppuu. Vastuu on siis meillä, että polku on tasaisempi ja taskussa elämän valoa, kun matka täältä jatkuu.

Ollaan aikuisia. Ollaan rohkeita. Ollaan vakaita. Kohdataan kauniisti. Ei pelätä puuttua ajoissa. Eikä pelätä puuttua, mutta kauniisti ja lempeästi! Hyväksytään oma vastuu ja muutetaan kulttuuria! Nuorten tulevaisuus on tärkeintä mitä voi olla, eikä siitä voi pestä käsiään kukaan tässä maailman tilanteessa.

Muistatko sinä, miten elämäntaitoja opetellaan? Muistatko sinä mitä ne itseasiassa olivatkaan?

Kirjoittaja:
Nina Eronen
Päihteillä oireilevien nuorten asuinyksikön Raussilan yksikönjohtaja
Positiivisen psykologian ja -pedagogiikan puolesta puhuja

Nuoruus on jo itsessään lähtökohtaisesti haastava elämänvaihe. Nuoruuteen kuuluvat aina erilaiset vastakkainasettelut, kipuilut ja ristiriitaisuus. Siihen liittyy usein myös erilaiset aggression ja väkivallan hallinnan vaikeudet sekä tunteiden ja hormonien säätelyn vaikeudet. On tärkeää, että nuori saa kipuilla kipuilunsa turvallisessa ympäristössä, johon kokee kuuluvansa. Tunteita ja käytöstä tulee ohjata tällöin selkeys, sekä kasvua ja kehitystä ohjaava aikuisuus. Nuori tarvitsee tunteensäätelyä, riittävää perusturvallisuutta sekä sosiaalista kiinnittymistä ympäristöltään lapsuudesta saakka. Jos nämä eivät toteudu nuoren omassa elinympäristössä, etsii hän näitä usein oman elinympäristönsä ulkopuolelta. Nykyisin näitä haetaan yhä enemmän ympäristön lisäksi myös erilaisista sosiaalisen median verkostoista, jolloin nuoren identiteetti muodostuu paljon myös somemaailman pohjalta. Täällä valvontaa ei ole ja erilaiset ongelmat sekä niiden ihannoinnin nuori imee helposti itseensä. Tällöin usein myös aidot elävät ihmissuhteet puuttuvat ympäristöstä ja elämästä. Tämä aitojen sosiaalisten suhteiden puuttuminen näkyy myös jengimaailmassa. Jengit koostuvat usein nuorista, jotka ovat muuten jääneet yhteiskunnasta täysin irralleen.

Nuoren jengiytyminen lähtee yleisesti liikkeelle kuitenkin jo lapsuudesta, vanhemmuudesta ja perheistä. Vanhemmat, jotka ovat hukassa oman vanhemmuutensa kanssa, eivät kykene toimimaan oikeanlaisina vuorovaikutuksellisina- ja sosiaalisina peileinä lapsille, mikä voi ohjata lapsen negatiivista kehitystä. Taustalta on löytynyt muuttunutta vanhemmuutta, jossa esimerkiksi seuraavanlaiset vanhemmuuden mallit, ovat ohjanneet lasta myöhemmin nuoruudessa jengiytymisen tielle: Urakeskeinen vanhemmuus, jossa lapsi on usein perheessä jo liian nuorena vastuussa itsestään eikä saa kokea lapsuuttaan ikätasoisesti. Symbioottinen vanhemmuus, jossa vanhemmalle kaikki kaikessa on lapsen rakkaus, eikä haluta tuottaa pettymyksiä- tai kieltää lasta. Maahanmuuttajataustaiset perheet, joissa esimerkiksi vanhempien kielitaidottomuus ohjaa lapsia jo varhain vääränlaisiin rooleihin ja valta-asemaan. Toki paljon on myös ylisukupolvisuutta eli perheitä, joissa ongelmat, kuten esimerkiksi päihteet ja rikollisuus siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Myös ympäristö on nykypäivänä tullut lapsia ja nuoria kohtaan välinpitämättömämmäksi ja sallivammaksi. Pelko ja keinottomuus puuttua lasten ja nuorten asioihin vaikuttaa ympäristön tapaan toimia. Asioista tehdään nykyisin helpommin normaaleja ja jopa hyväksyttäviä, mistä syntyy nuorten elämään huolestuttavia ilmiöitä. Myös jengi-ilmiöön tarvitsemmekin entistä varhaisempaa puuttumista, ennakoivaa ja ennaltaehkäisevää työtä perheisiin, tukevia keinoja vanhemmuuteen, työkaluja varhaisen puuttumisen “järjestelmiin” sekä uskallusta lasten ja nuorten ympäristöön kasvattajana. Uskon että lapset, jotka eivät ole saaneet lapsuudessa tunteilleen ja ajatuksilleen oikeanlaista vastakaikua ja ovat jääneet yksin syvienkin tunteiden kanssa, purkavat nyt nuoruudessa tämän tyhjyyden jopa äärimmäisillä keinoilla esimerkiksi juuri jengimaailmassa.

Lastensuojelun piirin tulevan jenginuoren päänsisäistä maailmaa ohjaa lähtökohtaisesti aina epäluulo ja epäluottamus sekä negatiivisuus ja pessimismi. Tämän lisäksi lähes poikkeuksetta jengi nuorten arkea ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta on ohjannut päihteet, koulunkäynnin haasteet, väkivaltaisuus ja rikollisuus sekä usein myös vallan tunne, joka on alkanut viehättää nuoria. Nuoret ovat näiden opittujen keinojen ja sosiaalisen todellisuuden varassa ja heidän kykynsä vuorovaikutukseen on usein kaventunut tai jopa kadonnut. Millä saadaan tällainen jenginuori kiinnittymään lastensuojelu yksikön arkeen, liittymään yhteisöön ja sen aikuisiin? Vaikka muutosprosessi kokonaisuudessaan vaatiikin pitkäjänteisyyttä ja aikaa, luovat vuorovaikutuksen perustan ohjaussuhteen käynnistyminen ja siinä syntyvä ilmapiiri. Usein jo ohjaussuhteen alussa näyttäytyykin, saadaanko nuoren kanssa luotua sosiaalinen yhteys sekä pystyykö nuori hyödyntämään ja vastaanottamaan yksikön tarjoamaa työskentelyä ja perusturvaa, jotka ovat toimivan lastensuojelun lähtökohta ja perusta.

Edellä kuvatun onnistumisen edellytyksenä on, että työyhteisön rakenteet ovat kunnossa. Työtä ja työyhteisön toimintaa tulee ohjata yhteisöllinen ammatillisuus (toimintamallit ja työmenetelmät), turvallisuus, luottamus, myönteinen vuorovaikutus ja ilmapiiri. Ratkaisevaa on myös työyhteisön jokaisen jäsen asenne ja motivaatio/kyky perustehtävään, uskallus tutustua nuoreen ja päästä sisälle nuoren todellisuuteen. Kun nämä ovat kunnossa, kykenemme kohtaamaan haastavimmankin nuoren yksilönä ja ottamaan käsittelyyn nuoren narratiivin sekä tarjoamaan hänelle riittävää perusturvaa ja uutta sosiaalista peiliä, joiden kautta nuori lähtee rakentamaan omia sosiaalisia- ja vuorovaikutusmallejaan uudelleen. Hyvänä konkreettisena esimerkkinä tästä on, kuinka vuorovaikutus tilanteissa ohjaajien suhtautuminen vaikuttaa nuoren käyttäytymiseen: myönteisyydellä ja rauhallisuudella voimme usein välttää nuoren aggressiivisten tunteiden heräämisen sekä väkivaltatilanteiden syntymisen, kun taas vaativuudella ja autoritäärisuudella lisäämme nuoren aggressiivisia tunteita. Lastensuojelussa arjen työskentely onkin paljon nuoren resilienssin ja tunteidensäätelyn kehittämistä erilaisin työmenetelmin. Tällöin yksikössä nuoren tilannetta osataan havainnoida ja huomioida, sekä tarpeen mukaan tukea tilanteen mukaisilla interventioilla. Jotta lastensuojelutyö tuottaa tulosta tarvitaan myös nuoren eri verkostojen välistä saumatonta yhteistyötä: yhteistä kieltä, yhteistä todellisuutta ja yhteistä tavoitetta.

Kirjoittaja:
Yksikönjohtaja Elina Lommi, Nuortenkoti Pysäkki
 044 713 6033 / elina.lommi@familar.fi

Kriisit ovat osa meidän kaikkien elämää. Kukaan ei välty kriiseiltä elämänsä aikana. Kriisi hyvin monesti psykologisoidaan meidän yhteiskunnassamme ja terveydenhuollossa. Kriiseihin tarjotaan helposti sairauslomaa, sekä ahdistuslääkkeitä. Lääkkeillä jätetään itse kriisistä johtuvat tärkeät tunteet kehoon ja mieleen jumiin ja ne odottavat aikaansa päästä ulos. Ihmismieli on rakentunut meillä kaikilla hyvin samalla tavalla ja suuri osa kriisin oirekuvasta ovatkin hypotalamuksen ja amygdalan fysiologista reagointia.

Päihteillä oireilevat nuoret ja heidän läheisensä ovat lähes aina kriisissä laitoshoidon sijoitusta aloitettaessa. Perheen dynamiikka, yksilöt perheessä, kommunikaatio ja nuoren päihteiden käytön seurauksena tapahtuneet asiat ovat olleet kuormittavia pitkäkestoisesti, tai ylittäneet kriisikynnyksen yllätyksenä. Jo itsessään laitokseen saapuminen uusien ihmisten pariin nostaa lähes kaikilla kriisin pintaan.

Luottamus, rakenteet ja psykologinen turvallisuus ovat ainoat asiat, jotka tuovat turvaa ihmiselle, joka elää kriisin keskellä. Heidän kohtaamisensa on tarvekeskeistä kohtaamista heidän näkökulmastaan ja heidän tunteillaan. Tämän ymmärtävä ja ihmisenä itsensä tunteva lastensuojelun ammattilainen antaa kasvot luottamukselle ja uskolle tähän hetkeen ja uskaltaa pysähtyä ihmisen äärelle ilman ennakkoluuloja ja psykologisoimista. Hän kantaa vastuun tunnekopista omalla aikuisuuden räpylällään, eikä annan tunteiden kimpoilla ihmisestä toiseen päämäärättömästi. Tällöin vahvatkin tunteet pääsevät esille rakentavasti, tai niiden suuntaa pystytään luotsaamaan rakentavampaan suuntaan arjessa.

Kun nuori uskaltaa tuntea ja näyttää tunteitaan, hänet liian usein luokitellaan hankalaksi nuoreksi, jolla on haasteita auktoriteetteja kohtaan. Olemme kuitenkin huomanneet, että monesti psykologinen turvallisuus ja luottamus tuo uskalluksen tunteiden näyttämiseen, jolloin nuori alkaa vähitellen eheytymään kriisistään ja traumatisoituminen voidaan saada paremmin hallintaan.

Sokki vaiheen jälkeen alamme yhdessä nuoren kanssa vahvistamaan nuoren voimavaroja ja opetelemme löytämään vahvuudet, joiden kautta nuori toteuttaa itseään ja vahvistaa identiteettiään. Katseemme alkaa siirtymään vähitellen kohti horisonttia ja toimintaa, jolla tänään ja huomenna alamme hallitsemaan elämäämme. Tämä ei ole mahdollista, jos nuoren ja läheisten kriisin äärelle ei oikeasti pysähdytä, eikä tunteita saada näkyviin. Vasta kun kriisi on tunnetasolla käsitelty, voimme liukua turvallisesti kohti uutta yritystä, uutta huomista, uutta rakkautta. Tämän voimme tehdä yhdessä turvallisesti, ilman uudelleen traumatisoitumisen riskiä.

Kirjoittaja:
Ville-Perttu Kohonen, yksikönjohtaja
Saviston yksikkö

Mitä hyötyä koirasta on osastolla?

-koira rauhoittaa lasten mieltä
-koiran läsnäolo helpottaa ahdistusta, masennusta ja yksinäisyyden tunnetta
-koira tuo kodin tuntua osastolle
-koira on kiva leikkikaveri jonka kanssa voi koko päivän puuhata

Pysäkillä vierailee usein erilaisia karvaisia kavereita ja usein iltakokouksessa kuulee että lemmikki on ollut päivän kohokohta ?

#FAMILARPÄIHDEYKSIKÖT

Stop huumeille Ry:ssä tehdään yhteistyötä päihdekuntoutuslaitosten, päihdetyötä tekevien järjestöjen, vankiloiden päihteettömien osastojen, sosiaalivirastojen ja muiden alan toimijoiden kanssa ja osallistuvat päihteettömyyttä edistäviin työryhmiin ja tapahtumiin. Perusarvoja heillä ovat ihmisen kunnioittaminen omana itsenään, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja yhteistyö.

Omalla tarinalla on päihdetyössä iso merkitys. Miksi tähän ollaan tultu? Mihin tästä ollaan menossa? Kuka minä olen? Kuka minä olen ollut ja kuka minä haluan olla? Omaa tarinaa voi aina muuttaa ja muutokseen on mahdollisuus jokaisella.

Yksi iso työskentely väline ja työskentelyn kohde päihdetyössä on oman tarinan läpi käyminen / elämänjanan tekeminen ja rakentaminen. Havainnollistaa mitä on tapahtunut sekä pohtia, onko elänyt sellaista elämää, jota haluaa elää, vai voisiko tulevaisuus rakentua uusin unelmin? Mikäli vastaus on kyllä, aletaan rakentamaan elämää, uudesta näkökulmasta, uusin unelmin, ja harjoittelemaan elämäntaitoja kohti parempaa omaa hyvinvointia.

#FAMILARPÄIHDEYKSIKÖT

Nuortenkoti Etapin nuoret olivat edellisen viikon ryhmässä pohtineet erinäisiä kysymyksiä, joihin haluaisivat kuulla vastauksia. Tampereen YAD-tiimistä saapui paikalle Ehkäisevän huumetyön suunnittelija Jemina Niemi sekä Kokemusasiantuntija Leo Vuorikivi.

Ränni-ryhmässä käytettiin paljon hyväksi erilaisia kortteja, kuva- ja tekstikortteja, joiden avulla saatiin keskustelua aikaiseksi sekä pohdittiin päihteiden käyttöä sekä riippuvuuksien tasoa. Kokemusasiantuntija Leo kertoi avoimesti omasta elämästään ja päihdehistoriasta, kertoi rehellisesti mitä elämä on ollut ja mitä se on nyt.

Paljon ryhmän aikana ehdittiin käydä keskustelua, Etapin nuorten esittämiin kysymyksiin ei saatu kaikkiin vastauksia, mutta niihin luvattiin ystävällisesti vastata sähköpostin välityksellä.

Kiitos avoimesta ja rehellisestä tapaamisesta YAD Tampere!

Päihdetyö nuorten kanssa on yhä usein ristiriitainen ja stigmaattinen aihe. Päihteiden käyttöön ja päihdenuoriin suhtaudutaan negatiivisesti, ja vaikka stigma tunnistettaisiin ammattilaisten keskuudessa, värittävät kielteiset tunteet helposti ajatusmaailmaa.  

Familarin Raussilan toimintayksikössä on rakennettu päihdetyön kulttuuria toipumiskeskeisen lähestymistavan kautta, jossa keskitytään hyvinvointitaitoihin. Raussila on kahden 7-paikkaisen asuinyksikön lastensuojelun erityisyksikkö Raussilan kylässä Kouvolassa. Asuinyksiköissä Pysäkillä ja Etapilla on erikoistuttu hoitamaan riippuvuuksilla oirehtivia miepä-nuoria. Oireet näyttäytyvät Raussilan nuorilla usein holtittomana päihteiden käyttönä, epävakaana käytöksenä ja tunteiden säätelyn vaikeuksina. Arki vaatii paljon asioiden sanoittamista ja perustelua.  

Raussilassa päihdetyötä on kehitetty jo pidemmän aikaa hyvän kautta. 

-Meillä pitää olla usko sisäiseen hyvyyteen jokaisen nuoren kohdalla. He ovat kaikki aivan tavallisia, mahtavia nuoria, kuvailee Nina Eronen, yksikönjohtaja Raussilan toimintayksiköstä. 

Positiivinen pedagogiikka kulttuurin vahvistamisen apuna 

Positiivisen pedagogiikan oppeja on rantautettu Raussilaan Viivi Pentikäisen oppien avulla. Hän on työskennellyt koko aikuisikänsä valmennus- ja koulutusalalla hyvinvointiaiheiden ja positiivisen psykologian parissa. Hän kouluttaa opetus-, kasvatus- ja sosiaalialan ammattilaisia missiona rakentaa lapsille ja nuorille hyvinvointitaitoja.  

-Olemme kouluttaneet myös Familarin esihenkilöitä erityisesti hyvinvointia vahvistavan ohjaamisen ja vaikuttavan opettamisen taitoa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kouluttamiemme työkalujen avulla ammattilaiset ja ohjaajat saavat yhteyden nuoriin, ja sen jälkeen voidaan yhdessä opetella tunne-, itsesääntely- ja kommunikaatiotaitoja. Yleensä lapsi oppii taidot vanhemmiltaan, mutta jos tässä ei ole onnistuttu, on tärkeää, että sosiaalipalveluiden ammattilaisilla on työkaluja tilanteeseen, kertoo Pentikäinen. 

-Raussilan päihdetyöhön on istutettu hyvän huomaamisen asenne. Luottamus siihen, että hyvää vahvistamalla asiat paranevat – vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa, Pentikäinen täydentää. 

Nuorelle on korjaava ja eheyttävä kokemus päästä ohjaavan kasvatuksellisen työn pariin. Nuori saattaa kokea, että hän kohtaa ensimmäisen aikuisen, joka antaa turvallisuuta, tukea ja ohjausta. 

-Monet nuorten haasteet liittyvät vuorovaikutustaitoihin ja ihmissuhdeongelmiin. Vanhemmat ja koulut tekevät tärkeää ennaltaehkäisevää työtä tunne ja vuorovaikutustaitojen rakentamisessa. Lastensuojelun sijaishuollon parissa ei enää tehdä niinkään ennaltaehkäisevää työtä, vaan pyritään rakentamaan korjaavia ja eheyttäviä taitoja, mutta nämä kaksi eivät sulje kuitenkaan toisiaan pois. Nuorten päihdetyössä ennaltaehkäisevä työ voi joskus tarkoittaa kiireellistä sijoitusta ja puuttumista päihteiden käyttöön kohtuu varhaisessa vaiheessa. 

Ammattilaisten oma kasvu olennainen 

Positiivinen johtaminen ja yhteisöllisyys ovat arjessa käytössä Raussilan päihdekuntoutustyössä. Oppien käyttöönotto on vaatinut niin ammatillista kuin myös omaa henkistä kasvua lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä.

-Psykososiaalinen kuorma on lastensuojelun päihdetyössä valtava, ja joskus kuormaa on itse vaikea tunnistaa. Lähtökohta työllemme nuorten parissa on, että me ohjaajat itse voimme hyvin. Vasta sen kokemuksen kautta voimme ohjata nuoriamme voimaan hyvin, kuvailee Eronen. 

Ammattilaisen on tärkeä ymmärtää, miten pienistä asioista vuorovaikutustyyleissä on kyse. Päihteillä oireilu on tunne-elämän sairaus, ja usein juurisyyt ja ongelmat on syvällä. 

-Tunnetyöskentely on todella tärkeää ja siihen liittyen kaikki ne perustaidot, joita ei osata tunnistaa eikä edes nimetä, pohtii Eronen. 

-Sillä on iso merkitys, että aikuiset lähtevät korjaamaan näitä taitoja, ja pystyvät stoppaamaan usein ylisukupolviset kierteet. Tunne-elämän sairauksia ja kohtaamattomuuden haastetta on meillä yhteiskuntana paljon. Taidot eri tilanteisiin on harjoiteltava yhdessä, täydentää Viivi Pentikäinen. 

Yhdessä nuorten kanssa tulevaisuutta varten 

Päihdetyö nuorten kanssa tarkoittaa Raussilassa ruohonjuuritason asioita: arjen taitojen, toisen kohtaamisen ja haasteiden taklaamisen opettelua. Päiväohjelmassa kohti hyvinvointia oleva toipumiskeskeinen kulttuuri on näkynyt esimerkiksi elämänhallintaryhmissä, päivätoimintaan linkkityvissä tehtävissä, omien vahvuuksien tunnistamisista ja kiitollisuuteen pysähtymisistä uuden päivän alkaessa. Myös päihteidenkäytön vaaroista puhutaan ihan suoraan faktoilla ja sanoitetaan, miltä tulevaisuus voi näyttää, jos nuori jatkaa haitallista käyttöä. Oleellista on, että hyvä rakentuu myös yhteisiin kokemuksiin. 

-Yhteisöllisyys on ollut meillä alusta asti käänteentekevä juttu. Opettelemme kohtaamaan toisiamme sekä vaikeatkin tunteet. Yritämme löytää niistä ratkaisut ja ulospääsyt. Hyvinvointitaitojen kukoistava tehtäväkirja on meillä päivätoimintatiimin arjessa aktiivisessa käytössä. Teemme tehtäviä yhdessä nuorten ja meidän aikuisten kanssa, puhutaan onnistumisista ja ajattelun taidoista, sanoo Eronen. 

Pikkuhiljaa harjaannumme asioihin yhdessä, Kyse ei ole vaan tästä vahtivuorosta nuorten kanssa tehtävässä työssä, vaan nyt on kyse tulevaisuudesta, Nina Eronen päättää.